sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sydäntalvi herättää

Nimittäin huonekasvit uuteen kasvuun.
Aurinko on pilkahdellut ikkunoiden takaa ja hymyillyt säteilevästi. Säteillään ja valoisuudellaan viekoitellut kukkia vastaanottamaan lähestyvän kevään.


Joulun alla otin joitakin enkelinsiiven oksia veteen kehittämään juuria. Nyt ne ovat jo jonkin aikaa asustaneet ruukussa, multaa ympärillään. Pistin kaikki alut samaan ruukku, jotta tulisi tuuheampi yksilö.



Emokasvi pudotti kaikki lehtensä, mutta enkelinsiipi on kiitollinen, se pukkaa paljon uusia alkuja.
Siinä ei ollut tammikuun alussa montakaan lehteä ja nekin olivat uusia. Nyt lehdet kasvavat melkein silmissä.
Tarkoitus olisi ottaa uusia pistokkaita, kunhan tuo aurinko antaa enemmän valoa päivään.



Malakanvehkasta pidän kovasti ja tämän sain viime keväänä, samoin kuin  enkelinsiiven ja nukkatyräkin.
Malakanvehka oli suuri kokoinen jo tullessaan ja kasvu vain jatkuu.



Vehkasta lähti alku, jonka myös tuikkasin veteen ja siirsin multaan tammikuun alussa.
Hyvin on kotiutunut multaan ja osoittaa sen kasvattamalla uusia lehtiä..



Paksujalka ruskistaa talvella lehtien kärkiä, mutta nyt on erityisen huonokuntoinen.
En tahtoisi hävittää tätä kasvia, kun sen muoto ja olemus on niin persoonallinen.



Olen varmaankin kesällä tehnyt jonkin hoitovirheen, sillä uusien lehtien kärjet olivat aivan ruskeat. Nyt sen lehdet kasvavat pituutta ja kasvu on vihreää, tosin  kalvakasta, mutta tervettä.



Viirivehka on aika varma kasvi.
Se kasvattelee tasaiseen tahtiin lehtiä, eikä tykkää huonoa, vaikka välillä näyttää tosi väsähtäneeltä. Taitaa olla hyväksi tuo kuivahtaminen, parempi niin kuin jatkuva märkyys.



Olen huomannut, että viirivehka pukkaa kukkaa, kun sitä hiukan kiusaa.



Tahoma orkideani on sitten sellainen sydänkäpynen, jota tulee seurattua tarkkaan. Se kellastutti yhden lehtensä ja ajattelin, että nyt on kukan menoa.
Tänään huomasin sitten tuollaisen uuden alun isoimman bulbin vieressä.
Lannoittanut en ole vielä millään, mutta vaihdoin tuota kasvualustaa sen kellastumisen jälkeen. Nyt on pysynyt ihan vihreänä kauttaaltaan.



Sieltä se tulokas pyrkii voimallisesti esiin.
Olin niin innoissani tuon nähdessäni ja mietin, miksi se ei ole aikaisemmin osunut silmiini, hyvin osaisi orkidea piilotella uutta tulokasta.

6 kommenttia:

  1. Minullakin ollut joskus enkelinsiipi...tykkäsin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  2. Onneksi et heittänyt orkideaa pois. Nyt saat
    nauttia sen uudesta tulokkaasta.
    Tuosta paksujalasta tykkään!!

    VastaaPoista
  3. Katselin kanssa tänään kukkiani ja mietin joko olisi mullanvaihdon aika. Kovasti ovat kärsineet talvesta ja pimeästä. Minulle ei sisälle juuri aurinko paista kesälläkään, niin miten sitten talvella.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on viirivehkoja, ovat mielestäni kauneimpia huonekasveja kun kukkivat. Mitä tarkoitit 'kiusaamisella'? Kiinnostaisi tietää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nyt vain on oma olettamus, mutta kyllähän monet kukat alkavat pukkaamaan kukkaa, kun ne jättää vaikkapa kastelematta. Tuo vehka alkaa itsellä työntää kukkanuppua, kun muutaman kerran nuupahtaa kastelujen välillä. Sitä nyt lähinnä tuolla kiusaamisella tarkoitin. Niin ja hieman viileämpi huonekin olisi hyväksi, ainakin talvi aikaan.

      Poista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...