lauantai 11. lokakuuta 2014

Kaksi pimeää ja välissä harmaa päivä



Aamun valo käärii yön pehmeän viitan pihan yltä.




Lokakuu kostea kuu, ainakin tällä hetkellä.
Vesipisarat koristavat syksyn kellastamia lehtiä.
Syksyssä on jotain ajatonta, ikiaikaista. Kaikki lakastuu, maatuu, mutta keväällä koittaa kukoistuksen aika.
Kaikki jatkuu.




Sinkkisankon elämä ei ainakaan jatku siinä merkityksessä mihin se on luotu. Sankossa ei nimittäin ole pohjaa.
Olen pohdiskellut, jos siitä voisi tehdä talvilintujen ruokabaarin, kun vain jalostaa ajatuksen toteuttamis kelpoiseksi.




Pieni rakuhahmo jatkaa iänaikaista pohdiskeluaan kiven päällä. Katselee tuoksukurjenpolvien lehtimerta, vesipisaroiden tippuessa kylmiltä, elottomilta kasvoilta.




Sammakko liottaa varpaitaan sameassa vedessä, kuolleiden lehtien tuoksu ympärillään. Muisteleeko kesää ja lintujen kynsien kosketusta.
Ennen pakkasten tuloa sammakko siirtyy kuivempaan olotilaan, viettämään talvikuukaudet.




Valoisan, harmaan päivän jälkeen saapuu pimeys, joka käärii pihan uuteen yöhön.

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...