Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

torstai 22. elokuuta 2013

Sitkas ja myrkyllinen kiertolainen



Kukka muistuttaa perunankukkaa.




Marjat kauniissa tertussa tuovat mieleen tomaatin.



Kypsä marja kuin koru.

Kasvi on punakoiso ja myrkyllinen, 4-5 marjaa aiheuttaa lapselle myrkytystilan ja 10 marjaa voi johtaa kuolemaan.
Olen yrittänyt sitä nyhtää aronioitten alta, mutta aina se vain sieltä nousee.
Kiipeää aronioitten runkoa pitkin ylöspäin, kietoutuu pensaiden oksille ja alkaa kasvattelemaan myrkky pisaroitaan. Koko kasvi on myrkyllinen, ei ainoastaan marjat, se sisältää hermomyrkkyä.




maanantai 15. heinäkuuta 2013

Pieniä, huomaamattomia askeleita



Vaikka puutarhassa ei ole tänä kesänä ehtinyt tai jostain muusta syystä viitsinyt laittaa eikä siellä puuhastella, niin uusia perennoja olen silti hankkinut.

Mökillä käydessä piipahdin viime vuosina paikallisessa Agri Marketissa, siellä oli mielenkiintoisia perennoja, nyt se oli lopetettu.
Hankin kuitenkin ostosmatkalla muualta uusia kurjenpolvia valikoimaani.
Ihan uutena lajikkeena löysin neidonkurjenpolven, kaunis lila, sekä lilan peittokurjenpolven, punainen on entuudestaan,  pidän siitä kovasti.
Lähtihän sieltä mukaan myös mustansininen salkoruusu ja valkoinen myskimalva. Vaaleanpunainen ruusumalva on joskus penkissäni kasvanutkin.
Kylvin maariankellon siemeniä ja ovat hyvin itäneet, täytynee kohta harventaa, jotta saan vahvoja taimia, niin ja koulia täytyy myös.
Joitakin ruusuja olen saanut ja viime vuonna hankittu nukkeruusu kukkii kauniisti. Mutta, se alue mihin aioin kukka/yrttitarhani laittaa, on ihan retuperällä. Odotan vielä, jotta saisin sen kaikki voittavan innon, jolloin rikkaruohot saavat kyytiä ja puutarha kiittää hoitajaansa.
Siihen asti.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pihalla, aivan pihalla



Mooseksenpalavatpensaat ovat nyt kukkineetkin runsaasti ja aika pitkään, kiitos siitä hieman viileimmille ilmoille, jota saatiin ennen juhannusta.
Kylvin viime vuonna lupiinia, mutta eipä tullut niitä tummanpunaisia, joita siemenpussissa luvattiin. Täytynee ostaa lisää ja kylvää paremmalla menestyksellä, sillä vuosi sitten kylvös ei onnistunut, sain vain muutaman taimenen. Tiedän, että tämä on maantievarsi kasvi ja joidenkin mielestä hävitettävä laji, mutta minä pidän ja se riittää syyksi pistää penkkiin muiden joukkoon.

Vasemmalla alakuvassa on varjoliljaa ja yksi nupullaan oleva marhanlilja, näin oletan. Kasvaa lipukkeen vieressä ja samalla paikalla kuin viime vuonna. Tämän varren vieressä on pari itutainta, jospa nämä kauniit marhat pikku hiljaa leviäisivät, kuten serkkunsa varjolilja.

Keramiikkasammakko on uusi hankinta, se on hyvältä ystävältäni Sirpalta, jonka pihasta olen muutaman kerran postaillutkin.




Iiriksiä olisi tarkoitus lisätä penkkeihin, ei määrällisesti, vaan lajeittain. Tällä hetkellä on neljää sorttia, jos keltakurjenmiekka lasketaan mukaan. 
Iirikset antavat ryhtiä perennapenkkiin, luovat myös kauniita varjon ja valon leikkejä.




Verikurjenpolvi, valkoinen ja punainen. Viime kesänä kasvatin noiden kurjenpolvien valikoimaa myös näillä. Pieniähän nämä minun alut ovat, mutta vähitellen niiden mättäät kasvavat ja pääsen jakamaan näitäkin kaunokaisia. 

Nautin, kun näen kukka runsauden lisääntyvän vuosi vuodelta, se on parhainta.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Minne se aika katoaa

Tämä kesä lähti, kuin varkain tai tuli kuin varkain, niin kiireellä, että putosin vauhdista, enkä ole saanut vielä otetta.
Kukat pihassa aloittivat kukintansa, en tehnyt tarvittavia kevättöitä.
Uusi alue antaa odotuttaa itseään, en ole montaa kertaa käynyt sitä vielä katsomassakaan, vaikka ei ole kuin talon sivussa. Kai ne unelmat ja suuret odotukset ahdistavat, mutta kun ei muka ehdi, laiskuutta taitaa vain olla.

Perennat eivät laiskuudesta tiedä mitään, vaan pukkaavat kukkaa vauhdilla.
Alla olevat on kuvattu 5.6., sainpa ainakin muutaman kuvan koneelle.




Tämän valkokukkaisen alppikärhön hankin viime kesänä. On kyllä kukkinut runsaasti pienuudestaan huolimatta. Eilen istutin kaveriksi sinikukkaisen, toivotaan, että viihtyisivät kaksistaan.


 

Kylläkellukan olin jo ehtinyt hävittää perennavalikoimastani, mutta vuosi sitten sain uusia alkuja ja nyt ne kiittää runsaalla ja loistokkaalla kukinnallaan.




Punainen akileija kukki aikaisempana kesänä pitkään ja nyt se aloitteli tämän kesän kukintaansa,jospa se ilahduttaisi vielä kauan.




Tiarellan kukinta oli viime kesänä vaisu ja vaatimaton. Vaihdoin syyskesällä kasvupaikkaa ja nyt se on kukkinut runsaasti. Samalla, kun vaihdoin sen toiseen paikkaan, niin jaoin kasvit ja nyt niitä on jo mukavasti iiristen lomassa. Tiarellan lehdistö on kauniin vihreä ja kukinta herttainen, ihan hyvä hankinta sanoisin.

Joitakin pettymyksiä sain kokea, kun lumet suli.
Nyppykurjenpolvet oli talvi vienyt, mutta onneksi yhdestä alkoi versoamaan uutta kasvua, nyt täytyy yrittää helliä sitä.
Nepalinhanhikki ei enään nouse, uskosin, että syksyn runsas kukinta ja raju kasvu heikensi talvehtimista. Pidin tuosta punakukkaisesta hanhikista ja hankin uuden taimen, lannoitan niukemmin, jotta kasvu pysyy kohtuullisuuden rajoissa.
Japaninhanhikki sitä vastoin pääsi yllättämään, nyt se kukkii kauniisti. Viime vuona oli vain yksi kukka ja olin valmis jo siitä luopumaan.

Joitain muitakin pettymyksiä kevään tulo paljasti, mutta tuotti tasapainon vuoksi myös ilon aiheita.

Sitä se puutarhailu on;)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Ensimmäinen kukka



Sinivuokko raotteli ensimmäistä kukkaansa, tästä se kesä alkaa. Eilen olikin sellainen pehmeä vire säässä;)
Ensimmäistä kertaa vuokossa on melkeimpä kukkarypäs tulossa, se antaa iloa moninkertaisesti.





Katajan mustat pienet nystyrät hieman ihmetyttivät, niitä oli aika runsaasti ja noissa oksan latvuksissa. Mitähän mahtanevat olla, täytyy seurata, jos sieltä jotain ulos mönkii.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Puutarhatapahtuma


Järjestämme Oulunsalossa Puutarhatapahtuman 8.6. 2013, joka on lauantaina. Tuota päivää edeltää viikon kestävä puutarha-aiheinen taidenäyttely, joka on myyntinäyttely ja järjestäjänä on taideyhdistys Ultramarin.

Kutsumme kaikkia puutarhasta kiinnostuneita tapahtumaan. Toimitilamme pihamaalla järjestämme esim. taimienvaihtoa, myyntiä, mahdollisesti myös puutarhaan liittyvää somistetta, esim. pieniä uniikkeja patsaita, sekä puutarhakirppis olisi mahdollista järjestää.

Tapahtumasta tulisi osallistujien näköinen, tule ja tuo tullessasi esim. vaihtotaimet tai kirppistuotteet sekä vaihdettavat tuotteet. Tapahtuma on täysin ilmainen, tehdään se yhdessä.

Jos nyt tämä tavoittaa Oulun ympäristöstä ja kauempaakin kiinnostuneita, niin voit laittaa tänne kommenttia, niin pistän sinulle tulemaan osoitteen mihin voit sitten laittaa s-postia.

torstai 28. maaliskuuta 2013

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevät aurinko herättelee

Näin palmusunnuntaina on hyvä herätellä tämä puutarhablogi kevään odotukseen.
Aurinko paistaa niin houkuttelevan makeasti, että en malttanut olla nappaamatta muutamaa kuvaa tänne blogin puolelle.

Nautitaan auringosta, kevään odotuksesta ja ensimmäisestä kevään juhlasta, pääsiäisestä;)











Talvi on kääntänyt linnun asumuksenkin ihan nurinniskoin, mutta onneksi on kuitenkin vielä reilusti aikaa, ennenkuin ne pesimä touhut alkavat.

Tästä se alkaa suunnittelu ja tuumailu.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Vastauksia Tiinan haasteeseen



 Sain Tiinalta, Pioni hulluuta ja puutarhaunelmia, haasteen ja yritän vastailla.

1. kaikkien aikojen paras puutarhaohjelma?

Oikeastaan se on se, joka just sillä hetkellä pyörii. Katselen laidasta laitaan ja aina niistä löytää jotain itseä kiinnostavaa. En osaa siis vastata tähän tyhjentävästi.


 2. Luottotaimistosi?

Ei sellaistakaan ole, kun hankin alkuja mistä milloinkin. Harvoin lähden jotain vartavasten hakemaan tai tilaamaan, olen toki joskus niinkin tehnyt, Särkän Taimistosta olen jotain tilannut.


 3.   Oletko innostuneempi puuvartisista vai perennoista?

Kyllä ne perennat viehättää. Meillä on niin pieni piha ja ikääkin on, joten puuvartiset on tullut istutettua jo aikoinaan. Niitä ei käy siirteleminen eikä ole halua edes poistaa, antavat linnuille talvella suojaa.


4.   Kuulutko johonkin puutarhaseuraan tms.?

Liityin syksyllä Oulun Puutarhayhdistykseen, mutta en ole ehtinyt vielä toimintaan mukaan. Ajattelin, että jos vaikka saisin enemmän puhtia ja virikkeitä sieltä, tämän oman pihani hoitamiseen.
Nyt olen mukana puuhaamassa tänne Ouluun, lähemmin Oulunsaloon sellaista puutarhatapahtumaa kesäkuun alkuun ja ajattelin kysellä laajemminkin siihen kiinnostuneita osallistujia. Löytyisiköhän täältä asiasta kiinnostuneita. Niin, se taho, jonka kanssa tapahtumaa kehittelen on taideyhdistys, joten esim. pihataide olisi kuvioissa mukana.


 5.   Kuka on puutarhaguru, jonka kättenjäljet/filosofia on tehnyt sinuun vaikutuksen?

Jaa-a, siinäpä kysymys, johon on vaikea vastata, sillä en koe,että sellaista on.  Sellainen Gottage Garden tyyppinen puutarha ja vielä ehkä Tasha Tudorin tyyliin, mutta vielä enemmän luonnonmukaisempi. Monetin puutarha teki vaikutuksen ja siinä tietenkin oli osansa se, että hän maalasi niitä näkymiä puutarhastaan. Jokin sellainen hulvattoman rehevä ja runsaasti tuoksuva ja kukkiva, jossa kaikki aistit saisivat osansa.
Säntillisesti rajatut ja hyvin modernit puutarhat eivät tuo yllätyksiä.


 6.    Mikä on parasta talvisessa puutarhassasi?

Jätän perennat talveksi törröttämään ja niihin kertyvä lumi sekä lumiset puiden oksat, jotka toimivat lintujen suojapaikkoina, viehättätvät ja antavat talvipihaan eloa.
Meillä on tuossa pihassa melko suuri sembra ja kun siinä on oksilla lunta, niin on tosi viehättävä näky, kun siellä oksissa istuu keltasirkkuparvi, keltaiset rinnat auringossa loistaen. Sellaisia nautintoja;)


7.   Onnistutko kylvöissä tai taimien esikasvatuksessa?

Nuo kylvöt sisälle eivät oikein onnistu, vaikka kyllähän niistä sai viime kesänä nauttiakin. Taimien esikasvatus ulkona on tuottanut hyviä tuloksia, mutta harrastan sitä ihan pienesti, en mitään massaistutuksia, kun en niitä muutenkaan suosi.


 8.    Löytyykö puutarhastasi hedelmäpuu tai useampi?

Nuo tavanomaiset viinimarja ja karviainen ja nyt viime kesänä istutettu omanapuu sekä marjaomenapensas, niin ja aronia ryhmä. Päärynäpuu oli, mutta siirrettiin vuosia sitten mökille, ei se hedelmiä ole tehnyt.


 9.    Entäpä jonkinlainen vesiaihe tai oletko aikeissa tehdä/hankkia sellaisen?

Lintujen kylpyallas, sellainen itsetehty, viemärinkansista on. En mitään suurempaa vesiaihetta ole haaveillut, mutta soliseva puro olisi kiva, mutta tuskin tulee hankittua tai tehtyä. Olen kuitenkin aikonut jatkaa noiden kierrätys aiheiden parissa ensikesänä.


10.  Oletko valmis näkemään vaivaa tietyn kasvin vuoksi (esim. talvisuojaus) eli kokeiletko arempia kasveja vai hyväksytkö puutarhaasi vain ns. varmoja menestyjiä?

En ala suojaamaan ja suojelemaan, kasvin täytyy tulla toimeen ominavuin paikassa johon sen laitan. Sen tiedän, että niiden ympärille voisi kehitellä pienilmaston, joka auttaisi arempiakin kasveja. Kyllä niitä arempiakin siis pitää kokeilla ja antaa mahdollisuus. Noita kokeiluja hankisin jostain lähitaimistosta, en ainakaan tilaisi maan rajojen ulkopuolelta.


11.   Selkeää ja modernia vai rönsyävänhallittua kaaosta?

Tuolla aiemmin tuli jo varmasti selväksi, että ihanteeni on se rönsyävänhallittu kaaos. Siihen pyrin, siis pyrin, mutta viellä en ole sitä löytänyt. Tämä puutarhan luominen uudestaan on vasta niin aluillaan, mutta en pidä kiirettä, sillä kaikkein mieluisinta on se tekeminen ja suunnittelu. Puutarhani ei varmasti ole koskaan valmis, aina löytyy muuttamista ja siirtelyä pitää olla koko ajan, valmiin hoitaminen ei tuota tyydytystä;)


Kiitos Tiina haasteesta ja anteeksi, kun olen niin saamaton laittamaan eteenpäin.

torstai 17. tammikuuta 2013

Tintti etsii seuraa



Hei, mitäs sinä siinä nökötät. Aika kylmä tänään, meinaa varpaita paleltaa, entäs sulla? Oletko jo kauan paikallas seisoskellut, kun tuota lunta on pikkaisen turkissa vai joko kömmit talvipesästä.





Mitä siellä alhaalla näkyy, kun noin intensiivisesti tuijottelet, etkä jouda juttusille vai onko kuulon vienyt pakkanen.




He haloo, vois sitä jotain sanoa. Kylmä tässä tulee. Jos ei kerran juttu luista, niin taidan tästä häippästä.
Täytyy mennä osinkoille, on noita ruokailijoita aika paljon. Murkinaa pitää yrittää saada, jotta yöstä selviää.

Kiirettä pitää pienillä siivekkäillä, välillä ne näkyvät istuvan lumisilla oksilla ja pörhistävät höyhenensä, jotta saisivat hieman lämpöä. Pieni levähdys ja taas ruoka-astioille, onneksi on tarjoilu pelannut.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Ruudun takaa


Ruudun takaa ei pilkistä ikkunaprinsessa vaan kesää odottavat ihanaiset "ruostejoutsenet".



Ei tämä kyllä joutsenta muistuta olisikohan jokin sorsalintu, maailmanratas selässään.

Kurkistin yhtenä, hieman aurinkoisempana päivänä talon nurkan taakse, ja huomasin talven koristellaan kuuralla pikkukaapin ruudut. Kapeassa kaapissa on kesää odottamassa muutama ruosteinen esine.





Tässä ylemmässä ruudussa hohtaa jo aurinko ja taivaan sinisyyttäkin pikkaisen heijastaa.

Kyllä se sieltä taas saapuu valo, aurinko ja kevään myötä kesä.




tiistai 8. tammikuuta 2013

Kesää odotellessa



Amarylliksen tummanpunainen hehku juoksuttaa ajatukset kesään, lämpöön ja aurinkoon.

Vaikka nautinkin talvesta ja sen hauraasta kauneudesta, joka sekin on osin vielä edessäpäin, niin kyllä ne ajatukset jo kuin varkain kiirivät kevääseen.

On ollut taas pitkä tauko näissä postauksissa, kun on monenlaisia harrastuksia, niin aina jokin vuorollaan saa väistyä taka-alalle. Ja kyllähän se lisääntyvä valo antaa lisäpuhtia ja energiaa, joten eiköhän tämäkin blogi hieman vilkkaammin ala toimia.

Toivotan kaikille täällä piipahtaville hyvää tätä vuotta ja ihanaisia puutarhaunelmia;)