Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Kesä kierähti



Niin se aika vierii ja aikomukset jää aikomuksiksi, mutta nyt kuitenkin pieni pläjäys kuvia heinäkuisesta pihapuutarhasta.

Piha on ollut koko kesäkuun hoitamatta, mitä nyt nurmikkoa silloin tällöin leikattu. Perennojen sekaan on ilmestynyt hiirenvirnaa, niittyleinikkiä vai olisiko rönsyleinikkiä, heiniä ja nokkosia nyt olen hieman nyhtänyt penkeistä ja sitä sitkasta vuohenkelloa, vaikka olishan se kohta kukassa.






















Ihailen cottage garden-tyyppisiä puutarhoja, missä kukat kasvaa valloittavana kukkamerenä, hiukan villinä. Pikku hiljaa pihastani voi sellainen muodostuakin, kunhan saisin sitä laajentaa isommalle alalle.
Nyt olen kuitenkin ihan tyytyväinen tämän hetkiseenkiin tilanteeseen, mutta haave elää.




sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Piha elää


 Kyllä se kevät saapuu, vaikka maaliskuussa on sitä lumisadettakin ollut. Nyt plus asteita ja lumi sulaa vauhdilla.




Naakka pariskunta ruokailee sopuisasti, ovat jo vuosia sitten kihlat ostaneet ja nyt lujitetaan parisidettä



Lunta tupruaa siemenien päälle, peittäen ne. Jokunen suupala aina löytyykin, kun jaksaa lunta kaivella.



Tämä tundraurpiainen ei ollut kovin onnekas, vaan sai tartunnan ja poloinen on jo menehtynyt.





Sinitiainen on sitkeäsissi, kuten myös talitintti. Tintit ovat niitä perusruokailijoita talviruokinnalla.








Tuli piipahdettua myös taidenäyttelyssä. Nästä tuli ideoita, jospa jotain roikkuvaa ja pehmeää ilmestyy kesällä minunkin pihaani.

torstai 14. helmikuuta 2019

Uusia harrastuksia


Olen löytänyt pari uutta harrastusta tälle vuodelle ja toivottavasti saan niistä matkaseuraa useammaksi vuodeksi eteenpäin.



Syksyllä aloitin kirjoituskurssin, mutta en päässyt  kuin kerran käymään, nyt viime kuussa jatkui ja olen ollut mukana aktiivisesti.

Rakastuin Haikuun, tuli hankittua useampi runokirja, proosarunokin kiinnostaa.
Nyt lauantaina on aiheena laulunsanoitus ja se oli kotiläksynä, tein sellaisen aloittelijan räpin tai kyllä se enemmän muistuttaa lastenlorua.

Toinen harrastus on liikunnallinen, kuntosalilla käynti. Tammikuun alusta aloitettiin ystäväni kanssa ja käydään säänöllisesti pari kertaa viikossa. On päässyt kunto ja lihasvoima rapistuun. Kun on harrastuksena valokuvaus ja puutarha, niin niissä molemmissa tarvitaan hyvää kuntoa, jotta lapio ja kamera pysyy hallinnassa.
En nyt näistä uusista jutuista jatkossa paljon kirjoittele, no runoilusta voisin, joskus.




Hyvää Itsenäisyyspäivää!