Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

perjantai 26. elokuuta 2016

Aurinko kierros

Tein pienen kierroksen tässä mökin ympärillä. Ensin eksyin tuonne pellon reunaan, sinne veti sellainen pieni lintu, joka vilahteli lehtien varjoissa. En saanut lintua silmiini, mutta huomasin kauempana ojan reunalla muuta kuvattavaa.



Aurinko paistoi ja amiraaliperhoset olivat kerääntyneet mesijuhliin. Nämä isohkot, kauniit perhoset siirtyilivät rauhallisesti kukasta toiseen. En ole moneen vuoteen tätä perhosta nähnytkään ja olin tosi iloisesti yllättynyt, että niitä on nyt runsaasti liikkeellä.



Toinen kaunis perhonen on jo tuntunpi, nimittäin neitoperhonen. Neitoperhosella on kauniit siniset silmät siivissä, hän viihtyi myös samoilla kukilla amiraalin kanssa. 




Meidän mökkiomenoilla on nyt viisinkertainen sato viime kesään verrattuna, nyt oli jo viisi omenaa :)
Onhan noita puita neljä, mutta ovat niin nuoria, ettei vielä satoa saada, odotetaan.


 

Tytti ja Tarmo tyrnikin intoutui kasvattamaan muutamia vitamiinikapseleita. Tyrnipensas on kyllä ollut niin huonolla hoidolla, ihan kuin olisi vain heitetty tuonne rannan tuntumaan. Talvi on sitä koitellut ja jotkin jyrsijätkin hätyytelleet, mutta kärsimysten kautta siitä on kehkeytynyt voittaja. 
Voittajaa pitäisi kohdella sen mukaan, ensi keväänä saat paremman paikan tai ainakin annan sinulle enemmän elintilaa.




Naisaakkosista sain luettua tämän Anna Janssonin, Unissakävelijän, Anna on ruotsalainen dekkaristi, joka on kirjoittanut myös alakouluikäisille suunnattuja jännityskirjoja.
Kirja eteni sutjakkaasti, jännitys paikoitellen nousi sellaisiin mittoihin, että meinasin peittää silmät, kuten joskus teen kun katselen noita rikossarjoja. Kirjassa oli juuri sen kaltaista jännitystä, joka minuun tehoaa. Nyt sitten on J luettu ja M odottaa.


 

Kurjet eivät jää odottamaan, vaan niiden keskuudessa levottomuus kasvaa ja parvet suurenevat, matka etelään odottaa.

 

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Seittien lumoa



Ranta-alpi kukkii aivan vesirajassa, peilaa itseään veteen. Ei kutenkaan näe kuvaansa, on ollut pilvinen päivä. Näin iltasella, auringon hakeutuessa yöpuulle, joitakin valoisia hetkiä löytyy taivaanrannasta, kuin kaikuna yksinäiselle kukkijalle.


Järvikorteiden kevyt keinunta aaltojen sylissä tuudittaa vettä ja rauhoittaa ihmismielen, ilta sammuu hiipuen. 
Kevään ja kesän kiihkeys on hiljentynyt, järven elämä vaimentunut.




Näiden kivien päällä kalalokin poikaset ottivat ensimmäisiä horjahtelevia askeleitaan, laskeutuivat veteen ja kevyesti uivat korteiden suojaan, kun kuulivat emojen varoitusäänet. 
Pojat vahvistuivat, kokeilivat siipiään ja aina vain uudestaan emot toivat ravintoa, viel sillonkin kun  poikaset olivat lentokykyisiä. 
Siipien vahvistuessa, kolme poikasta seurasi emojaan. Vielä viipyilevät kotijärvellä, mutta pian suunnistavat muiden mukana muille maille.


 

Viimeisin lukemani kirja lumosi kauniilla kerronnallaan, vaikka aluksi epäilin kirjavalintaani. Fantasiaa, ei ole minun makuun, mutta... kuten kirjan takakannessa lukee "Sen mestarillisesti punottu juoni, syvä inhimillisyys ja tarkka kaunis kieli näyttävät maailman joka on melkein totta". 
Ja totta, uppouduin tuohon lumoavaan seittien ja kudottujen seinävaatteiden maailmaan. 
Kirja oli fantasiaa, lumoa, sanoja ja lauseita, jotka maalasivat kuvia silmieni eteen, ne veivät yhä pitemmälle kudottujen kujien kaupunkiin.

Kirja, joka ei ihan heti painu mielessäni unhoon, on Emmi Itärannan, Kudottujen kujien kaupunki. Hänen esikoisromaaninsa Teemestarin kirja, on ilmestynyt 2012, käännösoikeudet on myyty jo lähes 20 kielelle. 
Itäranta asuu Ison-Britanian Canterburyssa ja on kirjoittanut molemmat teoksensa samanaikaisesti sekä suomeksi että englanniksi.
 

tiistai 23. elokuuta 2016

Järveltä tuulee

Syksy tulee, ei mahda mitään. En kyllä hirveästi harmittele, sillä hiukan odotankin, että vuodenajat vaihtuvat.
Olen ymmärtänyt jo, että jokaisella vuodenajalla on oma merkityksensä ja omat toimet.

Nyt nautititaan hämärtyvistä illoista, väreistä ja kyllä voi syksyn tuoksuista nauttia myös, siinä on tuoksu uudesta.



Näissä maisemissa, Pohjois-Savossa, tuuli puhaltaa tänään järveltä. Maisema on järvelle tällä hetkellä kolean harmaa, satelee.
Ihan hyvällä omalla tunnolla voin puuhastella sisällä, sillai verkkaisesti, ei ole kiirettä mihinkään.




Imukärhivilliviini on saanut punaa lehdilleen, mutta lehdet alkoivat muuttaa väriään jo heinäkuun puolella. Kasvu ei ole ollut niin railakasta kuin esim. edellis vuonna, vettä kyllä on saanut, mutta olisiko ravinteiden puute tai sitten talvi teki tuhojaan.




Pihlajanmarjat kypsyy, pitää varmaankin kertä niitä pakkaseen, lintuja varten.
Pihlaja on saanut tuomion, samoin kuin takana häämöttävä koivu. Ne varjostavat isännän mansikkamaata. Kaunis pihlaja, mutta tällä tontilla kyllä pihlajia löytyy ja kuusia, niillekin osalle on tuomio annettu.




Syyshortensia kukkii myös vaisusti tänä kesänä, keväällä kyllä karsin aika reippaasti kasvustoa. Tämän hortensian takana kasvaa kaunis rungollinen ja sateenvarjomainen päärynäpuu. Päärynäpuu tullaan siirtämään lähemmäs rantaa, pikkumökin lähelle. Hortensia saa tilaa ja siitä kasvatan pienen kukkivan puun.




Terttuselja on saanut kasvaa kuritta, mutta keväällä siihen tulee muutos. Olen hiukan viisastunut, sillä alempana kasvavaa terttuseljaa kuritin pienestä pitäen ja se ei siitä tykännyt. Kyllä puu, tai sen juurivesat hengissä on, mutta alkuperäinen runko kuihtui vähitellen kuivaksi torsoksi.




Naisaakkosissa sain luettua Anne Holtin dekkarin, Vereen kirjoitettu, Holt on norjalainen.
Kirja kuuluu Hanne Wilhelmsen-sarjaan, josta on suomennettu ainakin seitsemän muuta.
Kirjan kyllä luin ihan pötkyyn, ihmissuhteita, verta ja hiukan psykologiaa. Ei turhia, läpinäkyviä jännitteitä, vaan kerronta eteni soljuvasti. Joskus kirjaa lukiessa tulee sellainen tunne, että nyt on turhaa jossittelua ja venyvää pitkitystä. Tämä oli ihan miellyttävää lukemista, jos nyt rikoskirjallisuudesta näin voi sanoa :)

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kun tähti putoaa




Löysinpä ainakin yhden islantilaisen naiskirjailijan. Vigdis Grimsdóttir on dekkarikirjailija, ainakin tämä  "Kun tähti putoaa", oli dekkari. Ja olihan se niin kiehtovaa luettavaa, että piti lukea melkein yhteenputkeen. Ei mitenkään tavanomainen ja loppuhuipennuskin oli melko yllätys.
Grimsdóttirilta on suomennettu muitakin kirjoja, voisi kyllä lueskella niitä myöhemmin lisää, siis tätä G-kirjainta.



Hyvää alkavaa viikkoa, olkoon säät suosiolliset meille kaikille :)

lauantai 13. elokuuta 2016

Uppoudun kesään


En nyt kesään, mutta kirjojen maailman pikkuhiljaa, vähän kerrassaan, voisin kyllä uppoutua.
Nyt tuntuu, että kesää on kestänyt jo pitkään ja vielä se jatkuu, vaikka syksyyn on jo käännytty ja niitä sateitakin aina välillä saadaan.
Monipuolinen anniltaan on kesä ollut tähän mennessä ja kaikenlaista on tullut koettua. Ei mitään maailmoja mullistavia juttuja, mutta omassa mittakaavassa merkittäviä.



Kesäkuussa terassimme sai uudet kaiteet ja niitä voisi somistella, kunhan tässä tulee sellainen hetki, siis oikea hetki. 
Ideoita jos jonkinlaisia, ihan sellaisesta perinteisestä vähän luovempaakin, on mietteissä vilahdellut.




Naisaakkosista olen nyt lukenut F-kirjaimen. Se oli norjalaisen Karin Fossumin mielenkiintoinen rikoskirjallisuuden edustaja. Fossumilta on suomennettu useita kirjoja ja ehkäpä sitten palaan hänen kirjallisuutensa pariin, kunhan saan aakkoset käytyä loppuun.


Alla joitakin pieniä paloja puutarhasta, johon syksy hissuttelee hiljaa ja ihan kuin salaa. Päivä päivältä huomaa pieniä muutoksia, niin puutarhan kasvillisuudessa kuin säätilassa. Tulee, ei vielä hyytävän kylmä, mutta kuulakkaan raikas sää.








Heinäkuun muheva lämpö on väistynyt. Odotettavissa on kuitenkin aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä, mutta se kaikkialta huokuva kostea lämpö, on poissa.
Tervetuloa lempeä syksy :)

perjantai 12. elokuuta 2016

Leikkimökki katsaus

Kesän alussa innolla puuhastelin leikkimökille uutta tulemista. Pikkuinen rakennus on 30-vuotta vanha ja sille ei ole aiemmin tehty mitään, ennen kuin nyt.
Se on saanut olla kesällä ampiaisten suojapaikkana ja viime kesänä ne rakensivatkin melkoisen asumuksen ylälavitsan tasolle.  Talvisin siellä vierailee myyrät ja hiiret, vaikkakaan tänä keväänä ei jätöksiä ollutkaan  mainittavasti.
Nyt ei ole ollut pörriäisistä kiusaa, kun sen verran hyvin sain reijät tilkittyä.



Siinä se nököttää koivun alla ja pensaiden siimeksessä. Ruukkuihin en sitten tänä kesänä ehtinyt kukkia saada, mutta jospa ensi kesänä. 
On kyllä muitakin suunnitelmia koristaa tuota ympäristöä, niin ja ulkoasua myös.


 

Katonharjalla on nuo tynkäsarvet, joita orava on pikkaisen jo kesällä jyrsinyt.
Siivoilin kukkapenkkiä tuossa lähellä ja sellainen jyrskytys alkoi kuulua, ihmettelin mistä moinen ääni tulee. Pyörin ja pyörin, katselin koristeomenapuuhun, jossa on linnunpönttö, ei näkynyt ketään eikä mitään. Lopulta katse osui leikkimökin katolle ja siinä se pikkainen orava jyrsiskeli sarvien pintaa, kai oli jonkin puute, muutakin ruokaa varmasti oli jo saatavilla.




Oven yläpuolella on tuollainen huovutettettu tähti, johtotähti. Saas nähdä miten ensi keväänä johtotähden käy, kun linnut alkavat pesiä rakentaan. Olen pannut merkille, että hamppunarut kummasti rispaantuu ja syynkin kyllä tiedän. Sinitiainen oli tykästynyt keväällä naruun ja kävi ahkeraan nyhtämässä siitä rakennustarviketta. 




Avataanpas ovi kaikkein pyhimpään. 
Ovea vastapäätä on tuollainen kerrossänky rakennelma. Sänkyihin hankin keväällä kevyet peitteet ja patjan virkaa hoitaa kummaskin kaksinkertainen retkipatja, tokihan tyynytkin on.


 

Pienissä ruutuikkunoissa on pitsiverhot ja kirpputorilta hankittu viherkasvi, joka ei säikähdä rajummastakaan kohtelusta.




Pöytäkin on vielä katettu herkuilla, vaikka tämän kesän leikit on jo taidettu leikkiä. 
Mummon tehtäväksi jää nyt sitten kerätä leivonnaiset ja astiat talvisäilöön. Varmaankin talven mittaan ilmaantuu lisää herkullisia virkattuja leivonnaisia, ainakin se kakku täytyy tehdä ja pitsa, joista jo keväällä tilaus tehtiin.




Nalle-Puh nojailee seinään ja kello raksuttaa aikaa.
Kello on hankittu kirpputorilta, mutta sitä ei sovi talveksi leikkimökkiin jättää, hiiret ja myyrät osaavat kulkea ilman ajannäyttöäkin.



  
Ovipielessä roikkuu kauha ja siinä muffinssi, jonka taidan napata mukaani :)


lauantai 6. elokuuta 2016

Aakkoset etenee

Nyt on sitten saatu päätökseen E-kirjain ja F on meneillään.


Miten sattuikin heti perään toinen ruotsalainen naiskirjailija ja aihekin on samankaltainen.
Mian salaisuus on Maria Erikssonin omaelämänkerrallinen teos parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneesta Miasta.
Ehkä olisi pitänyt lukea tähän sarjaan kuuluvat kaksi aiempaan kirjaa, mutta kyllä tämä mielestäni toimi ihan omana teoksenaan vallan mainiosti.

Luku-sessio on vasta alkumetreillä, mutta mitään takarajaa ei ole olemassa, joten hissuksiin, kirja kerrallaan edetään. 

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Hiukan aurinkoa saatiin



Sateisen aamun jälkeen paistoi hetken aurinko. 
Pionin nuput aukeavat ja maailma hymyilee.


 

Edellisessä postauksessa oli näitä tähtiputkia, mutta en malttanut olla kuvaamatta aurinkoisella säällä.


 

Ei sitä hymyilevää säätä kauan riittänyt. 
Jossain, joku kolisteli puisilla kärryillä kivikkoista tietä, kolina ja kumina lähestyivät. Sitten sattui vahinko ja kaikki suuret saavit kaatuivat ja putosivat kumeasti kolisten, niiden kostea sisältö ryöpsähti valtoimenaan alas.
Kärryt jatkoivat matkaansa, hetken paistoi aurinko.

Sateiden välissä

Sateiden välissä ehtii kyllä pihasta napsia joitakin kuvia. Kyllähän tuota vettä on tullut, mutta kukat kukkii sateessakin, rikkaruohot rehoittaa myöskin, varsinkin vesiheinä.




Lehtoängelmän ja tähtiputken liitto mielestäni toimii.
Tuota tähtiputkea ihan kokeeksi hankin pari tainta muutama vuosi sitten, penkissä kahta väriä, punaista ja valkoista.
Viime vuonna meinasin ne jo hyljätä, mutta onneksi jätin vielä paikoilleen ja keväällä nousi vankat taimet. Olin siirtänyt tuon ängelmän tähtiputkien viereen ja niiden yhtaikainen kukinta ilahdutti.

Samassa penkissä kasvaa myös kyläkurjenpolvea ja onpa vielä kaikkien näiden taustalla ruskoliljaa. Itse pidän tuota penkkiä ihan onnistuneena, vaikkakin kaikki kukkii samanaikaisesti, mutta jäähän se lehdistö.




Tämä isoin kukkaryhmä tuottaa kyllä päänvaivaa jonkin verran. Tässä on kolme pionia ja päivänliljoja, mooseksenpalavaapensasta, akileijaa, kalliokieloa, tulikellukkaa ja joitain muita pienemmällä alalla, niin ja vielä isohko pylväskataja ja rimpula omenapuu.

Mitään en raskis ottaa pois, mutta kyllä jonkin verran täytyis karsintaa tehdä ja oikeastaan keväällä tuosta penkistä lähtikin jotain jo pois.

Keväällä näyttää, että tilaa on jokaiselle ihan hyvin, mutta nuo mooseksenpalavatpensaat kasvavat niin laajoiksi, että se on aina yllätys. Pioneista pidän ja monesti olen ajatellut, että tuossa voisi kasvaa vain niitä, mutta en voi uusia penkkejä enään laittaa ja enhän minä raski mitään hävittää, en.








Iirikset ja akileijat ovat niin kauniita, että niistäkin olisi mukava saada omat isot ryhmät. Ne saisivat kasvaa sellaisena värien sinfoniana, risteytyä mielensä mukaan ja kylväytyä. Nyt kyllä olen napsinut akileijoista siemenkotia, sillä esim. siniset valloittavat ryhmässä liian suuren näkyyvyden.
Valkoinen akileija odottaa parhaillaan istuttamista. Pikkuhiljaa siirrän kaikki toiseen penkkiin, niin saan sitten noille isommille lisää tilaa ja vaikkapa uusia pioneja tai päivänliljoja :)




Lupiinitkin ovat kauniita, joten kylvin joitakin siemeniä yhteen penkkiin. Kovin isoa kasvustoa en ole saanut aikaiseksi, vaikka ensimmäisistä kukkivista on jo ainakin kolme/neljä kesää. Aiemmin kukki sininen, mutta nyt nousi tämä v.punainen ylväästi. Mitähän siniselle tapahtui, kyllä se hengissä on, mutta kukkaa ei ole vielä noussut.
Tarha-alpi sitä vastoin rehottaa, samoin kuin taustalla olevat nauhukset. Tuolla takana näkyy töyhtöangervo, se ei kuitenkaan ole samassa ryhmässä, vaan tuossa kukkaryhmien välissä kulkee sisääntulo käytävä. Töyhtöangervo on kyllä huonossa paikassa, se kun aina kaatuu käytävälle päin ja varsinkin sateella.





Kukat kukkii ja puutarhassa puuhat jatkuu, sateesta huolimatta.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Aakkoset etenee


D-kirjainta oli vaikea löytää ja Unni Drougge oli se, joka nyt sattui kirjastossa olemaan. Siis hän sai edustaa sitten pohjoismaista naiskirjailijaa minun naisaakkosissa.



Aika raisua tilitystä omasta elämästä ja väliin ihan punastellen luin. Tämä on omaelämänkerrallinen romaani vanhemman naisen ja häntä paljon nuoremman miehen väkivaltaisesta ja intohimoisesta rakkaudesta.

Kotona on odottamassa E ja F, joten lukemista riittää muiden puuhien lomassa.



Lukemisen välillä täytyy kuitenkin ulkonakin piipahtaa ja lepuuttaa silmiään suloisessa suvessa. Kyllä niitä aurinkoisiakin hetkiä on ja perhosten keveää liitelyä.