Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

torstai 12. tammikuuta 2012

Orkideani sairastaa



Onkohan minusta laisinkaan orkidean kasvattajaksi. Joulun alla hankittu kukka on alkanut kellastuttaan lehtiään ja tuollaista rupimaista läiskää ilmaantuu.




Tutkin nuo lehdet suurennuslasin avulla ja eikä niissä mitään elukkaa juoksennellut.
Netistä tutkin, että mikä voisi olla. Tulin siihen johtopäätökseen, että voisi olla jokin bakteeri tai sieni tartunta. Tämä kai täytyy nyt sitten hävittää.
Mistähän on tuon mokon saanut, onko ollut jo kotiin tuotaessa. No onneksi ei ole kuin yksi muu orkidea. Onkohan mahtanut tarttua jo siihenkin, kun ovat olleet kosketuksissa toisiinsa.




Nämä jäljet olivat jo ostettaessa, huomasin kylläkin vasta kotona. Toinen noista läiskistä oli selvästi syvempi ja toinen oli vain vaaleampi läikkä. Nyt ne ovat samanlaisia molemmat, mutta lisää tuon kaltaisia kuvioita ei kylläkään ole ilmaantunut.

Osaisiko kukaan sanoa, mistä tässä on kysymys.
Kyllä minä vielä kokeilen orkidean kasvatusta, en lannistu vielä näin alkuvaiheessa.

12 kommenttia:

  1. No voi harmi, kun kukkasi sairastui... itselläni ei tuollaista ole koskaan vastaan tullut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, täytyy kai ne oppirahat maksaa. Nyt kyllä olen seurannut tuota kasvia ja voihan olla, että se on luonnollista, en nyt kuitenkaan ole vielä pihalle pukannut.

      Poista
  2. Suosittelen käymään vaikkapa lähimmässä kirjastossa ja kysäisemään teosta Aito orkideakirja osa 1: kodin orkideat / Tuulikki ja Pekka Ranta (978-952-92-3216-1). Jos paikallisessa kirjastossa teosta ei ole, sen saa kyllä kaukolainaksi jostakin. Rannat osaavat orkideoiden hoidon ja antavat kirjassaan hyviä ohjeita ja neuvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi vinkistä.
      Pistäydynpä heti maanantaina;)

      Poista
  3. Moi Tarja!
    Ei sinun tarvitse olla kasvilääkäri ja tietää tai osata kasvisairauksien nimiä.
    Ota heti pois sellaiset sairauksesta vahingoittuneet lehdet ja pistä ne vaikkapa muovikassiin jonka suljet sitten tiiviisti ja viet poltettaviin roskiin.
    Orkideasi om ilmeisesti saanut bakterie - infektion. Jos suurin osa lehdistä on tämän näköisiä niin hävitä koko kasvi. Pidä myös silmällä muita orkideoitasi. Tarkasta lehdet ja varret (Dendrobiumin) usein ja ota pois välittömästi jos om sairauden merkkejä.

    Terveisin Anja

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anja
    Tuo oli ainoa lehti ja leikkasin pois, mutta oli ehtinyt kyllä edetä siihen bulbiin ati. Se ei kylläkään ole näyttänyt kellastumisen merkkejä.
    Tuossa mainitsemassasi Puikkokämmekässä on pari lehteä, jotka pikkuhiljaa kellastuvat, taidankin napsasta pois.
    Minä nyt hoitelen näitä kahta parhaani mukaan ja siinäpä se tietämyskin voi kasvaa.

    VastaaPoista
  5. Toivotaan jotta saat orkideasi kuntoon. Joskushan ei auta kuin heivata mäkeen ja hommata uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tilanne näyttää ihan hyvältä. Poistin ne pahimmat lehdet ja haavaan pistin kanelia. Löysin tuollaisen neuvon jostain netin syöväreistä.

      Poista
  6. Hienoa, jos oireet näyttävät asettuneen! Antaisin justiinsa samanlaiset neuvot akuuttien oireiden hoidossa kuin Anja on edellä antanut. Kaneli lisäksi desinfioi leikkuukohdat, mutta senkin olit hienosti hallinnut :) Pikaista paranemista rehullesi!

    VastaaPoista
  7. Tällä hetkellä ei noissa muissa lehdissä ole kellastumaa eikä ruskeita laikkuja. Kovasti intona olen nyt näihin rehuihin;) ja katselen jo uutta silläsilmällä!

    VastaaPoista
  8. Niin sitä pitää! :) Harrastus, joka vie pikkusormen jälkeen koko naisen. Kohta huomaat selailevasi ulkomaisten tarhojen nettisivuja ja tekeväsi tilausta keväälle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vielä selailen kirjojen ja lehtien sivuja. Joitakin käytännön juttuja pitäisi ratkaista, ennenkuin uskaltaa ja voi laajentaa kukkien määrää.

      Poista