perjantai 23. joulukuuta 2011
lauantai 17. joulukuuta 2011
Ensimmäinen orkideani
Alkaako tästä uusi villitys, se jää nähtäväksi.
Sain eilen valita itselleni joulukukan ja päädyin valitsemaan orkidean.
Olen salaa haaveillut näiden kasvattamisesta, mutta jokin on aina esteenä. Suurin este on varmaankin epäillys siitä, että kestääkö kärsivällisyys ja taito.
Mistään kasvattamisesta on vielä liian aikaista edes puhua, mutta tämä saa olla koitinkivenä.
Valintani osui tähän sen vuoksi, että sillä oli niin kauniit kukat ja ihan näyttävän kokoiset. Tuosta valinta kriteeristä voi kyllä päätellä, etten tosiaan tiedä näiden kukkien kasvattamisesta yhtään mitään.
Ehkä olisi pitänyt katsoa myös kasvia ihan kokonaisuutena. No, tuossa se nyt napottaa keittiön sivupöydällä, siinä on varmaankin sille valoa eniten ja ilmankosteutta myös.
Tökkäsin käpäläni kuvaan, jotta olisi jotain mihin verrata tuon kukan kokoa.
Lappusessa luki, että on Cambria ja siitähän piti selvää heti ottaa, mikä on kukkasiaan.
Netistä sitten selvisi jotain, esim., että tämä on risteytys ja nämä hybridit olisivat kaikkein helppo hoitoisempia.
Kävin myös kasvattajan sivustoilla katsomassa löytyisikö tälle tarkempaa nimeä, mutta ihan samannäköistä ei kuitenkaan näkynyt.
Laitoin sen kasvattajan osoitteen tuohon sivupalkkiin , huonekasvi blogien alle, jos jotain sattuisi kiinnostamaan.
edit. Olen tässä tehnyt salapoliisin työtä ja päätynyt tulokseen, että tämä orkidea on nimeltään; " Beallara Tahoma Glacier "
Olen salaa haaveillut näiden kasvattamisesta, mutta jokin on aina esteenä. Suurin este on varmaankin epäillys siitä, että kestääkö kärsivällisyys ja taito.
Mistään kasvattamisesta on vielä liian aikaista edes puhua, mutta tämä saa olla koitinkivenä.
Ehkä olisi pitänyt katsoa myös kasvia ihan kokonaisuutena. No, tuossa se nyt napottaa keittiön sivupöydällä, siinä on varmaankin sille valoa eniten ja ilmankosteutta myös.
Lappusessa luki, että on Cambria ja siitähän piti selvää heti ottaa, mikä on kukkasiaan.
Netistä sitten selvisi jotain, esim., että tämä on risteytys ja nämä hybridit olisivat kaikkein helppo hoitoisempia.
Kävin myös kasvattajan sivustoilla katsomassa löytyisikö tälle tarkempaa nimeä, mutta ihan samannäköistä ei kuitenkaan näkynyt.
Laitoin sen kasvattajan osoitteen tuohon sivupalkkiin , huonekasvi blogien alle, jos jotain sattuisi kiinnostamaan.
edit. Olen tässä tehnyt salapoliisin työtä ja päätynyt tulokseen, että tämä orkidea on nimeltään; " Beallara Tahoma Glacier "
maanantai 12. joulukuuta 2011
Jouluruusu
Eihän tuota vastustaa voinut, kun eilen ruokaostoksilla näin.
Onhan sen kukka niin eteerisen kaunis, puhdas kuin juuri satanut lumi.
Jouluruusun keskusta hehkuu valoa, kuin kynttilänliekki, lumen ja kylmyyden keskellä.
Toivottavasti saan sen toiveet täytettyä ja jouluruusuni selviää yli pimeyden.
Kuten toivon myös pienten lintusten pärjäävän, sillä ravinnolla mitä tarjoan, kevääseen.
Jatkamaan sukuaan ja kasvattamaan mahdollisimman terveet ja elinvoimaiset jälkeläiset.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Veden äärellä
Marraskuinen viikonloppu vierähti veden äärellä aurinkoisissa merkeissä ja sunnuntain pakkassäässä.
Sunnuntai aamua kurkisteltiin "itkevän" lasiverhon takaa.
Lasiin muodostui kauniita maisemia, kultaisia, jossa karhukin tallusteli verkkaan eteenpäin.
Ikkunan ulkopuolella ei niin kultaiselta näyttänyt, vaan kuurainen peltomaisema otti kirpakkaan syleilyyn.
Askeleet johti rantaan, kaislikon hohtaessa kutsuvana tummien pilvien alla.
Veteen piirtyi maalauksellisia kuvaelmia, lumouduin tästä kauniista näytelmästä.
Otin kymmeniä kuvia, oli hirmuisen vaikea valita mitä laittaisin tänne, mutta yllä muutama.
Pimeys saapui sammuvin lyhdyin, loiston hiipuessa yön syliin.
Ajattelin, että kuinka mielenkiintoista olisi kuvata talven ja jään saapumista järvelle. Ehkäpä vielä toive joskus toteutuu, pienin järjestelyin.
Tuosta järvestä on pikku hiljaa hehkeytymässä kohde, josta kuvia voi ammentaa loputtomasti. Elämä veden läheisyydessä on niin vaihtelevaa, jokainen päivä on erilainen.
torstai 17. marraskuuta 2011
Pimeyden keskellä
Tänään pimeyden jo lasketuessa innostuin ottamaan muutaman kuvan hiljaisesta pihapiiristä.
Pitkä lämmin syksy on mustuttanut omenat, mutta kyllä niitä päivisin joku lintunen käy naputtelemassa, ainakin erilaiset tintit
Ruukut odottelevat korjaajaansa.
Ne nuo pihatouhut tyssäs kuin seinään, mutta eihän siitä ole kuin viikko, kun viimeiset lehdet haravoitiin.
Kuistin virkkaukset tuovat kaivattua väriä harmauteen ja pimeyteen.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Pikku pakkasta
Vesikin oli jäätynyt ja veden vangiksi jääneet lehdet loistivat kauniisti aamuauringossa.
Kelloköynnöksen kärhöt peilailivat itseään jään pinnalla. Kohta niiden punerrus on ohi, tanssi ilmassa on muisto eilisestä.
Taidamme olla talvenjakajalla.
torstai 13. lokakuuta 2011
Pian väri vaihtuu valkeaan
Syksy on yltäkylläisyyden aikaa, voimakkaita värejä ja tunnetta.
Lehdet putoavat maahan ja peittävät sen riemunkirjavaan mattoon, jossa viivähtää alakuloisuus. Joidenkin osana on vajota kylmään veteen, joka pian häivyttää värit ja tilalla on pohjaton pimeä.
Kelloköynnös ei ehtinyt kukkimaan, mutta se kantaa ylväästi tummanpurppuraa viittaa yllään, jonka ovat lahjoittaneet syksyn viimaiset tuulet. Köynnöksen hentoiset, mutta silti niin voimakkaat kärhöt, kujeilevat hurmaavasti, heittäen jäähyväisiä kesälle.
Vastavärit täydentävät toisiaan, persiljan vihreää ja suon antimia, kurjenmarjaa l. karpaloa.
Tässäpä oikea rautaisannos torjumaan syksyn köhinät ja punaiset nenät.
torstai 29. syyskuuta 2011
Nepalinhanhikki kukkii
Enpä olisi uskonut, että nepalinhanhikissa on näin kaunis kukka. Ostin elokuussa muutaman hanhikin ja tämä poloinen rupesi nuppuja työntämään. Siinä on useammassa varressa nupuja, mutta kun nyt on jo syyskuun loppu ja täällä pitäisi kukilla olla lepotila. Kyllä kai tämä yksilö talven yli menee, vaikkei talvilepoon oikein ehdikkään valmistautua.
Luonnossa vallitsee jo osittainen lepo. Kukkia löytyy kyllä normaalia enemmän ja monia lajikkeita, kissankellosta lähtien.
Linnuille omenia tarjolla
Pikku hiljaa täytyy lintujen ruoka tarjontaa laittaa pihaan esille. Kuistille ripustin omppuvarjostimen, siinä toivossa, että ruokailijat löytäisivät sen ja ottaisivat omakseen.
Onhan noita pikku-omenoita aina talvisin ollut puussa, mutta ainoastaan rusakot niitä pudonneita on lumen alta tonkineet.
Taidan laittaa tuonne sisäpuolelle jonkin siemen ruokailun, jos sitten saisin talvi-iloa lintujen muodossa. Toivotaan, ettei nuo hapsut pelottele ketään pois.
Hössöntössössä on samasta aiheesta myös postaus.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Kuin kesäpäivänä
Eilen oli hieno ilma, mutta tänään on aivan mahtavan hieno syyspäivä, kuin kesä olisi tullut takaisin. Aurinko houkutteli pihalle touhuamaan ja kyllähän siellä töitä riittäisi.
Kaivoin kukkapenkin laajennusta ja kärräsin multaa lisää penkkiin. Samalla siinä tonkiessani mietiskelin, että on kyllä lämmin ja niin ihanteellinen syksy. Onhan sitä vettäkin tullut, sen kyllä tunsi, kun nosteli märkää peltomultaa kottikärryihin.
Vaikka kuinka tulisi vettä, niin muutama aurinkoinen päivä saa unohtamaan viikon sateet.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Aika, se auttamattomasti loppuu kesken
Syksy on saanut kelloköynnöksen vaihtamaan väriä, ainakin nämä alimmaiset lehdet ovat punertuneet. Mutta sinnikkäästi köynnös jatkaa kasvuaan.
Kukkanuput ovat paisuneet ihan näihin päiviin asti ja se on jo ihme sinänsä, onhan jo syyskuun viimeinen viikonloppu.
Köynnöksen latvoihin ilmestyy uusia nuppuja. Aika on kuitenkin armoton vastustaja, se käy vähiin.
Otin joitakin nupullisia haaroja köynnöksestä ja laitoin vaasiin. Jotkut kesäkukat aukenevat nupullisina sisällä, mitenkähän näiden käy.
Olisihan se pieni ihme, mutta sitä ihmettä toivon. Olisi kiva nähdä tämä kaunis kukka, ihan ensikesää ajatellen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä 2023 ehti jo syksyyn
Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...
-
Niin se aika vierii ja aikomukset jää aikomuksiksi, mutta nyt kuitenkin pieni pläjäys kuvia heinäkuisesta pihapuutarhasta. Piha on ...
-
Tällainen pikkainen rusakonpoika maanantaina aloitteli päiväänsä siistimisen merkeissä. Emon opetukset oli menneet perille, siisteys on puo...












































