Näytetään tekstit, joissa on tunniste kelloköynnös. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kelloköynnös. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. lokakuuta 2011

Pian väri vaihtuu valkeaan





Syksy on yltäkylläisyyden aikaa, voimakkaita värejä ja tunnetta.
Lehdet putoavat maahan ja peittävät sen riemunkirjavaan mattoon, jossa viivähtää alakuloisuus.  Joidenkin osana on vajota kylmään veteen, joka pian häivyttää värit ja tilalla on pohjaton pimeä.






Kelloköynnös ei ehtinyt kukkimaan, mutta se kantaa ylväästi tummanpurppuraa viittaa yllään, jonka ovat lahjoittaneet syksyn viimaiset tuulet. Köynnöksen hentoiset, mutta silti niin voimakkaat kärhöt, kujeilevat hurmaavasti, heittäen jäähyväisiä kesälle.






Vastavärit täydentävät toisiaan, persiljan vihreää ja suon antimia, kurjenmarjaa l. karpaloa.
Tässäpä oikea rautaisannos torjumaan syksyn köhinät ja punaiset nenät.





sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Aika, se auttamattomasti loppuu kesken

Nimittäin kelloköynnöksen osalta.



Syksy on saanut kelloköynnöksen vaihtamaan väriä, ainakin nämä alimmaiset lehdet ovat punertuneet. Mutta sinnikkäästi köynnös jatkaa kasvuaan.





Kukkanuput ovat paisuneet ihan näihin päiviin asti ja se on jo ihme sinänsä, onhan jo syyskuun viimeinen viikonloppu.




Köynnöksen latvoihin ilmestyy uusia nuppuja. Aika on kuitenkin armoton vastustaja, se käy vähiin.




Otin joitakin nupullisia haaroja köynnöksestä ja laitoin vaasiin. Jotkut kesäkukat aukenevat nupullisina sisällä, mitenkähän näiden käy.
Olisihan se pieni ihme, mutta sitä ihmettä toivon. Olisi kiva nähdä tämä kaunis kukka, ihan ensikesää ajatellen.



lauantai 16. heinäkuuta 2011

Pieleen meni

Nimittäin ne minun esikasvatukset. Aloitin liian aikaisin, äkkiä iskeneen kasvatusinnon valtaamana. Karpaattienkellot itivät ja tekivät hentoiset taimet, niistä ei tullut sitten yhtään elinkelpoista. Hajuherneet kasvoivat hyvin ja laitoin ne kyllä uloskin vaikka olivat jo ehtineet "kulahtaa". Niissä on nyt kylläkin pientä tuuheampaa kasvua, mutta eivät varmaankaan ehdi kukkaan asti.





Japaninhumalasta pari tainta alkoi vankistua ja nousevat pontevasti verkkoa pitkin. Kasvu lähti niin myöhättäin vauhtiin, etteivät nämäkään kovin pitkiksi ehdi venähtää. Olenkin harkinnut, että laittaisin tuota verkkoa pitkin kiipeilemään pari kärhöä. Sehän antaisi myös talvella pikkulinnuille suojaa, kun tuossa lähellä pidän linnuille evästä läpi talven.




Kelloköynnöksen siemeniä oli kolme kappaletta ja niistä iti kaksi. Sain molemmat pidettyä hengissä istutukseen asti ja tässä ne nyt kasvavat. Heikkoja olivat ja kasvuun pääseminen oli hidasta. En tiedä miten kelloköynnös kukkii, tekeekö sen täysimittaisena vai kasvaessaan, tuskin kovin pienenä.



Kelloköynnäsen kärhöt ainakin pontevasti tarttuvat tukilankaan kiinni ja onhan nämä alut haaroittuneetkin, että voipa olla elokuun lopulla tuuheampi, mutta ehtiikö kukkia, hieman epäilen. 

No en minä lannistu, ensi vuonna yritän kasvattaa uusia taimia. Laitan vain oikeaan aikaan kasvamaan, jottei ne kyllästy odottamaan ulos pääsyä.




Hiukan väriä tähän harmaaseen päivään, pilvistä ja sadepisaroitakin putoilee silloin tällöin. Ahdekaunokki on avannut joitakin nuppujaan. Mökillä tämä kasvaa oikein vaivaksi asti, mutta täällä sen kasvu on maltillisempaa. Onpahan ötököillekin jotakin iloa ja ravintoa tarjolla.

Hyvää viikonloppua;)


torstai 31. maaliskuuta 2011

Hellyydellä vihreää



Japaninhumalan ensimmäiset lehdet levittäytyvät valoon. Tämä on entuudestaan tuntematon kasvi, joten mielenkiinnolla seuraan mitä on tulossa. Luin, että kasvaa kesän aikana melkoisesti, täytyy laittaa johonkin, missä tarvitaan näkösuojaa ja vihreää seinämää.



Sirkkalehtien kiekuroita.




Kelloköynnöksen sirkkalehdet ovat kookkaampia kuin edellisen. Molemmat kelloköynnökset ovat nyt tässä vaiheessa, ensimmäisiä lehtiä kasvatetaan.
Eipä minulla ole koskaan ollut pihassa myöskään Kelloköynnöstä.

Hajuherneet kasvaa holottaa ja Karpaattienkelloissa on myös hentoista kasvua, joten kyllä sieltä muutamia nousee. Nyt on luvassa useammanlaisia köynnöksiä, jää vielä arvoitukseksi, josko näistä moni selviää kesäkuulle.
Hellyydellä ja vaalien pyrin kasvattamaan.

Orastavaa vihreää ja kesän odotusta.


perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ensimmäiset mullan alla





Ensimmäiset siemenet nyt sitten muhivat mullan alla. Noissa kolmessa pahvimukissa on kussakin yksi kelloköynnöksen siemen. Yksi oli hieman viottunut, saas nähdä mikä on itämisprosentti. Aika arvokkaita nuo  ovat, kun pussissa ei tosiaankaan ollut kuin kolme lituskaista siementä.
Täytyy nyt hellien vaalia näitä aarteita, että saisi kesällä nauttia kukkien kauneutta.




Tässä on sitten vedessä likoamassa hajuherneen siemeniä. Huomenna sitten pistän nämäkin mullan alle.
Nämä on ihka ensimmäiset kesäkukkien kasvatus kokeilut moneen moneen vuoteen.


Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...