Rusakonpojan aamutoimet

Tällainen pikkainen rusakonpoika maanantaina aloitteli päiväänsä siistimisen merkeissä. Emon opetukset oli menneet perille, siisteys on puoli ruokaa, voisi ihmisemo lapselleen sanoa.

Sitten kun katsoi pesun suoritetun loikkas pois, mutta vain kuusen alle. Siellä olikin sitten hyvä aamuauringossa ottaa pienet nokoset.

Naisaakkosissa olen edennyt ja luettuna on K ja L kirjaimet.

Marrasyöt on ihan kotimaista vaihteeksi, Jenna Kostetin teos. Kirja tuli verkkaisesti luettua läpi ja tämän jälkeen pidin hieman taukoa.

Uhrilahja oli sitten ruotsalainen naisaakkonen, Åsa Larssonin kirja tuli luettua ripeään tahtiin,  varmaankin kerronta oli hyvin etenevää. Larsson on sukujuuriltaan suomalainen.

Kirja on viides Rebecka Martinsson dekkari. Uhrilahja sijoittuu Ruotsin Lappiin.

Aurinko kierros

Tein pienen kierroksen tässä mökin ympärillä. Ensin eksyin tuonne pellon reunaan, sinne veti sellainen pieni lintu, joka vilahteli lehtien varjoissa. En saanut lintua silmiini, mutta huomasin kauempana ojan reunalla muuta kuvattavaa.

Aurinko paistoi ja amiraaliperhoset olivat kerääntyneet mesijuhliin. Nämä isohkot, kauniit perhoset siirtyilivät rauhallisesti kukasta toiseen. En ole moneen vuoteen tätä perhosta nähnytkään ja olin tosi iloisesti yllättynyt, että niitä on nyt runsaasti liikkeellä.

Toinen kaunis perhonen on jo tuntunpi, nimittäin neitoperhonen. Neitoperhosella on kauniit siniset silmät siivissä, hän viihtyi myös samoilla kukilla amiraalin kanssa. 

Meidän mökkiomenoilla on nyt viisinkertainen sato viime kesään verrattuna, nyt oli jo viisi omenaa :)

Onhan noita puita neljä, mutta ovat niin nuoria, ettei vielä satoa saada, odotetaan.

 

Tytti ja Tarmo tyrnikin intoutui kasvattamaan muutamia vitamiinikapseleita. Tyrnipensas on kyllä ollut niin huonolla hoidolla, ihan kuin olisi vain heitetty tuonne rannan tuntumaan. Talvi on sitä koitellut ja jotkin jyrsijätkin hätyytelleet, mutta kärsimysten kautta siitä on kehkeytynyt voittaja. 

Voittajaa pitäisi kohdella sen mukaan, ensi keväänä saat paremman paikan tai ainakin annan sinulle enemmän elintilaa.

Naisaakkosista sain luettua tämän Anna Janssonin, Unissakävelijän, Anna on ruotsalainen dekkaristi, joka on kirjoittanut myös alakouluikäisille suunnattuja jännityskirjoja.

Kirja eteni sutjakkaasti, jännitys paikoitellen nousi sellaisiin mittoihin, että meinasin peittää silmät, kuten joskus teen kun katselen noita rikossarjoja. Kirjassa oli juuri sen kaltaista jännitystä, joka minuun tehoaa. Nyt sitten on J luettu ja M odottaa.

 

Kurjet eivät jää odottamaan, vaan niiden keskuudessa levottomuus kasvaa ja parvet suurenevat, matka etelään odottaa.

 

Seittien lumoa

Ranta-alpi kukkii aivan vesirajassa, peilaa itseään veteen. Ei kutenkaan näe kuvaansa, on ollut pilvinen päivä. Näin iltasella, auringon hakeutuessa yöpuulle, joitakin valoisia hetkiä löytyy taivaanrannasta, kuin kaikuna yksinäiselle kukkijalle.

Järvikorteiden kevyt keinunta aaltojen sylissä tuudittaa vettä ja rauhoittaa ihmismielen, ilta sammuu hiipuen. 

Kevään ja kesän kiihkeys on hiljentynyt, järven elämä vaimentunut.

Näiden kivien päällä kalalokin poikaset ottivat ensimmäisiä horjahtelevia askeleitaan, laskeutuivat veteen ja kevyesti uivat korteiden suojaan, kun kuulivat emojen varoitusäänet. 

Pojat vahvistuivat, kokeilivat siipiään ja aina vain uudestaan emot toivat ravintoa, viel sillonkin kun  poikaset olivat lentokykyisiä. 

Siipien vahvistuessa, kolme poikasta seurasi emojaan. Vielä viipyilevät kotijärvellä, mutta pian suunnistavat muiden mukana muille maille.

 

Viimeisin lukemani kirja lumosi kauniilla kerronnallaan, vaikka aluksi epäilin kirjavalintaani. Fantasiaa, ei ole minun makuun, mutta... kuten kirjan takakannessa lukee "Sen mestarillisesti punottu juoni, syvä inhimillisyys ja tarkka kaunis kieli näyttävät maailman joka on melkein totta". 

Ja totta, uppouduin tuohon lumoavaan seittien ja kudottujen seinävaatteiden maailmaan. 

Kirja oli fantasiaa, lumoa, sanoja ja lauseita, jotka maalasivat kuvia silmieni eteen, ne veivät yhä pitemmälle kudottujen kujien kaupunkiin.

Kirja, joka ei ihan heti painu mielessäni unhoon, on Emmi Itärannan, Kudottujen kujien kaupunki. Hänen esikoisromaaninsa Teemestarin kirja, on ilmestynyt 2012, käännösoikeudet on myyty jo lähes 20 kielelle. 

Itäranta asuu Ison-Britanian Canterburyssa ja on kirjoittanut molemmat teoksensa samanaikaisesti sekä suomeksi että englanniksi.

 

Järveltä tuulee

Syksy tulee, ei mahda mitään. En kyllä hirveästi harmittele, sillä hiukan odotankin, että vuodenajat vaihtuvat.
Olen ymmärtänyt jo, että jokaisella vuodenajalla on oma merkityksensä ja omat toimet.

Nyt nautititaan hämärtyvistä illoista, väreistä ja kyllä voi syksyn tuoksuista nauttia myös, siinä on tuoksu uudesta.

Näissä maisemissa, Pohjois-Savossa, tuuli puhaltaa tänään järveltä. Maisema on järvelle tällä hetkellä kolean harmaa, satelee.
Ihan hyvällä omalla tunnolla voin puuhastella sisällä, sillai verkkaisesti, ei ole kiirettä mihinkään.

Imukärhivilliviini on saanut punaa lehdilleen, mutta lehdet alkoivat muuttaa väriään jo heinäkuun puolella. Kasvu ei ole ollut niin railakasta kuin esim. edellis vuonna, vettä kyllä on saanut, mutta olisiko ravinteiden puute tai sitten talvi teki tuhojaan.

Pihlajanmarjat kypsyy, pitää varmaankin kertä niitä pakkaseen, lintuja varten.

Pihlaja on saanut tuomion, samoin kuin takana häämöttävä koivu. Ne varjostavat isännän mansikkamaata. Kaunis pihlaja, mutta tällä tontilla kyllä pihlajia löytyy ja kuusia, niillekin osalle on tuomio annettu.

Syyshortensia kukkii myös vaisusti tänä kesänä, keväällä kyllä karsin aika reippaasti kasvustoa. Tämän hortensian takana kasvaa kaunis rungollinen ja sateenvarjomainen päärynäpuu. Päärynäpuu tullaan siirtämään lähemmäs rantaa, pikkumökin lähelle. Hortensia saa tilaa ja siitä kasvatan pienen kukkivan puun.

Terttuselja on saanut kasvaa kuritta, mutta keväällä siihen tulee muutos. Olen hiukan viisastunut, sillä alempana kasvavaa terttuseljaa kuritin pienestä pitäen ja se ei siitä tykännyt. Kyllä puu, tai sen juurivesat hengissä on, mutta alkuperäinen runko kuihtui vähitellen kuivaksi torsoksi.

Naisaakkosissa sain luettua Anne Holtin dekkarin, Vereen kirjoitettu, Holt on norjalainen.

Kirja kuuluu Hanne Wilhelmsen-sarjaan, josta on suomennettu ainakin seitsemän muuta.

Kirjan kyllä luin ihan pötkyyn, ihmissuhteita, verta ja hiukan psykologiaa. Ei turhia, läpinäkyviä jännitteitä, vaan kerronta eteni soljuvasti. Joskus kirjaa lukiessa tulee sellainen tunne, että nyt on turhaa jossittelua ja venyvää pitkitystä. Tämä oli ihan miellyttävää lukemista, jos nyt rikoskirjallisuudesta näin voi sanoa :)

Hiukan aurinkoa saatiin

Sateisen aamun jälkeen paistoi hetken aurinko. 

Pionin nuput aukeavat ja maailma hymyilee.

 

Edellisessä postauksessa oli näitä tähtiputkia, mutta en malttanut olla kuvaamatta aurinkoisella säällä.

 

Ei sitä hymyilevää säätä kauan riittänyt. 

Jossain, joku kolisteli puisilla kärryillä kivikkoista tietä, kolina ja kumina lähestyivät. Sitten sattui vahinko ja kaikki suuret saavit kaatuivat ja putosivat kumeasti kolisten, niiden kostea sisältö ryöpsähti valtoimenaan alas.

Kärryt jatkoivat matkaansa, hetken paistoi aurinko.

Ukonkello kilkattaa

Ukonkellossa on todella suuret kukat ja tänä kesänä se on ylittänyt itsensä.
Luulin keväällä, että noista aluista kasvaisi Maariankelloja, kun olin niitä kylvänyt ja oli paljon alkuja ryppäässä.
Monena kesänä olen yrittänyt kasvattaa ukonkelloja, mutta kun penkeissä kasvaa myös vuohenkelloja, niin olen varmaankin nyppinyt ne pois jo pienenä.

Vieläkö saisi sinisen tälle valkoiselle kaveriksi, niin johan niiden kelpaisi kurotelle yhdessä korkeuksiin.

Mehiläiselläkin on ihan tilaa kääntyillä kellon sisällä, ei ota seinät vastaan.

Kukasta kukkaan

Vaikka on satanut melkeinpä koko ajan, niin kyllä niitä mehiläisiäkin on silti ollut liikkeellä.

Maija saapuu tankkaamaan.

Tulikellukka on kuin pieni aurinko, kuin hunajainen aurinko. Onkohan näin myös mehiläisen mielestä.

Seurailin näiden pörisijöiden touhuja hieman pitempään ja ihmettelin, kun ne eivät menneet kukkaan, vaan hyörivät tuossa kannusten luona.

Kaverit olivat huomanneet helpomman reitin meden luo. Ne tekivät reiän kannukseen ja imaisivat pillillään medet masuunsa.

Kannukset olivat reijitetyt ja siihenkin nyt löytyi syy. Akileijan kukkien mesi on niin syvällä ja helpoiten mehiläinen saa sen sieltä, tekemällä reiän kannukseen.

Kyllähän tämä kaveri oli vieraillut kukassakin, pussihousut ainakin oli pulleat, kukka ei välttämättä ole ollut akileija.

 

Lupiinin kukassa möyritään ja möngitään

Lopuksi vilautetaan kieltä, joka on kuin pilli ja sillä nämä meden kerääjät hörppivät kukkien tarjoomukset masuunsa, josta sitten syljen avulla tekevät sen makoisan hunajan,
Yhteen pieneen hunajapurkkiin tarvitaan melkoinen määrä näitä ahkeria työläisiä, sillä yksi mehiläinen tuottaa kesän mittaan vain yhden teelusikallisen hunajaa. Tosi yllättävä tieto.

Heinäkuun lopun mietteitä

Pionit ovat todella kauniita, sen huomata sain, mutta ne nimet.
Tällä hetkellä omistan kolme erilaista, mutta varmuudella tiedän vain yhden lajikkeen nimen ja se on kerrottu Sarah Bernhardt.
Onko nimillä niin väliä, on, sillä haluaisin kutsua näitä omilla nimillään. Nippon of moon ei vaikuta nimensä mukaiselta, mutta voisiko tämä punainen kaunotar olla Nippon Beaty.

Heinäkuu kääntyy kohta elokuuksi ja keltainen sävy valloittaa loistollaan.
Vaikka on ollut sateinen kesä, niin kukat ovat kukoistaneet ja kasvu on ollut runsasta.
Rikkaruohotkin ovat puskeneet tehokkaasti ja niiden kurissa pitämiseen ei tahdo aika riittää. Heinäkuussa on ollut hyvä muokata ja uudistaa perennapenkkejä, siirrot ovat onnistuneet ilman suurempia haittoja. Siitä kiitos sateille ja pois jääneille hellepäiville.

Sammakko suikeroalpimeressä

Oli sammakko ja sammakolla ruosteinen allas, jossa se kesän alussa kurnutteli vilpoisessa säässä.

Samakkon "allas" oli ruosteisen kehikon päällä, joka olisi vielä vedenkin kestänyt.Mutta koska tuo ns. allas ei enään vettä pitänyt, niin nyt sitten oli hyvät neuvot tervetulleita.
Niitä kyselin facebook-ryhmästä ja sain neuvon, pistä sammakon ympärille suikeroalpia.

Nostin penkistä alpia ja vaikka siinä ei paljon multaa juurille ollutkaan, niin hyvin näytti viihtyvän. Vedestä on saanut kyllä nauttia, niin sammakko kuin suikeroalpi, onneksi ne reiät on tuossa "altaassa" olemassa.

Sammakko näyttää ihan tyytyväiseltä suikeroalpimeressä, joka peittyy pian keltaiseen kukkamereen.

Kenpä kertois...

Oisaisiko kukaan kertoa mikä pionini on nimeltään. Kukka ei ole vielä täysin auki, keskustan terälehdet ovat hieman keltaiset, laidat hennon vaaleanpunaiset ja keskustassa on punerrusta.
Olen selaillut pionien kuvia, en kuitenkaan osaa päätellä, jospa joku pionien harrastaja pystyy kertomaan.
Voisiko olla " Laura Dessert " ?

Peittokurjenpolvea ja kyläkurjenpolvea. Kurjenpolvet ovat heikouteni, niitä löytyy useampaa sorttia ja joitakin pitää vielä saada.
Nyppykurjenpolvi on hankintalistalla ensimmäisenä, sillä sellainen oli, mutta se menehtyi yhtenä talvena täysin.

Tarha-alpi on kelpuuttanaut vierelleen luonnovaraisen rantatädykkeen.

Arovuokon kukinta on jo ohi ja siitä on muistona monta kuvaa. Nyt se kypsyttelee siemeniään kylvääkseen niitä sinnetänne.

Sadepäivän heijastuksia mooseksenpalavanpensaan kukinnosta.

Lämmin sää jouduttaa kukintaa

Tänään sain ihastella pionin nopeaa kehitystä, nupusta kukkaan, tai melkein.

Tästä pitäisi kehittyä Nippon Moon, mutta kyllä pikkaisen epäilen. Viime kesänä tämän ostin ja ruukussa oli mielikuviani vastaava kuva pionista, jonka halusin. Kukka kyllä näyttää erilaiselta, mutta katsoon, kun se on täysin auki.

Marhanliljassa on kyllä ihana väri, mutta on kyllä hidas tekemään sivusipuleja. Nytkin kukkii vain yhdellä varrella kolmatta kesää. Aikoinaan ostin sipulin kokeeksi, vain yhden, sillä ei ollut kovin tilaa, nyt sitäkin alkaa löytymään.
Kaunis lilja, jota voisi hankkia enemmänkin.

Varjolilja on edellistä huimempi leviäjä. Sitä putkahtelee aivan ihmeellisistä paikoista, mutta säilyttämisen arvoinen tämäkin.

Tällä hetkellä iiriksistä kukkii kaksi lajiketta, mutta keväällä istutin kolmea muuta, ehkäpä ensi kesänä saan ihastella iiristä muissakin väreissä. Niin, meinas unohtua keltakurjenmiekka, mutta sen kukat ovat jo lakastumaan päin.

Aina välillä iskee ruostehimo päälle. Tuon uuninpesän päälle on tarkoitus laittaa muuripata, mutta kun sitä ei nyt ollut lähettyvillä, niin ruosteisen risa tynnyri saa hoitaa sen padan virkaa.

Akileijat odottavat sekaryhmässä omaa penkkiään. Täytyy varmaan jotenkin merkitä ne erikoisemmat sävyt, jotta voi sitten syksyllä tai ensi keväänä istuttaa lajikkeittain.
Tänä kesänä akileijat ovatkin kasvaneet tosi pitkiksi ja kukinta on ollut runsasta.