Seittien lumoa

Ranta-alpi kukkii aivan vesirajassa, peilaa itseään veteen. Ei kutenkaan näe kuvaansa, on ollut pilvinen päivä. Näin iltasella, auringon hakeutuessa yöpuulle, joitakin valoisia hetkiä löytyy taivaanrannasta, kuin kaikuna yksinäiselle kukkijalle.

Järvikorteiden kevyt keinunta aaltojen sylissä tuudittaa vettä ja rauhoittaa ihmismielen, ilta sammuu hiipuen. 

Kevään ja kesän kiihkeys on hiljentynyt, järven elämä vaimentunut.

Näiden kivien päällä kalalokin poikaset ottivat ensimmäisiä horjahtelevia askeleitaan, laskeutuivat veteen ja kevyesti uivat korteiden suojaan, kun kuulivat emojen varoitusäänet. 

Pojat vahvistuivat, kokeilivat siipiään ja aina vain uudestaan emot toivat ravintoa, viel sillonkin kun  poikaset olivat lentokykyisiä. 

Siipien vahvistuessa, kolme poikasta seurasi emojaan. Vielä viipyilevät kotijärvellä, mutta pian suunnistavat muiden mukana muille maille.

 

Viimeisin lukemani kirja lumosi kauniilla kerronnallaan, vaikka aluksi epäilin kirjavalintaani. Fantasiaa, ei ole minun makuun, mutta... kuten kirjan takakannessa lukee "Sen mestarillisesti punottu juoni, syvä inhimillisyys ja tarkka kaunis kieli näyttävät maailman joka on melkein totta". 

Ja totta, uppouduin tuohon lumoavaan seittien ja kudottujen seinävaatteiden maailmaan. 

Kirja oli fantasiaa, lumoa, sanoja ja lauseita, jotka maalasivat kuvia silmieni eteen, ne veivät yhä pitemmälle kudottujen kujien kaupunkiin.

Kirja, joka ei ihan heti painu mielessäni unhoon, on Emmi Itärannan, Kudottujen kujien kaupunki. Hänen esikoisromaaninsa Teemestarin kirja, on ilmestynyt 2012, käännösoikeudet on myyty jo lähes 20 kielelle. 

Itäranta asuu Ison-Britanian Canterburyssa ja on kirjoittanut molemmat teoksensa samanaikaisesti sekä suomeksi että englanniksi.

 

Järveltä tuulee

Syksy tulee, ei mahda mitään. En kyllä hirveästi harmittele, sillä hiukan odotankin, että vuodenajat vaihtuvat.
Olen ymmärtänyt jo, että jokaisella vuodenajalla on oma merkityksensä ja omat toimet.

Nyt nautititaan hämärtyvistä illoista, väreistä ja kyllä voi syksyn tuoksuista nauttia myös, siinä on tuoksu uudesta.

Näissä maisemissa, Pohjois-Savossa, tuuli puhaltaa tänään järveltä. Maisema on järvelle tällä hetkellä kolean harmaa, satelee.
Ihan hyvällä omalla tunnolla voin puuhastella sisällä, sillai verkkaisesti, ei ole kiirettä mihinkään.

Imukärhivilliviini on saanut punaa lehdilleen, mutta lehdet alkoivat muuttaa väriään jo heinäkuun puolella. Kasvu ei ole ollut niin railakasta kuin esim. edellis vuonna, vettä kyllä on saanut, mutta olisiko ravinteiden puute tai sitten talvi teki tuhojaan.

Pihlajanmarjat kypsyy, pitää varmaankin kertä niitä pakkaseen, lintuja varten.

Pihlaja on saanut tuomion, samoin kuin takana häämöttävä koivu. Ne varjostavat isännän mansikkamaata. Kaunis pihlaja, mutta tällä tontilla kyllä pihlajia löytyy ja kuusia, niillekin osalle on tuomio annettu.

Syyshortensia kukkii myös vaisusti tänä kesänä, keväällä kyllä karsin aika reippaasti kasvustoa. Tämän hortensian takana kasvaa kaunis rungollinen ja sateenvarjomainen päärynäpuu. Päärynäpuu tullaan siirtämään lähemmäs rantaa, pikkumökin lähelle. Hortensia saa tilaa ja siitä kasvatan pienen kukkivan puun.

Terttuselja on saanut kasvaa kuritta, mutta keväällä siihen tulee muutos. Olen hiukan viisastunut, sillä alempana kasvavaa terttuseljaa kuritin pienestä pitäen ja se ei siitä tykännyt. Kyllä puu, tai sen juurivesat hengissä on, mutta alkuperäinen runko kuihtui vähitellen kuivaksi torsoksi.

Naisaakkosissa sain luettua Anne Holtin dekkarin, Vereen kirjoitettu, Holt on norjalainen.

Kirja kuuluu Hanne Wilhelmsen-sarjaan, josta on suomennettu ainakin seitsemän muuta.

Kirjan kyllä luin ihan pötkyyn, ihmissuhteita, verta ja hiukan psykologiaa. Ei turhia, läpinäkyviä jännitteitä, vaan kerronta eteni soljuvasti. Joskus kirjaa lukiessa tulee sellainen tunne, että nyt on turhaa jossittelua ja venyvää pitkitystä. Tämä oli ihan miellyttävää lukemista, jos nyt rikoskirjallisuudesta näin voi sanoa :)