Tein pienen kierroksen tässä mökin ympärillä. Ensin eksyin tuonne pellon reunaan, sinne veti sellainen pieni lintu, joka vilahteli lehtien varjoissa. En saanut lintua silmiini, mutta huomasin kauempana ojan reunalla muuta kuvattavaa.
Aurinko paistoi ja amiraaliperhoset olivat kerääntyneet mesijuhliin. Nämä isohkot, kauniit perhoset siirtyilivät rauhallisesti kukasta toiseen. En ole moneen vuoteen tätä perhosta nähnytkään ja olin tosi iloisesti yllättynyt, että niitä on nyt runsaasti liikkeellä.
Toinen kaunis perhonen on jo tuntunpi, nimittäin neitoperhonen. Neitoperhosella on kauniit siniset silmät siivissä, hän viihtyi myös samoilla kukilla amiraalin kanssa.
Meidän mökkiomenoilla on nyt viisinkertainen sato viime kesään verrattuna, nyt oli jo viisi omenaa :)
Onhan noita puita neljä, mutta ovat niin nuoria, ettei vielä satoa saada, odotetaan.
Tytti ja Tarmo tyrnikin intoutui kasvattamaan muutamia vitamiinikapseleita. Tyrnipensas on kyllä ollut niin huonolla hoidolla, ihan kuin olisi vain heitetty tuonne rannan tuntumaan. Talvi on sitä koitellut ja jotkin jyrsijätkin hätyytelleet, mutta kärsimysten kautta siitä on kehkeytynyt voittaja.
Voittajaa pitäisi kohdella sen mukaan, ensi keväänä saat paremman paikan tai ainakin annan sinulle enemmän elintilaa.
Naisaakkosista sain luettua tämän Anna Janssonin, Unissakävelijän, Anna on ruotsalainen dekkaristi, joka on kirjoittanut myös alakouluikäisille suunnattuja jännityskirjoja.
Kirja eteni sutjakkaasti, jännitys paikoitellen nousi sellaisiin mittoihin, että meinasin peittää silmät, kuten joskus teen kun katselen noita rikossarjoja. Kirjassa oli juuri sen kaltaista jännitystä, joka minuun tehoaa. Nyt sitten on J luettu ja M odottaa.
Kurjet eivät jää odottamaan, vaan niiden keskuudessa levottomuus kasvaa ja parvet suurenevat, matka etelään odottaa.
Kauniit kuvat. Ihania nuo perhoskuvat. Minäkin olen lukenut Anna Janssonia, mutta en kyllä tuota kirjaa. Hyvää viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaKiittos Anneli A :) Anna Jansson on varmaankin ahkera ja tunnettu kirjailia.
PoistaKauniit kuvat! Tuop ylemmän kuvan perhonen on ritariperhonen. Molempia, neito-ja ritaripåerhosia on ollut harvinaisen paljon nyt.
VastaaPoistaKiitos mummeli :) Kyllä tuo ylempi perhonen on amiraaliperhonen, ritariperhonen on vaalea ja suurempi. Kuvasin sitä juhannuksen aikoihin.
PoistaKurjet parveilevat täälläkin muuttoa varten. Olen myös lukenut Janssonin kirjoja, niissä on kutkuttavaa jännitystä.
VastaaPoistaTäällä ennen näkyi syksyisin ihan isoja parveja, aurat lensivät tuohon vastapäiseen saareen. Nyt ovat vähentyneet, ihan muutama perhekunta käy ruokailemassa tuossa pellolla. Ihminen on saareen tehnyt muutoksia, kaatanut puita ja asumuksia rakenneltu ym. Kurjet ovat siirtyneet muualle, harmi :(
PoistaIhania kuvia. Kaunis blogi sinulla. Tupsahdin jostain, mutta jäänpä tänne seuraajaksi.
VastaaPoistaKiitos Suvituulia :) On kiva saada uusia lukijoita. Tämä blogini on elänyt jonkin aikaa melkeinpä ruususen unta, mutta nyt olen hieman taas piristynyt.
PoistaIhanat perhoset!
VastaaPoistaTuo A.Janssonin dekkari oli mulla äänikirjana autossa, tuppasi vaan kaasujalka painumaan juonen edetessä, tarkkana sai olla
ettei peltipoliisi välähtänyt :)
Mukavia tunnelmia ja kuvia täällä. Käväise blogissani, siellä on arvonta meneillään :).
VastaaPoista