Näytetään tekstit, joissa on tunniste iiris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iiris. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Sateiden välissä

Sateiden välissä ehtii kyllä pihasta napsia joitakin kuvia. Kyllähän tuota vettä on tullut, mutta kukat kukkii sateessakin, rikkaruohot rehoittaa myöskin, varsinkin vesiheinä.




Lehtoängelmän ja tähtiputken liitto mielestäni toimii.
Tuota tähtiputkea ihan kokeeksi hankin pari tainta muutama vuosi sitten, penkissä kahta väriä, punaista ja valkoista.
Viime vuonna meinasin ne jo hyljätä, mutta onneksi jätin vielä paikoilleen ja keväällä nousi vankat taimet. Olin siirtänyt tuon ängelmän tähtiputkien viereen ja niiden yhtaikainen kukinta ilahdutti.

Samassa penkissä kasvaa myös kyläkurjenpolvea ja onpa vielä kaikkien näiden taustalla ruskoliljaa. Itse pidän tuota penkkiä ihan onnistuneena, vaikkakin kaikki kukkii samanaikaisesti, mutta jäähän se lehdistö.




Tämä isoin kukkaryhmä tuottaa kyllä päänvaivaa jonkin verran. Tässä on kolme pionia ja päivänliljoja, mooseksenpalavaapensasta, akileijaa, kalliokieloa, tulikellukkaa ja joitain muita pienemmällä alalla, niin ja vielä isohko pylväskataja ja rimpula omenapuu.

Mitään en raskis ottaa pois, mutta kyllä jonkin verran täytyis karsintaa tehdä ja oikeastaan keväällä tuosta penkistä lähtikin jotain jo pois.

Keväällä näyttää, että tilaa on jokaiselle ihan hyvin, mutta nuo mooseksenpalavatpensaat kasvavat niin laajoiksi, että se on aina yllätys. Pioneista pidän ja monesti olen ajatellut, että tuossa voisi kasvaa vain niitä, mutta en voi uusia penkkejä enään laittaa ja enhän minä raski mitään hävittää, en.








Iirikset ja akileijat ovat niin kauniita, että niistäkin olisi mukava saada omat isot ryhmät. Ne saisivat kasvaa sellaisena värien sinfoniana, risteytyä mielensä mukaan ja kylväytyä. Nyt kyllä olen napsinut akileijoista siemenkotia, sillä esim. siniset valloittavat ryhmässä liian suuren näkyyvyden.
Valkoinen akileija odottaa parhaillaan istuttamista. Pikkuhiljaa siirrän kaikki toiseen penkkiin, niin saan sitten noille isommille lisää tilaa ja vaikkapa uusia pioneja tai päivänliljoja :)




Lupiinitkin ovat kauniita, joten kylvin joitakin siemeniä yhteen penkkiin. Kovin isoa kasvustoa en ole saanut aikaiseksi, vaikka ensimmäisistä kukkivista on jo ainakin kolme/neljä kesää. Aiemmin kukki sininen, mutta nyt nousi tämä v.punainen ylväästi. Mitähän siniselle tapahtui, kyllä se hengissä on, mutta kukkaa ei ole vielä noussut.
Tarha-alpi sitä vastoin rehottaa, samoin kuin taustalla olevat nauhukset. Tuolla takana näkyy töyhtöangervo, se ei kuitenkaan ole samassa ryhmässä, vaan tuossa kukkaryhmien välissä kulkee sisääntulo käytävä. Töyhtöangervo on kyllä huonossa paikassa, se kun aina kaatuu käytävälle päin ja varsinkin sateella.





Kukat kukkii ja puutarhassa puuhat jatkuu, sateesta huolimatta.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Lämmin sää jouduttaa kukintaa

Tänään sain ihastella pionin nopeaa kehitystä, nupusta kukkaan, tai melkein.




Tästä pitäisi kehittyä Nippon Moon, mutta kyllä pikkaisen epäilen. Viime kesänä tämän ostin ja ruukussa oli mielikuviani vastaava kuva pionista, jonka halusin. Kukka kyllä näyttää erilaiselta, mutta katsoon, kun se on täysin auki.




Marhanliljassa on kyllä ihana väri, mutta on kyllä hidas tekemään sivusipuleja. Nytkin kukkii vain yhdellä varrella kolmatta kesää. Aikoinaan ostin sipulin kokeeksi, vain yhden, sillä ei ollut kovin tilaa, nyt sitäkin alkaa löytymään.
Kaunis lilja, jota voisi hankkia enemmänkin.




Varjolilja on edellistä huimempi leviäjä. Sitä putkahtelee aivan ihmeellisistä paikoista, mutta säilyttämisen arvoinen tämäkin.




Tällä hetkellä iiriksistä kukkii kaksi lajiketta, mutta keväällä istutin kolmea muuta, ehkäpä ensi kesänä saan ihastella iiristä muissakin väreissä. Niin, meinas unohtua keltakurjenmiekka, mutta sen kukat ovat jo lakastumaan päin.






Aina välillä iskee ruostehimo päälle. Tuon uuninpesän päälle on tarkoitus laittaa muuripata, mutta kun sitä ei nyt ollut lähettyvillä, niin ruosteisen risa tynnyri saa hoitaa sen padan virkaa.




Akileijat odottavat sekaryhmässä omaa penkkiään. Täytyy varmaan jotenkin merkitä ne erikoisemmat sävyt, jotta voi sitten syksyllä tai ensi keväänä istuttaa lajikkeittain.
Tänä kesänä akileijat ovatkin kasvaneet tosi pitkiksi ja kukinta on ollut runsasta.



keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kesä mennä viilettää

Kesä menee, kukat kukkii, mutta mukana ei pysy.
Monta kertaa käy mielessä, että pitäisi karsia jotain näistä "kiireistä", mutta sitten huomaa, että mistä kiireistä.
Ei sitä kiirettä liiemmin ole, mutta ei vain saa aikaiseksi sitä mitä haluaisi.

Olen kyllä perennapenkkejä laitellut ja muutenkin pihaa "koristellut", kuvia vain ei tule otettua.
Nämä muutamat olin käsitellyt esityskuntoon.




Olihan minulla punainen japaninakileija, tämä on kuitenkin jokin risteytymä. 
Oikeastaan se akileija on vieläkin, kaksi peräti,  mutta ne ovat nyt miniatyyrejä. Menin höpsö jakamaan sen yhden viime kesänä kukinta aikaan ja vaivoin nousivat tänä kesänä maasta. 
Olen niitä pikkuisia hellinyt, jotta jaksaisivat jatkaa taivaltaan ja ensi kesänä kukkia loistavan punaisin kukin.




Akileijat kasvavat sikinsokin ja tuottavat toivottavasti uusia yllätyksiä ensi kesänä. Muutaman uuden lajikkeen ollen tälle kesälle hankkinut, akileijoista taitaa tulla yksi valtakukka tähän pihaan.



Toinen valtakukka on iirikset.
Tämä iiris on ystävältäni saatu ja vanha lajike, jota levitän isommalle alalle muiden iiristen sekaan.





Kakkara ei ole pihasta kuviin noukittu, vaan eilen aamulla ojan pientareelta kuvaan nappasin, yökasteen pisaroittama.
Helteistä heinäkuuta.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pihalla, aivan pihalla



Mooseksenpalavatpensaat ovat nyt kukkineetkin runsaasti ja aika pitkään, kiitos siitä hieman viileimmille ilmoille, jota saatiin ennen juhannusta.
Kylvin viime vuonna lupiinia, mutta eipä tullut niitä tummanpunaisia, joita siemenpussissa luvattiin. Täytynee ostaa lisää ja kylvää paremmalla menestyksellä, sillä vuosi sitten kylvös ei onnistunut, sain vain muutaman taimenen. Tiedän, että tämä on maantievarsi kasvi ja joidenkin mielestä hävitettävä laji, mutta minä pidän ja se riittää syyksi pistää penkkiin muiden joukkoon.

Vasemmalla alakuvassa on varjoliljaa ja yksi nupullaan oleva marhanlilja, näin oletan. Kasvaa lipukkeen vieressä ja samalla paikalla kuin viime vuonna. Tämän varren vieressä on pari itutainta, jospa nämä kauniit marhat pikku hiljaa leviäisivät, kuten serkkunsa varjolilja.

Keramiikkasammakko on uusi hankinta, se on hyvältä ystävältäni Sirpalta, jonka pihasta olen muutaman kerran postaillutkin.




Iiriksiä olisi tarkoitus lisätä penkkeihin, ei määrällisesti, vaan lajeittain. Tällä hetkellä on neljää sorttia, jos keltakurjenmiekka lasketaan mukaan. 
Iirikset antavat ryhtiä perennapenkkiin, luovat myös kauniita varjon ja valon leikkejä.




Verikurjenpolvi, valkoinen ja punainen. Viime kesänä kasvatin noiden kurjenpolvien valikoimaa myös näillä. Pieniähän nämä minun alut ovat, mutta vähitellen niiden mättäät kasvavat ja pääsen jakamaan näitäkin kaunokaisia. 

Nautin, kun näen kukka runsauden lisääntyvän vuosi vuodelta, se on parhainta.

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...