Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. pisara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. pisara. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kesä mennä viilettää

Kesä menee, kukat kukkii, mutta mukana ei pysy.
Monta kertaa käy mielessä, että pitäisi karsia jotain näistä "kiireistä", mutta sitten huomaa, että mistä kiireistä.
Ei sitä kiirettä liiemmin ole, mutta ei vain saa aikaiseksi sitä mitä haluaisi.

Olen kyllä perennapenkkejä laitellut ja muutenkin pihaa "koristellut", kuvia vain ei tule otettua.
Nämä muutamat olin käsitellyt esityskuntoon.




Olihan minulla punainen japaninakileija, tämä on kuitenkin jokin risteytymä. 
Oikeastaan se akileija on vieläkin, kaksi peräti,  mutta ne ovat nyt miniatyyrejä. Menin höpsö jakamaan sen yhden viime kesänä kukinta aikaan ja vaivoin nousivat tänä kesänä maasta. 
Olen niitä pikkuisia hellinyt, jotta jaksaisivat jatkaa taivaltaan ja ensi kesänä kukkia loistavan punaisin kukin.




Akileijat kasvavat sikinsokin ja tuottavat toivottavasti uusia yllätyksiä ensi kesänä. Muutaman uuden lajikkeen ollen tälle kesälle hankkinut, akileijoista taitaa tulla yksi valtakukka tähän pihaan.



Toinen valtakukka on iirikset.
Tämä iiris on ystävältäni saatu ja vanha lajike, jota levitän isommalle alalle muiden iiristen sekaan.





Kakkara ei ole pihasta kuviin noukittu, vaan eilen aamulla ojan pientareelta kuvaan nappasin, yökasteen pisaroittama.
Helteistä heinäkuuta.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hitaasti starttaa...

...puutarha blogini uutteen vauhtiin.
Kesäkuu vetelee viimeistä päivää, mistä lie johtunee.

Onhan tuolla pihalla jotain tapahtunut, ainakin eilen aamusella olin jo hieman tyytyväinen pihan tulevaan ilmeeseen.



Jonkin verran olen uusia ruosteisia juttuja lisännyt ja nyt kukatkin ovat saaneet vauhtia uuden mullan ansiosta.




Talvi vei mukanaan syksyllä hankittuja taimia, mutta jotkut ovat tuottaneet iloakin.

Kuvassa se alkuperäinen penkki nykyisessä ilmeessään. Penkki on muuttanut vuosien mittaan muotoaan ja tuskin ihan tällaiseksi jää.

Vuosien väännön jälkeen olen levittänyt ja laittanut perennapenkkejä talon lähettyville useita. Niiden perenna valikoimat ovat nyt vaiheessa, vanhoja poistuu ja uusia tulee.

Nautin, kun saan pikku hiljaa kasvatella, lisätä ja siirrellä. Olen vuosien myötä huomannut, että puutarhani pitää elää, myös luonnonkukat saavat sijansa vaihtelevasti.





keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Mitä löytyy kevät pihasta

Poimin tähän joitakin uuden kesän aineksia. Jotkut ovat olleet paikoillaan jo pitempään, jotkut ovat tuodut ryydittämään tämän kesän puutarhaani.

Varmaankin nyt kevään mittaan tulen siirtelemään roinaa paikasta toiseen ja mihin ne sitten päätyvät, jää nähtäväksi.
Onhan siinä kyllä sellainenkin vaihtoehto, että kaikki jää siihen missä nyt sattuvat olemaan, paljonhan ne tuntemukset sanelevat aktiivisuuden.





Portaat saavat jäädä, niitähän ei voi sijoittaa mihin sattuu. Tuo sammal saa jäädä, se on kaunista, eikä näitä portaita yleensä käytetä, joten sammal on turvassa kulutukselta.




Tämä on marjamössöä, jota talvella tarjoilin pihan ruokailijoille, se saa lähteä. En tiedä onko kelvannut, jonkin verran sitä oli ainakin piristelty maahan. Yks yö oli kaadettu pelti nurin, olisiko jokin hämärän hiippailija noussut reunalle ja pelti on keikahtanut.




Vanhalle pöydälle ja noille emalikattiloille täytyy löytää uusi kohde ja käyttötarkoitus. Jos tuosta tulisi yrttipöytä ja kattiloista kasvuastiat tuoksuville kesäyrteille, nam!




Viime kesänä pidin tässä vettä linnuille, varmaan nytkin, mutta sijoitus voisi olla muualla.




Uusi ja vanha risa, jotka tulevat saamaan oman paikkansa. Tuo saviastia on oma väkerrys vuosien takaa ja se on viettänyt yhtäjaksoista ulkoilma elämää monia vuosia. En raski sitä heittää pois, vaikkei sillä oikeastaan tee mitään, nuo palatkin säilytän.




Tonttu-ukko saa olla paikoillaan muiden kaltaistensa kanssa. Alkaa vuosien saatossa sammaloitumaan ilman mitään apukeinoja.




Tämä on tuotu kevään korvalla mökiltä pihaan.
Painava mötikkä ja jokin traktoriin kuuluva kapistus. Oli niin koristeellinen, että piti raahata kotia, katson sitten sille arvoisensa paikan.
Tämän voisi laittaa vaikka jalustalle koristamaan jotain puutarhan nurkkaa.



tiistai 7. elokuuta 2012

Elokuun kostea suudelma



Elokuu hipaisee ihoa kostealla suudelmalla täyteläisin, kimaltelevin huulin.





Aamusella lehteä noutaesani poimin muutaman pisaran talteen, muistojen joukkoon säilytettäväksi.





Kauniita säihkyviä ne olivatkin, aamuauringonvalossa loistaessaan.



 

Auringon noustessa korkeammalle pisaroiden valo vähitellen himmenee, ne haihtuvat, ovat poissa. Muisto kuitenkin jää, kunnes tulee uusi säihkyvä aamu pisaroineen.

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...