Näytetään tekstit, joissa on tunniste Beallara Tahoma Glacier. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Beallara Tahoma Glacier. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sydäntalvi herättää

Nimittäin huonekasvit uuteen kasvuun.
Aurinko on pilkahdellut ikkunoiden takaa ja hymyillyt säteilevästi. Säteillään ja valoisuudellaan viekoitellut kukkia vastaanottamaan lähestyvän kevään.


Joulun alla otin joitakin enkelinsiiven oksia veteen kehittämään juuria. Nyt ne ovat jo jonkin aikaa asustaneet ruukussa, multaa ympärillään. Pistin kaikki alut samaan ruukku, jotta tulisi tuuheampi yksilö.



Emokasvi pudotti kaikki lehtensä, mutta enkelinsiipi on kiitollinen, se pukkaa paljon uusia alkuja.
Siinä ei ollut tammikuun alussa montakaan lehteä ja nekin olivat uusia. Nyt lehdet kasvavat melkein silmissä.
Tarkoitus olisi ottaa uusia pistokkaita, kunhan tuo aurinko antaa enemmän valoa päivään.



Malakanvehkasta pidän kovasti ja tämän sain viime keväänä, samoin kuin  enkelinsiiven ja nukkatyräkin.
Malakanvehka oli suuri kokoinen jo tullessaan ja kasvu vain jatkuu.



Vehkasta lähti alku, jonka myös tuikkasin veteen ja siirsin multaan tammikuun alussa.
Hyvin on kotiutunut multaan ja osoittaa sen kasvattamalla uusia lehtiä..



Paksujalka ruskistaa talvella lehtien kärkiä, mutta nyt on erityisen huonokuntoinen.
En tahtoisi hävittää tätä kasvia, kun sen muoto ja olemus on niin persoonallinen.



Olen varmaankin kesällä tehnyt jonkin hoitovirheen, sillä uusien lehtien kärjet olivat aivan ruskeat. Nyt sen lehdet kasvavat pituutta ja kasvu on vihreää, tosin  kalvakasta, mutta tervettä.



Viirivehka on aika varma kasvi.
Se kasvattelee tasaiseen tahtiin lehtiä, eikä tykkää huonoa, vaikka välillä näyttää tosi väsähtäneeltä. Taitaa olla hyväksi tuo kuivahtaminen, parempi niin kuin jatkuva märkyys.



Olen huomannut, että viirivehka pukkaa kukkaa, kun sitä hiukan kiusaa.



Tahoma orkideani on sitten sellainen sydänkäpynen, jota tulee seurattua tarkkaan. Se kellastutti yhden lehtensä ja ajattelin, että nyt on kukan menoa.
Tänään huomasin sitten tuollaisen uuden alun isoimman bulbin vieressä.
Lannoittanut en ole vielä millään, mutta vaihdoin tuota kasvualustaa sen kellastumisen jälkeen. Nyt on pysynyt ihan vihreänä kauttaaltaan.



Sieltä se tulokas pyrkii voimallisesti esiin.
Olin niin innoissani tuon nähdessäni ja mietin, miksi se ei ole aikaisemmin osunut silmiini, hyvin osaisi orkidea piilotella uutta tulokasta.

torstai 12. tammikuuta 2012

Orkideani sairastaa



Onkohan minusta laisinkaan orkidean kasvattajaksi. Joulun alla hankittu kukka on alkanut kellastuttaan lehtiään ja tuollaista rupimaista läiskää ilmaantuu.




Tutkin nuo lehdet suurennuslasin avulla ja eikä niissä mitään elukkaa juoksennellut.
Netistä tutkin, että mikä voisi olla. Tulin siihen johtopäätökseen, että voisi olla jokin bakteeri tai sieni tartunta. Tämä kai täytyy nyt sitten hävittää.
Mistähän on tuon mokon saanut, onko ollut jo kotiin tuotaessa. No onneksi ei ole kuin yksi muu orkidea. Onkohan mahtanut tarttua jo siihenkin, kun ovat olleet kosketuksissa toisiinsa.




Nämä jäljet olivat jo ostettaessa, huomasin kylläkin vasta kotona. Toinen noista läiskistä oli selvästi syvempi ja toinen oli vain vaaleampi läikkä. Nyt ne ovat samanlaisia molemmat, mutta lisää tuon kaltaisia kuvioita ei kylläkään ole ilmaantunut.

Osaisiko kukaan sanoa, mistä tässä on kysymys.
Kyllä minä vielä kokeilen orkidean kasvatusta, en lannistu vielä näin alkuvaiheessa.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Ensimmäinen orkideani

Alkaako tästä uusi villitys, se jää nähtäväksi.


Sain eilen valita itselleni joulukukan ja päädyin valitsemaan orkidean.
Olen salaa haaveillut näiden kasvattamisesta, mutta jokin on aina esteenä. Suurin este on varmaankin epäillys siitä, että kestääkö kärsivällisyys ja taito.
Mistään kasvattamisesta on vielä liian aikaista edes puhua, mutta tämä saa olla koitinkivenä.



Valintani osui tähän sen vuoksi, että sillä oli niin kauniit kukat ja ihan näyttävän kokoiset. Tuosta valinta kriteeristä voi kyllä päätellä, etten tosiaan tiedä näiden kukkien kasvattamisesta yhtään mitään.
Ehkä olisi pitänyt katsoa myös kasvia ihan kokonaisuutena. No, tuossa se nyt napottaa keittiön sivupöydällä, siinä on varmaankin sille valoa eniten ja ilmankosteutta myös.




Tökkäsin käpäläni kuvaan, jotta olisi jotain mihin verrata tuon kukan kokoa.

Lappusessa luki, että on Cambria ja siitähän piti selvää heti ottaa, mikä on kukkasiaan.
Netistä sitten selvisi jotain, esim., että tämä on risteytys ja nämä hybridit olisivat kaikkein helppo hoitoisempia.
Kävin myös kasvattajan sivustoilla katsomassa löytyisikö tälle tarkempaa nimeä, mutta ihan samannäköistä ei kuitenkaan näkynyt.

Laitoin sen kasvattajan osoitteen tuohon sivupalkkiin , huonekasvi blogien alle, jos jotain sattuisi kiinnostamaan.

edit. Olen tässä tehnyt salapoliisin työtä ja  päätynyt tulokseen, että tämä orkidea on nimeltään; " Beallara Tahoma Glacier "

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...