Näytetään tekstit, joissa on tunniste valon leikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valon leikki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Vierailulla Sirpan pihalla



Sateisesta kesästä huolimatta Sirpan idearikkaassa pihassa on yltäkylläistä värien sinfoniaa. Siitä pitävät osaltaan huolen eriväreissään loistavat krassit, jotka ryöppyävät putouksen lailla betoniputkista.




Alppikärhön verhoilema kaari johdattaa pienelle, suojaiselle "patiolle". Täällä on nautinto juoda aamukahvit ja nauttia kauneudesta, jonka itse on loihtinut ympärilleen.




Krassit luovat myös viihdyttäviä varjoja ympärilleen, niiden muodot ovat kauniin koukeroiset. Kahvittelijan silmät vaeltavat varjoissa, nousevat auringossa hehkuvien krassin kukkien myötä ylöspäin. Tutkailevat kukkien olemusta ja löytävät varjon kukassa, joka liikkuu. Liikkuvan varjon myötä voi siirtyä ajatuksissa kauas ja mieli rauhoittuu uutta päivää varten.




Sirpa on keraamikko ja hienovarainen esteetikko, jonka voi havaita pihan yksityiskohdista. Betoniin upotetut posliinipalat  kuuluvat omaan tuotantoon, työhön, joka ei miellyttänyt tekijäänsä.  Palaset kuitenkin löysivät paikkansa puutarhasta, ne viehättävät pihan haltian silmää.



Talon lähellä on kaunis kivikkopenkki, jossa kukkii mm. hentoinen tunturiunikko. Unikko on pikkarainen, herkkä ja ahkera kukkija, joka siementäen hakee uusia kasvupaikkoja.




Kattomehitähti on innostunut kukkimaan runsaasti, kiitos viime kesän. Kukkien väriä täydentää niihin sointuvat kivet, jotka aamuauringossa hehkuvat samaa sävyä.




Näkymä ryhmään, jossa etualalla kattomehitähti, tunturiunikkoa ja onhan siellä mätäsrikkoakin, joka leviää runsaasti. Taka-alalla häämöttää pikkusydän, joka kukkii koko kesän ja näin ollen antaa tähän ryhmään väriä koko kesäksi, muiden kausittain kukkivien rinnalla.




Edelweiss on myös löytänyt paikkansa kivikkoryhmästä. Tämä harmahtava alppitähti ei värien loistokkuudella kilpaile, mutta sen kaunis hento olemus täydentää ja rauhoittaa kanssa sisariaan.




Krassien varjoissa viihtyy suurehko lisko, jonka jätämme viettämään aurinkoista päivää kauniiseen puutarhan.


maanantai 21. marraskuuta 2011

Veden äärellä


Marraskuinen viikonloppu vierähti veden äärellä aurinkoisissa merkeissä ja sunnuntain pakkassäässä.



Sunnuntai aamua kurkisteltiin "itkevän" lasiverhon takaa.
Lasiin muodostui kauniita maisemia, kultaisia, jossa karhukin tallusteli verkkaan eteenpäin.




Ikkunan ulkopuolella ei niin kultaiselta näyttänyt, vaan kuurainen peltomaisema otti kirpakkaan syleilyyn.





Askeleet johti rantaan, kaislikon hohtaessa kutsuvana tummien pilvien alla.













Veteen piirtyi  maalauksellisia kuvaelmia, lumouduin tästä kauniista näytelmästä.
Otin kymmeniä kuvia, oli hirmuisen vaikea valita mitä laittaisin tänne, mutta yllä muutama.






Pimeys saapui sammuvin lyhdyin, loiston hiipuessa yön syliin.

Ajattelin, että kuinka mielenkiintoista olisi kuvata talven ja jään saapumista järvelle. Ehkäpä vielä  toive joskus toteutuu, pienin järjestelyin.
Tuosta järvestä on pikku hiljaa hehkeytymässä kohde, josta kuvia voi ammentaa loputtomasti. Elämä veden läheisyydessä on niin vaihtelevaa, jokainen päivä on erilainen.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Valon pienet teokset







Aurinko luo kauniita yksityiskohtia loistaessaan ikkunoista . Ulkona on paljon kuvattavaa, mutta niin myös sisällä. Valo tuntuu kevyemmältä ja pehmeämmältä, se on kuin enkelinsiiven hipaisu.
Yksityiskohdat piirtyvät vain hetken, anna niille aikaa.


Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...