perjantai 23. syyskuuta 2011

Ihana kiitos




Sain Tuijalta ensimmäisen tunnustuksen tämän puutarha blogin aikana ja olen siitä hyvin otettu, kiitos Tuija;)

Ja mitähän tunnustus sisällään pitää;
1. Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.
- kahden aikuisen lapsen ja miehen sekä kahden koiran omistaja
-pidän vuohenjuustosta ja syön sitä toisinaan yksistään suuria määriä
-puuhastelen päivät pitkät kaikkea muuta kuin kotiaskareita
-nautin yksinolosta ja siitä puuhastelusta omissa oloissani
-kyllä minä seurastakin nautin, kun on sopiva hetki
-pidän suunnattomasti kauniista kuvista, siispä selailen paljon erilaisia harrastamiseen liittyviä blogeja
-haluaisin mahtavan, ihanan pihan, kukkia joka paikan täyteen ja niiden lomaan puutarha huoneita
- olen laiska monessa suhteessa

Kaksi vaadittavaa kohtaa tuli täytettyä, mutta tunnustuksen jakaminen on jo hankalampi asia.
Tahtoisin antaa teille kaikille tämän tunnustuksen, joten napatkaa mukaanne, kun täällä piipahdatte.

Hyvää viikonloppua;)



maanantai 19. syyskuuta 2011

Syksy luo väriä ja iloa



Mökille lähdettiin aamusella varhain ja sumua oli paikoitellen melko runsaasti. Väliin meni niin sakeaksi, ettei tietä nähnyt kovin pitkälle ja sitten, ykskaks, kaikki häipyi.




Hevosetkin oli puettu ruutukuosiin kosteuden karkottamiseksi.





Talven lähestyminen saa lehdetkin putoamaan maahan, jotkut ovat onnekkaita ja päätyvät pehmeään, nukkaiseen sammalikkoon.




Imukärhivilliviini saa ylleen korean värityksen. Syksy on ollut lämmin ja villiviinikin kasvaa ihan viimeiseen asti.





Syyshortensian valkoiset kukkaröyhelöt ovat pukeneet vaaleanpunaisen asun  ja ylpeilevät kukinnollaan vielä jonkin aikaa, ennen kuin pakkaset vievät kauneuden mukanaan.





Puissa odottaa vielä joitakin punaposkisia makupaloja nälkäisiä suita. Kai linnut syövät myös koiranheiden marjoja.





Pörhösuomuhelokka oli löytänyt hyvän kasvualustan lepästä ja aika korkealta. Elokuun alussa kuvasin näitä puussa olevia koloja ja silloin kuvaus kohteena oli suruvaipat. Ihmettelin, että mikä vetää suruvaippoja tuohon vijoittuneeseen leppään, kai siellä jotain makeaa oli. Niitä suruvaippoja oli yhtaikaa useampi ja pääsin kuvaamaan kamera melkein siivissä kiinni ja ne eivät olleet moksiskaan.





Lapio saa nyt nojailla rauhassa tonkan kylkeen, ainakin mökillä, kotona kaivuu hommat vielä jonkin aikaa jatkuvat.


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ensimmäinen pihan pioni

 
Olen ihaillut näissä puutarhablogeissa pionien kauneutta ja ajattelin kokeilla kasvattaa sellaisen myös omaan pihaani.
Ensimmäiseksi pioniksi valikoitui Sarah Bernhardt, lisäyslähde Taivassalo.


Siinä se nyt napottaa, hieman kyllä jännittää miten tämän diivan käy. Onko talvi liian kylmä, onko olosuhteet oikeat, onko juurenniska tarpeeksi syvällä tai oikealla korkeudella. Mitään erikoiskohtelua muihin kukkiin nähden en hänelle tarjoillut, saa tyytyä siihen mihin toisetkin. Voipi olla, että nirsoilee, mutta periaate on se, että kaikille samat "sapuskat". Multatilaa kyllä on ja keväällä raivataan ympäriltä muuta kasvustoa, jos rouva näyttää elonmerkkejä.
Tänään istutin myös jaloakileijat ja otin nurmikkoa pois tulevan kukkapenkin paikalta, kuskasin hieman multaa käännetylle maalle. Penkkejä isontelen ja kaivan vanhaa kasvustoa pois, istutan vielä joitakin ylös nostettuja penkkiin.
Katson sitten keväällä mitkä lähtee kasvuun ja järjestelen kukat uusiksi jos tarve vaatii.



Tämä herttainen kukkanen on ainakin tällä hetkellä voimissaan. Hän on nepalinhanhikki, myös kaverinsa japaninhanhikki näyttää kotiutuneen.



Meinaako se ihan kukkimaan ruveta. Näyttäisi siltä, että nuppua kehittelee, vai olisiko lehti sykerö. Miten sitten talvehtiminen, jos kukka on tulollaan.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Syyskuun touhuja



Kanaverkolla verhoiltu lepotuoli sai viimein pehmusteet. Palleroinen poronjäkälä on kosteana pehmoisen näköistä. Päällystin ne osat jäkälällä, jotka humala oli jättänyt paljaaksi. Tuolin ruostumisprosessi on kesken, mutta kyllä tuolta raudoista jo ruoste pilkistää.
Tuoli on kuulema ihan hyvä istua se on testattu, vaikka ei omalta taholta. Poika siinä oli käynyt istumassa ja istuin osa olikin hieman notkahtanut, eihän se oikein aikuisen painoa kestä.



Tuoli on sijoitettuna leikkimökin viereen, sembramännyn katveeseen. Tuo kallellaan oleva runko kuuluu unkarinsyreenille, jota kasvattelin rungollisena. Se olisi ihan hauskan näköinen, mutta tuo iso mänty jättää sen varjoonsa. 



Nyt olen tehnyt jo jotain yrttimaan hyväksi, vaikka tämä aloitus on ihan väärästä päästä. Ensin luon  ilmapiiriä, joka innostaisi itseäni työn touhuun. Haaveilin apupöydästä ja viikonloppuna sen sitten tein. Haaveet toteutui, kun otti itseään niskasta kiinni. Tällä hetkellä se on kaikennäköistä rompetta täynään, kun ajattelin käyttää tasoa erinäköisiin puuhailuihin.



Odottaahan yrttimaan vierellä myös pöytä penkkeineen. Tämä kulma on jäänyt aina sellaiseen lapspuolen asemaan, mutta nyt aion nostaa sen arvoa. Tuohon apupöydän kohdalle paistaa aurinko viellä viiden aikoihin, joten tämä kulma kylpee auringossa aamusta iltaan.
Ensi viikolla minulla pitäisi olla apuvoimia käytössä, jospa saisin sitten vauhtia myös varsinaiseen pääkohteeseen, siihen yrttimaahan.



Syyskuun sunnuntai




Syyshortensia luo hohdettaan syksyiseen mökkimaisemaan. Kukinnot ovat jo jonkin verran punertuneet, mutta suurin väri-ilo on varmaankin vielä edessä.
Joitakin kukintoja poimin mukaani kuivatettavaksi talven iloksi. Nyt otin valkoisimmat, mutta niitä punasempiakin tahtoisin kokeilla, väri ei varmaankaan ole niissä kuitenkaan kovin kaunis.





Yöllä oli ollut melkoisen viileää, sen näkee tästä perhosestakin. Perhonen oli kylmien pisaroiden peittämä. Kyllä aurinko sulattaa ja saa elämän virtaamaan myös perhosen suonissa. Siivet saavat uusia voimia ja niinhän siinä sitten kävi, että syyskuisessa auringonpaisteessa lenteli valkoisia perhosia.





Kaislikko nukkui sumussa ja siellä sumussa olivat myös valkoiset lokit.






Sumun peittämälle järven selälle ilmestyi sininen viiva. Se enteili kaunista päivää, vaikka eihän se tuossa vaiheessa vielä ollut tiedossa. Kuvasin paljonkin tuota sumuista näkymää, se muuntui koko ajan. Muutokset eivät niin järin suuria olleet, mutta oli mieleenpainuvaa seurata sumun etenemistä ja liikkeitä vastarannalla.




Sunnuntai päivä olikin kuin poutapäivä heinäkuussa, vain sen kuulakkuus paljasti, että eletään jo syksyä.
Mongolianvaahteran siemenet kypsyvät, ovat nyt niin värikkäitä, kuin kukkia ikään.

Hyvää syyskuuta ja nautitaan näistä aurinkoisista hetkistä, säilötään muistinlokeroihin talveksi;)


torstai 1. syyskuuta 2011

Syyskuu saapui

Ja lehdet putoo jne...



Ei nyt kovinkaan, ainoa puu josta huomaa syksyn koittavan on koivu. Se varistelee lehtiään yltympäriinsä. Tai, jos oikein tarkkoja ollaan, niin löytyyhän aroniasta joitakin punaisia lehtiä. 
Amppelitomaatti tarjoilee vielä maukasta naposteltavaa, vaikka lehdet ovat jo aika surkeita. Mikäs se tuo tomaatti on; marja, hedelmä vai vihannes?




Kukkia saa oikein etsiä pihasta ja joitakin yksittäisiä kukkijoita löytyykin. Tarha-alpin kukka ei jää huomaamatta, mutta tuo orvokin siementaimi on niin piilossa isompien kasvien joukossa, että sen huomaaminen on aivan sattumaa. Joitakin orvokkeja on kukkinut pitkin kesään ison ruukun vieressä, ruukussa kasvoi vuosi sitten orvokkeja. Orvokit sain tyttäreltäni äitienpäiväksi, joten niistä on ollut kahden kesän iloa.




Kasvattamani kelloköynnökset eivät kukillaan ehtineet ilahduttaa, vaikka nyt yrittää ottaa viime hetken kirit. Muutamaa nuppua kasvattaa, mutta eivät taida ehtiä kukkia. Tällä  on oikein siivet, joilla se pyrkii tietenkin vauhdittamaan ja innostamaan kukan puhkeamista.
Ensi vuonna yritän uudestaan kelloköynnöksen parissa. Sen kasvu on ollut huikeaa, joten olen kuitenkin ollut siihen tyytyväinen ja jos vielä kukkaan saisin, niin sehän olisi onnen huippu.




Naapurin puolelta auringonkukat yrittävät kurkkia pensasaidan yli. Ne ovat kääntäneet kasvonsa osaksi meidän puolelle ja hymyilevät leveästi, tuoden harmaaseen päivään valoisuutta.
Ovat kolmatta metriä reippaasti ja vahvan näköisiä. Naapuri on pitänyt hyvää huolta kukkasistaan ja antanut ravinteita riittämiin, toisin kuin täällä aidan toisella puolen.


torstai 25. elokuuta 2011

Elokuun tunnelmia




Aamulla oli sankasti sumua ja seitit oli vallanneet puut, pensaat ja kukat. Nyt sitä huomasi, kuinka paljon noita pieniä hämähäkkieläimiä puutarhassa puuhastelee.






Olen vallan ihastunut noihin mustesieniin, tänäkin aamuna tuli otettua kymmeniä kuvia. Mustesieni elää vaiherikasta elämää, siitä löytyy ihastuttavia muitoja ja vaatimatonta kauneutta.





Sumu luo ympäristöön taianomaista tunnelmaa, on kuin luonto odottaisi jotain.



Syyshortensia elokuulla




Syyshortensian kukkatertut on suuria ja painavia. Kukkia on tänä vuonna huomattavasti enemmän kuin viime kesänä.
Pidän hortensian kukista, ne on niin vaahtoavia ja väri muuntuu syksyä kohti. Nyt täytyy poimia kukkaterttuja kuivakukiksi jos vain mahdollista.




Hortensian kukista pitävät muutkin kuin minä, sen huomasin. Pienet ja vähän suuremmatkin hämähäkit olivat löytäneet kukkien terälehtien sokkeloista oman paikkansa. (ps. klikkaa kuvat suuremmiksi)





Elokuussa täytyy ihailla kuutamoa. Kuutamon ihailuun olisi ehkä syytä varautua juuri hämärän hiipiessä. Näin syvimpään aikaan ei ainakaan kuvassa välity se maaginen tunnelma.
Juuri tämä yö on se, jolloin olisi pitänyt näkyä kymmeniä tähdenlentoja. Tähtiä näkyi, muttei lentoja, aamulla oli sumua.


tiistai 23. elokuuta 2011

Villinä ja vapaana




Punaherukat ovat vallan villiintyneet, niitä kasvaa metsikössö, ojien pientareilla ja ties missä kaikkialla. Marjat eivät ole niin makoisia kuin puutarhassa kasvavilla, mutta oivaa ravintoa linnuille.



Koiranheisi kuuluu myös tähän luonnon pensaiden ja puiden joukkoon. Se onkin kasvanut hyvin, kun pääsi leppien ja pihlajien halauksesta. Tänä kesänä tekikin marjoja, oikein tertuksi asti, aikaisempina kesinä on ollut marja siellä toinen täällä.




Terttuseljoja kasvaa hyvänlaisesti, tämä yksilö on jo vanha ja raihnainen, marjoa jaksoi kuitenkin. Pidin tätä seljaa sellaisena koekaniina ja kasvatin sitä kovalla kädellä. Ei reppana kestänyt monen kesän kuritusta, vaan oksat talvi taitteli hauraasta puusta. No, ei hätiä, juuresta pukkaa uutta versoa voimallisesti.



Paatsaman lehdet ovat hieman kärsineet myös, mutta marjoja on hyvin tässäkin. Nuo punaiset taitaa olla vielä raakoja. Olen ajatuksissani mieltänyt tämän korpipaatsamaksi. 




Hyppelihän siellä lintujakin rannan puissa, olisikohan tämä pajulintu.


Uusia ja vanhoja hankintoja




Paikallinen Agrimarket tarjosi joitakin perennoja edullisesti ja tarjoukseen tartuin. Tämä punainen jaloakileija pisti silmään leiskuvalla värillään. En ostanut kuin yhden taimen, kun ajattelin, että se siementäis uusia pikkuisia akileijoja, mutta siementääkö nämä jalot jutut, katsotaan. Sitten otin mökin kivikkopenkistä toisen akileijan mukaani ja se on vaaleanpunainen, voisi tulla vaikkapa niitä risteytymiä tai sitten ei, katsotaan.




Tämä konnanyrtti lähti mukaani, kun luin lapun väärin. Olin ostavinani punaisen konnanmarjan, lapussa luki punainenkonnanyrtti, tästä viisastuin, että täytyy lukea tarkkaan ja loppuun asti mitä lipukkeessa lukee.
Näitä kukkasia ostin pari tainta, niissä oli nuput ja ajattelin, että sieltä putkahtaa punainen kukka, mutta tuli v.punainen. Taimilapussa oli kylläkin tummemman punainen kukka, mutta eipä se haittaa, ostetaan sitten myöhemmin niitä jos tämä kukkanen viehättää.




Ruskopäivälilja kaivettiin myös mökiltä mukaan, ja ostin sille matkaseuraksi pari punaista tarhapäivänliljaa.
Ostin myös pari nyppykurjenpolvea, nepalin-ja japaninhanhikit, pari rönsytiarellan tainta. Kaikki perannat oli ale-myynnissä, joten innostuin, olisin ostanut useampaakin sorttia, mutta ei ollut kovin valikoimia.




Välillä kävin tuijottelemassa rannalta veteen, uusia maailmoja, jotka aukenivat aurinkoisina päivinä.

Mietin mitä voisin siirtää mökiltä pihaan. Olisin tahtonut ottaa mukaan ne pari alppiruusua, jotka sinne olen laittanut, kun en ole vielä nähnyt niiden yhtään kukintaa. Kyllähän ne kukkineet on, mutta ollaan oltu poissa juuri siihen aikaan. No, ne jäivät ainakin tällä kertaa, kun eivät mahtuneet autoon.

Jotain sieltä kuitenkin pakkasin mukaan, pieniä alkuja, mutta kasvattelen niitä hissuksiin isommiksi.
Joskus aikoinaan vein sinne auringontähden ja se on monena kesänä leikattu muun kasvuston mukana alas. Nyt huomasin, että se oli alkanut puskemaan uutta kasvua, joten korjasin sen talteen.

Kukkapenkkejä täytyisi lähteä kaiveleen ja istuttaan noita aarteita. Nyt on kyllä hyvä ilma istutuksia tehdä, on märkää. Tavoite on ainakin saada kaikki maahan ja vaikka keväällä sitten oikeille paikoille, viimeistään.

Niin, ja se yrttimaa täytyy raivata.



maanantai 22. elokuuta 2011

Poimin värejä


Kolme viikkoa mökillä hurahti kuin siivillä. Pientä puuhastelua ja suunnittelua, niitä voi tehdä yhtaikaa, kädet tekee ja ajatus kulkee. 
Kauniit aamut ja hienot iltaruskot siivittivät päiviä, antoivat voimia pimeää talvea varten. Nyt on akut ladattu ja niitä käyn purkamaan, sekä tätä kuvasatoa, jota noukin päivittäin.



Aamulla hieraisen unet silmistä ja katsahdan järvelle. Järven ovat vallanneet siniharmaat sävyt, kuin savuhattaroita leijuu maisemassa. Hattarat liikkuvat ja muuntuvat, peittäen taakseen vastarannan ja kietoutuen saarten ympärille. Väri ei ole voimakas, mutta poimin sen, sillä se luo rauhallisuutta ja mystisyyttä. Maiseman rajoja ei näy ja mielikuvituksella on tilaa kulkea.




Melkein kivikossa kasvaa rantakukka ja peilaa punaisuuttaan järven sinisyyttä vasten, eletään keskipäivää. Huomaan kukassa liikkuvat pienet mustat kuoriaiset, katsotaanpa lähempää.




Tämä kuoriainen on löytänyt rantakukasta makealta näyttävän herkun, kuin marmeladia se on. Poimin siis punaisen värin ja hieman myös mustaa, joka saa muut värit loistamaan vierellään.




Hentoinen lemmikki oli työntänyt juurensa kosteaan rantahiekkaan ja iski silmää, minut myös. Poimin siis myös lemmikinsineä mukaani.




Valkoista ja keltaista, nehän kuuluvat jokaiseen kesäpäivään, ainakin muistoissa. Päivänkakkaran keltainen keskusta on kuin aurinko, se on tarpeellinen meille kaikille, isommasta pienempään.




Päivän päätteeksi heitän kaikki poimimani värit tuulten lempeään syliin, joka sekoittaa niistä henkeä salpaavaan iltaruskon.



Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...