maanantai 21. tammikuuta 2013

Vastauksia Tiinan haasteeseen



 Sain Tiinalta, Pioni hulluuta ja puutarhaunelmia, haasteen ja yritän vastailla.

1. kaikkien aikojen paras puutarhaohjelma?

Oikeastaan se on se, joka just sillä hetkellä pyörii. Katselen laidasta laitaan ja aina niistä löytää jotain itseä kiinnostavaa. En osaa siis vastata tähän tyhjentävästi.


 2. Luottotaimistosi?

Ei sellaistakaan ole, kun hankin alkuja mistä milloinkin. Harvoin lähden jotain vartavasten hakemaan tai tilaamaan, olen toki joskus niinkin tehnyt, Särkän Taimistosta olen jotain tilannut.


 3.   Oletko innostuneempi puuvartisista vai perennoista?

Kyllä ne perennat viehättää. Meillä on niin pieni piha ja ikääkin on, joten puuvartiset on tullut istutettua jo aikoinaan. Niitä ei käy siirteleminen eikä ole halua edes poistaa, antavat linnuille talvella suojaa.


4.   Kuulutko johonkin puutarhaseuraan tms.?

Liityin syksyllä Oulun Puutarhayhdistykseen, mutta en ole ehtinyt vielä toimintaan mukaan. Ajattelin, että jos vaikka saisin enemmän puhtia ja virikkeitä sieltä, tämän oman pihani hoitamiseen.
Nyt olen mukana puuhaamassa tänne Ouluun, lähemmin Oulunsaloon sellaista puutarhatapahtumaa kesäkuun alkuun ja ajattelin kysellä laajemminkin siihen kiinnostuneita osallistujia. Löytyisiköhän täältä asiasta kiinnostuneita. Niin, se taho, jonka kanssa tapahtumaa kehittelen on taideyhdistys, joten esim. pihataide olisi kuvioissa mukana.


 5.   Kuka on puutarhaguru, jonka kättenjäljet/filosofia on tehnyt sinuun vaikutuksen?

Jaa-a, siinäpä kysymys, johon on vaikea vastata, sillä en koe,että sellaista on.  Sellainen Gottage Garden tyyppinen puutarha ja vielä ehkä Tasha Tudorin tyyliin, mutta vielä enemmän luonnonmukaisempi. Monetin puutarha teki vaikutuksen ja siinä tietenkin oli osansa se, että hän maalasi niitä näkymiä puutarhastaan. Jokin sellainen hulvattoman rehevä ja runsaasti tuoksuva ja kukkiva, jossa kaikki aistit saisivat osansa.
Säntillisesti rajatut ja hyvin modernit puutarhat eivät tuo yllätyksiä.


 6.    Mikä on parasta talvisessa puutarhassasi?

Jätän perennat talveksi törröttämään ja niihin kertyvä lumi sekä lumiset puiden oksat, jotka toimivat lintujen suojapaikkoina, viehättätvät ja antavat talvipihaan eloa.
Meillä on tuossa pihassa melko suuri sembra ja kun siinä on oksilla lunta, niin on tosi viehättävä näky, kun siellä oksissa istuu keltasirkkuparvi, keltaiset rinnat auringossa loistaen. Sellaisia nautintoja;)


7.   Onnistutko kylvöissä tai taimien esikasvatuksessa?

Nuo kylvöt sisälle eivät oikein onnistu, vaikka kyllähän niistä sai viime kesänä nauttiakin. Taimien esikasvatus ulkona on tuottanut hyviä tuloksia, mutta harrastan sitä ihan pienesti, en mitään massaistutuksia, kun en niitä muutenkaan suosi.


 8.    Löytyykö puutarhastasi hedelmäpuu tai useampi?

Nuo tavanomaiset viinimarja ja karviainen ja nyt viime kesänä istutettu omanapuu sekä marjaomenapensas, niin ja aronia ryhmä. Päärynäpuu oli, mutta siirrettiin vuosia sitten mökille, ei se hedelmiä ole tehnyt.


 9.    Entäpä jonkinlainen vesiaihe tai oletko aikeissa tehdä/hankkia sellaisen?

Lintujen kylpyallas, sellainen itsetehty, viemärinkansista on. En mitään suurempaa vesiaihetta ole haaveillut, mutta soliseva puro olisi kiva, mutta tuskin tulee hankittua tai tehtyä. Olen kuitenkin aikonut jatkaa noiden kierrätys aiheiden parissa ensikesänä.


10.  Oletko valmis näkemään vaivaa tietyn kasvin vuoksi (esim. talvisuojaus) eli kokeiletko arempia kasveja vai hyväksytkö puutarhaasi vain ns. varmoja menestyjiä?

En ala suojaamaan ja suojelemaan, kasvin täytyy tulla toimeen ominavuin paikassa johon sen laitan. Sen tiedän, että niiden ympärille voisi kehitellä pienilmaston, joka auttaisi arempiakin kasveja. Kyllä niitä arempiakin siis pitää kokeilla ja antaa mahdollisuus. Noita kokeiluja hankisin jostain lähitaimistosta, en ainakaan tilaisi maan rajojen ulkopuolelta.


11.   Selkeää ja modernia vai rönsyävänhallittua kaaosta?

Tuolla aiemmin tuli jo varmasti selväksi, että ihanteeni on se rönsyävänhallittu kaaos. Siihen pyrin, siis pyrin, mutta viellä en ole sitä löytänyt. Tämä puutarhan luominen uudestaan on vasta niin aluillaan, mutta en pidä kiirettä, sillä kaikkein mieluisinta on se tekeminen ja suunnittelu. Puutarhani ei varmasti ole koskaan valmis, aina löytyy muuttamista ja siirtelyä pitää olla koko ajan, valmiin hoitaminen ei tuota tyydytystä;)


Kiitos Tiina haasteesta ja anteeksi, kun olen niin saamaton laittamaan eteenpäin.

6 kommenttia:

  1. UPEA kuva! Mikä asento tipulla!!

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvisellä säällä kuvattu, joten raikkaus puuttuu. Urpiaisen asennot olivat hauskat, kameran ääntä kuuntelee, ei kuitenkaan säikähtänyt;)

      Poista
  2. Kivoja vastauksia! Olisi kiva nähdä kuvana tuo sinun vesiaihe...itse olen hieman "vesiaihe friikki":)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lintu on kuvattu sen kannen päällä, mutta onhan siinä nyt lunta. Tuo minun vesiaihe on aika vaatimaton, pieni sellainen, mutta kyllä ne linnut siinä käyvät kylpemässä. En niitä kylläkään viimekesänä nähnyt pulikoimassa, tais vettä tulla ihan riittävästi muutenkin;)

      Poista
  3. Kaunis kuva urpiaisesta. Hyviä kysymyksiä ja kivoja vastauksia.

    VastaaPoista
  4. Minusta kun on kivaa lukea näiden haasteiden vastauksia kun toiset vastaavat - itse en niistä haasteista ja tunnustuksista välitä :)!
    Hienot kysymykset ja mielenkiintoiset vastaukset! /Anja

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...