torstai 29. maaliskuuta 2012

Urpiaisen punaista



Urpiais- naaras tepastelee hangella vintage hattu päässään, kauniin punainen pillerihattu onkin. On ihme jos ei osakseen saa ihailevia katseita toista sukupuolta edustavilta urpiaisilta.




Tämä korearintainen koiras on niin keskittynyt etsimään syötävää jyvien seasta, ettei huomaa ympärillään hääriviä kumppaneitaan.
Annetaanpa ajan kulua, niin eiköhän kohta puoliin kisailla naaraiden suosiosta ihan toden teolla, saattaapi ruokailukin jäädä väliin.

Tänään oli pihalla paljon siiveniskuja, kun urpiaiset pyörähtivät parvena ruokailemassa. Ei näkynyt muuta kuin yksi sinitiainen, olivat karkoittaneet muut tiaiset, mutta huomenna on varmaankin toisin.

6 kommenttia:

  1. Todella kaunis lintu urpiainen onkin ja sä olet onnistunut niin hienot kuvat niistä nappaamaan!

    VastaaPoista
  2. IHANIA lintuja! Mukavaa maaliskuun loppua Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Ihania lintukuvia! Blogissasi saa hyvän näkemyksen linnuista.

    VastaaPoista
  4. Meilläpäin lähinnä varikset ja joutsenet ilmoittelevat itsestään. Joutsenet tulevat välillä tuohon meidän rantaankin, kun lähteet pitävät rannan sulana. Kunhan jäistä päästään, niin odottelen sorsaperhettä pesimään rantakaislikkoon. Niitä on kyllä mukava seurata iltaisin portailla istuen.

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...