sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pikku pakkasta


Kyllä se täytyy todeksi uskoa, kun aamulla luonto oli saanut kauniin huurre kuorrutuksen.



Vesikin oli jäätynyt ja veden vangiksi jääneet lehdet loistivat kauniisti aamuauringossa.



Kelloköynnöksen kärhöt peilailivat itseään jään pinnalla. Kohta niiden punerrus on ohi, tanssi ilmassa on muisto eilisestä.




Taidamme olla talvenjakajalla.


11 kommenttia:

  1. Vähitellen muuttuu kaikki talviseksi, pikkuhiljaa hiipiijo miöeen ajatus, pitääkö etsiä kevytoppapuku esiin, käykö tuo ohut jo liian kevyeksi. Ensimäiset hallat on koettu ja huurteita ihmetelty. Viikon päästä siirrytään normaali kellon aikaan. Niin sitten vähitellen laskeudumme talveen. Ei voi mitään.
    Mutta, iloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Kauniita nämä huurrekuvasi!
    Vielä en itse ole päässyt huurrekuvia
    ottamaan. Vuosi sitten oli niitäkin jo
    tähän aikaan kuvailtu.

    Sumuiset sunnuntain terkut!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia sinulla täällä. Olen seurannut vain toista blogiasi ja nyt "eksyin" tännekin. Ihastuin ja jäin lukijaksi. Sinulla on silmää kauneudelle:)

    VastaaPoista
  4. Vai on siellä jo jäätä.
    Kauniita kuvia olet ottanut.
    On se vaan kiva kun on vaihtelevia vuodenaikoja.
    Saamme sanoa kohta syksyllekin hyvästi.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mummeli, Sirpa, Mustakissa ja Sylvi;)
    Syksy on lempi vuodenaika, silloin luonnossa tapahtuu monioita asioita ja se on aika dramaattista suurine muutoksineen.

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Meilläkin on muutamana aamuna ollut pakkasta, en vaan ole päässyt ulos sitä ikuistamaan. Viime vuonna tähän aikaan tais olla jo lunta, joka tosin kyllä suli välillä pois. Mut marraskuun 2. pv ne tuli pysyvästi. :)

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa vaan lukijakseni, tulin vastavierailulle ja löysin ihanan blogin . Aivan mahtavia valokuvia. 8)

    VastaaPoista
  8. Että huurrekkin voi olla noin kaunista!!

    VastaaPoista
  9. Komeita kuvia! Lämmintä vielä tuntuu kuitenkin riittävän, joten talvelle ei anneta periksi!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  10. Kauniita huurrekuvia sinä esität. Toinen kuva om kuin kallis taideteos.
    Kyllä pikku pakkanen luo kauniita piirteitä puutarhaan, mutta omasta puolestani en pakkasista välitä...;)))!/Anja

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...