Poimin värejä

Kolme viikkoa mökillä hurahti kuin siivillä. Pientä puuhastelua ja suunnittelua, niitä voi tehdä yhtaikaa, kädet tekee ja ajatus kulkee. 

Kauniit aamut ja hienot iltaruskot siivittivät päiviä, antoivat voimia pimeää talvea varten. Nyt on akut ladattu ja niitä käyn purkamaan, sekä tätä kuvasatoa, jota noukin päivittäin.

Aamulla hieraisen unet silmistä ja katsahdan järvelle. Järven ovat vallanneet siniharmaat sävyt, kuin savuhattaroita leijuu maisemassa. Hattarat liikkuvat ja muuntuvat, peittäen taakseen vastarannan ja kietoutuen saarten ympärille. Väri ei ole voimakas, mutta poimin sen, sillä se luo rauhallisuutta ja mystisyyttä. Maiseman rajoja ei näy ja mielikuvituksella on tilaa kulkea.

Melkein kivikossa kasvaa rantakukka ja peilaa punaisuuttaan järven sinisyyttä vasten, eletään keskipäivää. Huomaan kukassa liikkuvat pienet mustat kuoriaiset, katsotaanpa lähempää.

Tämä kuoriainen on löytänyt rantakukasta makealta näyttävän herkun, kuin marmeladia se on. Poimin siis punaisen värin ja hieman myös mustaa, joka saa muut värit loistamaan vierellään.

Hentoinen lemmikki oli työntänyt juurensa kosteaan rantahiekkaan ja iski silmää, minut myös. Poimin siis myös lemmikinsineä mukaani.

Valkoista ja keltaista, nehän kuuluvat jokaiseen kesäpäivään, ainakin muistoissa. Päivänkakkaran keltainen keskusta on kuin aurinko, se on tarpeellinen meille kaikille, isommasta pienempään.

Päivän päätteeksi heitän kaikki poimimani värit tuulten lempeään syliin, joka sekoittaa niistä henkeä salpaavaan iltaruskon.