keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Sateiden välissä

Sateiden välissä ehtii kyllä pihasta napsia joitakin kuvia. Kyllähän tuota vettä on tullut, mutta kukat kukkii sateessakin, rikkaruohot rehoittaa myöskin, varsinkin vesiheinä.




Lehtoängelmän ja tähtiputken liitto mielestäni toimii.
Tuota tähtiputkea ihan kokeeksi hankin pari tainta muutama vuosi sitten, penkissä kahta väriä, punaista ja valkoista.
Viime vuonna meinasin ne jo hyljätä, mutta onneksi jätin vielä paikoilleen ja keväällä nousi vankat taimet. Olin siirtänyt tuon ängelmän tähtiputkien viereen ja niiden yhtaikainen kukinta ilahdutti.

Samassa penkissä kasvaa myös kyläkurjenpolvea ja onpa vielä kaikkien näiden taustalla ruskoliljaa. Itse pidän tuota penkkiä ihan onnistuneena, vaikkakin kaikki kukkii samanaikaisesti, mutta jäähän se lehdistö.




Tämä isoin kukkaryhmä tuottaa kyllä päänvaivaa jonkin verran. Tässä on kolme pionia ja päivänliljoja, mooseksenpalavaapensasta, akileijaa, kalliokieloa, tulikellukkaa ja joitain muita pienemmällä alalla, niin ja vielä isohko pylväskataja ja rimpula omenapuu.

Mitään en raskis ottaa pois, mutta kyllä jonkin verran täytyis karsintaa tehdä ja oikeastaan keväällä tuosta penkistä lähtikin jotain jo pois.

Keväällä näyttää, että tilaa on jokaiselle ihan hyvin, mutta nuo mooseksenpalavatpensaat kasvavat niin laajoiksi, että se on aina yllätys. Pioneista pidän ja monesti olen ajatellut, että tuossa voisi kasvaa vain niitä, mutta en voi uusia penkkejä enään laittaa ja enhän minä raski mitään hävittää, en.








Iirikset ja akileijat ovat niin kauniita, että niistäkin olisi mukava saada omat isot ryhmät. Ne saisivat kasvaa sellaisena värien sinfoniana, risteytyä mielensä mukaan ja kylväytyä. Nyt kyllä olen napsinut akileijoista siemenkotia, sillä esim. siniset valloittavat ryhmässä liian suuren näkyyvyden.
Valkoinen akileija odottaa parhaillaan istuttamista. Pikkuhiljaa siirrän kaikki toiseen penkkiin, niin saan sitten noille isommille lisää tilaa ja vaikkapa uusia pioneja tai päivänliljoja :)




Lupiinitkin ovat kauniita, joten kylvin joitakin siemeniä yhteen penkkiin. Kovin isoa kasvustoa en ole saanut aikaiseksi, vaikka ensimmäisistä kukkivista on jo ainakin kolme/neljä kesää. Aiemmin kukki sininen, mutta nyt nousi tämä v.punainen ylväästi. Mitähän siniselle tapahtui, kyllä se hengissä on, mutta kukkaa ei ole vielä noussut.
Tarha-alpi sitä vastoin rehottaa, samoin kuin taustalla olevat nauhukset. Tuolla takana näkyy töyhtöangervo, se ei kuitenkaan ole samassa ryhmässä, vaan tuossa kukkaryhmien välissä kulkee sisääntulo käytävä. Töyhtöangervo on kyllä huonossa paikassa, se kun aina kaatuu käytävälle päin ja varsinkin sateella.





Kukat kukkii ja puutarhassa puuhat jatkuu, sateesta huolimatta.

6 kommenttia:

  1. Mahdottoman rehevälle näyttää. Ihana liitto tähtiputkellä ja ängelmällä, sopivat hyvin yhteen. Molemmat kasveja, jotka haluaisi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tuo vesi saa kasvuston rehevöitymään ja tietenkin lämpö. Nyt tänä vuona en ole edes lannoittanut, mutta lisäsin penkkeihin uutta multaa, kai ne siittä saivat myös jonkun verran potkua :)

      Poista
  2. Rehevää ja hienoa kukintaa puutarhassasi.

    VastaaPoista
  3. Kasvit tuntuvat voivan hyvin. Ihanan kukkaisaa sinulla. Tänään pääsen minäkin penkin tekemiseen viime päivien sateen jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja niin ihanan runsasta kukintaa puutarhassasi! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista:) Tällä hetkellä on tuota kukkaloistoa, mutta se hiipuu aika pian. Kaikki on kukassa niin yhtäaikaa, pitäisi saada loppukesälle myös väriä. Puutarha ei taida olla koskaan valmis, mutta hyvä niin, se tekeminen ja pähkäily ainakin itseä viehättää.

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...