perjantai 22. huhtikuuta 2016

Uutta ilmettä pihaan

Loihdin takapihallemme linnuille ruokapaikan ja samalla sain itselleni kuvauspaikan.
Tämä ruokintapaikka elää koko ajan ja tuleeko valmiiksi lainkaan tai sitten se on valmis jokaisen vaiheen jälkeen.
Ruokailupaikan myötä jätän tuon takapihan aika luonnonvaraiseen tilaan, koska olen huomannut, että siellä viihtyy monenlaiset linnut.






Tästä se alkoi. 
Tuo hökötys on raku-uuni, jota ei ole käytetty vuosiin ja koska se on muurattu perustuksineen tuohon, niin se on saanut siinä olla. Nyt sille on tullut uusi elämä toisenlaisen harrastuksen myötä.




Ensimmäinen vierailija oli fasaanikana, joka tarkasti viritelmän huolellisesti. Nyt on kukkokin oppinut hyppäämään ruokailupaikalle, mutta se ei ole oikein kiva vierailija. Aina, kun se on käynyt syömässä, niin saan korjailla sammalia, sillä se viskoo ja pelmuuttaa ne ympäriinsä ja samalla peittelee ruokailuastiat. 




Harakka on arka lintu, niin että tätäkin kuvaa sain odottaa kauan. Minulla on hyvä tarkailuasema, keittiössä, voin silloin tällöin vilkaista "luontostudioon", olisiko kuvattavaa. Harakka huomaa pienimmänkin liikkeen ja on siivillään ennenkuin kerkiän aata sanoa.








Muuttolintujakin on saapunut studioon kuvausta varten ihan kiitettävästi, joten se on ihan päivittäin ollut käytössä. 
Yllä joitakin saapuneista, kuten ylinnä oleva järripeippo ja alinna on järri-rouva, hieman vaatimattomassa puvussaan. Niin ja tuo punarinta, jota niin kovin odottelin tulevaksi :)




Hömötiainen on tiaisten joukosta se suloisin, joka tuolla päivittäin piipahtelee.




Oravat ovat kestosuosikkeja, niitä käy ainakin kolme. Yksi uros, imettävä naaras sekä tämä, jonka sukupuolta en tiedä.

10 kommenttia:

  1. Tämähän on tosi hieno studio! Vallan toista kuin mun iankaikkiset lintulautakuvat. Voisi väittää, että nuo viimeiset kuvat on rämmitty syvältä aarniometsästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Haasteellista on se, että pitäisi saada noita näkymiä vaihdettua. Etualaa niinkin, mutta taka-alan rungot on ja pysyy. Ihan odotan jo tulevia vuodenaikoja!

      Poista
  2. Aivan mahtavia kuvia ja kuvattavia! Harakasta odottelin kuvaa monta kuukautta, ennen kuin tärppäsi. On todellakin tarkkana kun pihalla liikkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Nyt on ainakin vilskettä ja kuvattavia riittää. Kyllä nuo pikkulinnut on ihania kuvattavia, niillä on niin veikeitä asentoja :)

      Poista
  3. Niin todella hienoja kuvia linnuista!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on kyllä hienoin studio ikinä :) kyllä nuo linnut on sitten kauniita. Meillä taitaa olla kissat syypäänä siihen, että linnut pysyttelevät kaukana meidän pihasta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia :)
      Minä taas toisaalta haluaisin, että joku kissa kävisi pitämässä vesimyyrille kuria. Koska tuo ruokintapaikka on sen verran korkealla, niin kissa ei pääse yllätämään, joten ei olisi kovin suuri vaara linnuille.

      Poista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...