perjantai 19. helmikuuta 2016

Kevättä odotellessa



Kyllä se kevät on sieltä tulossa, lintusetkin laulaa.
Lumisade saattaa yllättää ja silloin voi hieman sinirinnan näköäkin haitata, mutta mitäs pienistä, kun pikkurinta täytyy huumaavan kevään odotuksista.




Kevään odotus on jo saapunut itsellekin.
Laiska puutarhuri on jättänyt kukat kuihtumaan ruukkuihin.
Onneksi tuo emali ei pakkasessa hirveästi kärsi ja aina parempi, jos hieman on reikiä pohjassa.
Tuossa astiassa on suikeroalpia, mutta tuskin keväällä henkiin herää, ihme olisi.

Lunta on pihassa, mutta ei ylenpalttisesti, jos sitten ei tule ja kyllähän sitä vielä jonkin verran tuleekin.
Kiirettä ei siis vielä, kun en niitä kesäkukkasiakaan laita itämään, en oikein saa kasvamaan.  Eivät saa riittävästi valoa ja kuivuuskin on riesana silloin tällöin.

Onneksi on noita puutarhoja, joista voi saada topakoita alkuja.

14 kommenttia:

  1. Taimet ei kasva ilman valoa. Minä laitan kasvivalon leikkimään aurinkoa. Onneksi kasvivaloja on jo kohtuu hintaisia. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sehän se olisi ratkaisu, kasvi. Siihenhän saa ajastimen, jos sattuu piipahtamaan jossain useammaksi päiväksi. Täytyypi laittaa harkintaan, josko vielä yrittäisi apuauringon myötä.
    Kiitos Maarit viikonlopun toivotuksista, aika harmaan apeasti lauantai valkeni :) Hyvää viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihana tinttikuva! Juu, talvi alkaa olla jo voiton puolella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiton puolella ollaan, viellä tulee loppu lumet maahan, niin sitten voi nauttia kevään lämmöstä :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä niiden lintustenkin silmät voi peittyä lumella :)

      Poista
  5. Aika märkää lumi on meilläpäin, joten taitaa vaan sulattaa edellisiä kerroksia. Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkää on ollut ja liukasta. Lumet sulaa joutuisaan, kunhan aurinko pilkistää pilvien takaa :)

      Poista
  6. Minäkin puutarhalta enimmäkseen haen taimet, joskus jotakin kokeilen, joskus onnistuu, joskus ei. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  7. Hellan lettas, mikä kuva sinitiaisesta. Voi se suikeroalpi sieltä noustakin. En nyt muista varmaan, oliko se minulla maahumala, joka nosti päätään ruukustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi suikeroalpi on ainakin penkissä niin elinvoimainen,että sitä voi aina hiukan napsaista ruukkuun tai amppeliin kasvamaan.

      Poista
  8. Kevättä odotan minäkin. Haluaisin tuon lumen pois, en edes halunnut sen tulevan. Pienetkin kasvien tuomat ilot ja värit tekevät hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan pitkää, viipyilevää kevättä, niin ja sellaista suloisen pehmeää. Nyt on ainakin mukavat kantohanget, kiva ulkoilla. Nyt olen kerännyt voimia kevättä varten, ja yrittänyt nauttia näistä kevään tuulahduksista :)

      Poista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...