Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

torstai 28. toukokuuta 2015

Pihakruunu

Tuulikellon rakentelu oli eilen ohjelmassa ja sainkin sellaisen valmiiksi, siitä tuli keijun kevyt.



Tykötarpeina oli kaikkea sitä, mitä vuosien mittaan on kaappeihin kertynyt. Leivosvuokkia, nappeja ja joulukoristeita, siis tuo helminauha.




Jotakin olin kyllä ostanut kirppikseltä ihan tuulikelloja varten, kuten tuon kehikon, saattoi olla hedelmäkori alunperin.




Vihreät helmet purin sellaisesta metalli kranssista. Kieputtelin kiinni kehikkoon ja samalla kiinnitin helminauhaa myös kiinni, jotta pysyis paikoillaan.




Väriäkin piti tuohon teelmään saada ja sitä sain noista langoista. Langat kiinni ja tuulikello puun oksaan.
Siinä se nyt Bohemia rapsodia odottelee suotuisia tuulia.
Ei tämä varmaankaan kovin kilisi eikä kalise, ennenminkin on vain silmänruokana tuolla saniaisten yläpuolella killuessaan.

Mikä parhainta, ei maksanut paljoa ja tuli tekijälle hyvä mieli:)
 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kesä saapuu sirkein silmin



Kyllä se kesä sitten on jo ihan ovella.
Ensimmäiset kukkaset ovat aukaiseet nuppunsa pihassa ja sinivuokon sirkein silmin.
Keltavuokot odottavat vuoroaan. Ne ovat levittäneet juurensa isolle alalle, huolimatta viime kesäisestä myllerryksestä, jonka saivat kokea. Niiden nuput pullistuvat päivä päivältä isommiksi ja kohta ne loistavat auringon kanssa kilpaa. Taitavat voittaa kilvan, kun tuo aurinkoinen on aika ujon sorttinen, piiloutuu useasti pilviverhon taa.




Mökillä oltiin viikon verran ja sain siellä aikaiseksi muutamat linnunmökit. Näin tällaisen hauskan idean, vanhoista koreista oli tehty pikkumökkejä linnuille.
Omiini punoin pajusta katot ja tilkitsin raot naavalla. En kuitenkaan usko, että näihin kukaan harhautuu, mutta tarkoitus on vain piristää mökkipihan ilmettä.








Oikeastaan pitäisi joitain mökkejä saada tänne varsinaiseen kesäpihaan. Täytyy käydä kirppiksellä mutka, josko sieltä löytyisi materiaalia:)