maanantai 15. heinäkuuta 2013

Pieniä, huomaamattomia askeleita



Vaikka puutarhassa ei ole tänä kesänä ehtinyt tai jostain muusta syystä viitsinyt laittaa eikä siellä puuhastella, niin uusia perennoja olen silti hankkinut.

Mökillä käydessä piipahdin viime vuosina paikallisessa Agri Marketissa, siellä oli mielenkiintoisia perennoja, nyt se oli lopetettu.
Hankin kuitenkin ostosmatkalla muualta uusia kurjenpolvia valikoimaani.
Ihan uutena lajikkeena löysin neidonkurjenpolven, kaunis lila, sekä lilan peittokurjenpolven, punainen on entuudestaan,  pidän siitä kovasti.
Lähtihän sieltä mukaan myös mustansininen salkoruusu ja valkoinen myskimalva. Vaaleanpunainen ruusumalva on joskus penkissäni kasvanutkin.
Kylvin maariankellon siemeniä ja ovat hyvin itäneet, täytynee kohta harventaa, jotta saan vahvoja taimia, niin ja koulia täytyy myös.
Joitakin ruusuja olen saanut ja viime vuonna hankittu nukkeruusu kukkii kauniisti. Mutta, se alue mihin aioin kukka/yrttitarhani laittaa, on ihan retuperällä. Odotan vielä, jotta saisin sen kaikki voittavan innon, jolloin rikkaruohot saavat kyytiä ja puutarha kiittää hoitajaansa.
Siihen asti.

4 kommenttia:

  1. Hankintasi kuulostavat tosi kiinnostavilta ja onnistuneilta. Tekemättömät työt muaki kutsuis pihalle,mutta ku ei tiedä mistä aloittais,kun tekemistä on niin paljo :) Täytyy sit kerätä puhtia täältä netistä...hei,perjantainahan on uusi bloggaritapaaminen,Oulujoen Taimistolla.Oletko lähdössä sinne? Nyt minäkin pääsen lähtemään ja autossa on tilaa ellet ole allerginen koirille,mun täytyy ottaa Luna mukaan.jos tahdot lähteä,laita vaikka mun sähköpostiin viestiä,se on se peonypath@luukku.com tai mun blogin kommenttiboxiin.

    VastaaPoista
  2. Luin tuosta tapaamisesta, mutta päivä menee lapsenlasta hoidellessa ja sitten, heti kuin mahdollista, kuvausreissulle viikonlopuksi. Tämä kesä on kyllä liian lyhyt kaikelle tekemiselle. Nuo tuollaiset tapaamiset olisivat kyllä innostavia, kun on samanhehkisiä ihmisiä koolla, niin kummasti se vaikuttaa myös omaan jaksamiseen puuhailla puutarhassa.
    Ehkäpä vielä joskus tässä sattuu sopivat ajat kohdilleen, niin mennään sitten samaa matkaa :)

    VastaaPoista
  3. Beautiful shot! Love this lily.
    Louise

    VastaaPoista
  4. Heissan blogissani ois sinulle tunnustus,käyppäs hakee!

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...