perjantai 3. elokuuta 2012

Laajennuksia



Tänään oli kukkapenkkien laajennukset ohjelmassa. Sain eilen multaa ja kun oli ihan sopiva ilma, niin aloin aamusella noita penkkejä muokkaamaan.

Tuota taka-alalla olevaa vain hieman, sen verran, että sain siinä olevat kukkaset hieman väljemmästi. En koskenut vielä noihin kukkiviin, mutta niidenkin vuoro kyllä tulee. No oikeastaan, eihän tuossa penkissä kuki muu kuin nepalinhanhikki, konnanyrtin kukintaa odotellaan. Vähiin ne kukat menevät, kun kesä etenee syksyä kohti.





Tähän kuunliljojen eteen tein levennyksen ja siirsin tuosta toisesta penkistä iirikset ja tiarellan niiden eteen.
Iirikset olivat kasvaneet hyvin, mutta en jakanut niitä, teen sen sitten keväällä, kun saan uusia kasvualueita vallattua pihalta.
Molemmat tiarellat pistin puoleksi, kun olivat niin hyviä mättäitä ja rönsyjäkin tuli jokaiseen jakotaimeen.

Vettäkin välillä sateli pehmeästi taivaalta istuttajan avuksi ja iloksikin, se virkisti. Varmuuden vuoksi kastelin siirännäiset, kun ei tuo maa niin kosteaa ollutkaan, vaikka vettä on tullut melkein joka päivä.





Osan poistetusta nurmikosta kasasin pieneksi kummuksi. Laitan siihen sanomalehteä eristeeksi ja sitten niiden päälle sellaisen hiekkaisen multaseoksen, johon istutan kivikkokasveja. Eihän noita kuivanpaikan kasveja ole kuin muutama kattomehitähti, joten haaveissa ei ole kuin sellainen pienen pieni kivikkopenkki, ilman kiviä;)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta Sylvi;)
      Tänä kesänä näyttää jo paljon rehevämmältä kuin vuosi sitten, kun aloitin tämän puutarhailun melkein puhtaalta pöydältä.

      Poista
  2. Miten ihana on tuo oranssi emalikulho juuri krasseille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa emalikulhossa on tosiaankin samat värit kuin krasseissa. Omistan pari tuollaista kulhoa, toinen risa. Kaatopaikallehan ne olivat menossa, mutta mulle kelpas, vaikka ovat lommoilla ja pohjasta risat. Sopivat hyvin istutusastioiksi kun liika vesi valuu pois;)

      Poista
  3. Joka kesä puutarhuri laajentaa kukkapnkkejään - se kuuluu niin kuin itse asiaan.
    Kun kukkapenkit ovat saavuttaneet maksi-koon, niin sitten alkaa tämä 'ikuinen' kasvien vaihto kukkapenkeissä. Toisin sanoen: puutarhurilla on aona puutarhatöitä ja hänen esteetinen makunsa kehitty koko ajan.
    Hienoa teet Tarja ja ihan kivaa saada toteuttaa niitä unelmia, kuten kivikkokasvipenkki ilman kivikkoa;)))!Hehhee! Ehdottomasti omaperäinen luomus! Hienolta näyttää jo vesilaitteineen ja krassineen!/Anja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota rataahan se menee, vaikka nyt laittelen uusia hankintoja minne sattuu odottamaan sitä "lopullista" sijoituspaikkaa.
      Käytössä on vain niin pieni kaistale tässä talon edessä, kun on tuo nurmikko alue, josta isäntä pitää kiinni kynsinhampain. Valloitan hiljalleen alueita talon sivustasta ja käännähdän sitten talon taakse, joka on melko neitseellistä aluetta.
      Olen niin tyytyväinen, kukkatarhani on jo saanut rehevyyttä, jota kaipaan, kunhan löytäisi vielä siihen sopivia perennoja.

      Poista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...