Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

maanantai 7. toukokuuta 2012

Elämysreissu Ranualle

Tämä päivä luuhattiin Ranuan eläinpuistossa. Ajoitus ei ollut kovin hyvä sillä eläimet oli melko raukeita, suorastaan puolikuolleita. Oli tietenkin päivälepojen aika, mutta kyllä me jotain bongattiin.



Tämä suloinen jääkarhunpentu on herättänyt paljon kiinnostusta jo ensi askeleillaan ulkoilmassa. Nyt se leikki emonsa kanssa jo melko villisti ja vipelsi ja luisteli mahaliukua siihen malliin, ettei tahtonut kuvaan saada.
Ranualla oli vielä melkoisesti lunta, kuten kuvasta näkyy, mutta aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.




Eagle owl kuvaa hyvin huuhkajan olemusta. Silmien palava ja läpitunkeva katse seisauttaa veretkin. Entäs sitten nuo kynnet, kun nuo saavat otteen uhrista, niin tuskin se karkuun pääsee.
 





Ahma köllötteli auringossa kuono käpälien suojassa. Makoisat oli unet ja niitä ei häirinnyt mikään.



 

Ilves on kuin suuri kotikissa, niin suloisen pehmeä, että silittää tekis mieli. Kai nämä Ranuan ilvekset aika kesyjä ovatkin.

Käytiin vielä kotimatkalla katsomassa Koitelin kuohuja, joten päivä oli elämyksiä täynnään.




6 kommenttia:

  1. Uskomattoman hienot kuvat!
    Ja huuhkajan katse oli kyllä ihan syvyyksiin asti menevä, ihan meni kylmät väreet pitkin selkäpiitä, hui!

    VastaaPoista
  2. Olikos siellä vielä noin paljon lunta ? Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  3. Teillä onkin ollut mukava päivä.
    Hyvät kuvat olet saanut.
    Pljonpa on siellä vielä lunta.
    Tuo viiminen onkin söpö.

    VastaaPoista
  4. Tästähän on pakko päästä Ranualle, kun tuommoisia kuvia esiin heittelet :D Hienoja hienoja tooosi hienoja....

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ranualta.Sinulle ois blogissani haaste:)

    VastaaPoista
  6. Ihania eläinkuvia, tuo lumi vain vaikutti jo niin muka hassulta.

    VastaaPoista