Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kurkistus Raijan ja Tuomaksen pihaan



 Ensimmäinen kurkistus

Kurkistetaan pihaan, jossa näkyy kädentaitajien jälki sekä kesäihmisten kauneuden kaipuu.
Tahtoisin palata tähän pihaan uudemman kerran, sateen jälkeen.
Pihassa on niin paljon mielenkiintoisia elementtejä, ettei sitä yhdellä katsomiselle hahmota.  Toinenkin syyni uusinta käyntiin olisi, kuvat tulivat auringoisella ilmalla liian kirkkaita.



Kauniisti kaariportiksi leikattu orapihlaja-aita jatkuu polun oikealla puolen, estäen suoran näkyvyyden etuovelle. Samalla etupihalle on saatu aurinkoinen oleskelutila.



Orapihlaja-aidan takana on kaunis vesiaihe istutuksineen. Pihassa on useampia vesiaiheita, myös lintujen hyvinvointia edistämään matalia astioita, tottakai, isännän tekemiä. Lintuja pihassa lenteli, huolimatta pihalla astelevasta kesävieraasta.



Tuomaksen tekemä ja kauniisti kohokuvioin koristeltu, betoninen istutusastia, on sijoitettu myös etuoven läheisyyteen.



Takapihalla kulkua johdattelee betoniin valetetut raparperinlehdet.



Hauskasti ideoitu vesiaihe etualalla. Takana nousee korkeuksiinsa humalasalko, jonka tulevaisuudessa peittää humalakasvusto.





            




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti