Kukintakausi alkoi

Pikkainen rypäs sinivuokkoa aloitti kukintansa. Nuppuja on vielä tulollaan ja taitaa olla ensimmäinen kevät, että kukinnan huomaa kauempaakin.

Vuosia, vuosia sitten toin Turusta alun ja sitä olen varjellut ja hieman yrittänyt jakaa. Nyt se sitten kiittää ja hymyilee.

Valkovuokot ja hyvin leviävä keltavuokko puskee esiin maan mustasta mullasta. Vuokkojen kukintaa on sitten jatkossakin odotettavissa.

En malta olla laittamatta paria lintu kuvaakin.

Selpelkyyhky siinä äimistelee vai oravako se enemmän ihmeissään on. Löysin sepelkyyhkylle sellaisen nimen, kuin toukomettiäinen. Sitä on käytetty jo 1600-luvulla, mutta en oikein tuota kyyhkyä mettiäiseksi miellä :)

Sepelkyyhky on parina päivänä käynyt "kuvaamossa", eikä kovin arka ole noiden muiden vierailijoiden suhteen. 

Tässäkin kuvassa vai leyhäytti siipien, kun fasaanikana tuli liian lähelle. Fasaani poistui.

Uutta ilmettä pihaan

Loihdin takapihallemme linnuille ruokapaikan ja samalla sain itselleni kuvauspaikan.
Tämä ruokintapaikka elää koko ajan ja tuleeko valmiiksi lainkaan tai sitten se on valmis jokaisen vaiheen jälkeen.
Ruokailupaikan myötä jätän tuon takapihan aika luonnonvaraiseen tilaan, koska olen huomannut, että siellä viihtyy monenlaiset linnut.

Tästä se alkoi. 

Tuo hökötys on raku-uuni, jota ei ole käytetty vuosiin ja koska se on muurattu perustuksineen tuohon, niin se on saanut siinä olla. Nyt sille on tullut uusi elämä toisenlaisen harrastuksen myötä.

Ensimmäinen vierailija oli fasaanikana, joka tarkasti viritelmän huolellisesti. Nyt on kukkokin oppinut hyppäämään ruokailupaikalle, mutta se ei ole oikein kiva vierailija. Aina, kun se on käynyt syömässä, niin saan korjailla sammalia, sillä se viskoo ja pelmuuttaa ne ympäriinsä ja samalla peittelee ruokailuastiat. 

Harakka on arka lintu, niin että tätäkin kuvaa sain odottaa kauan. Minulla on hyvä tarkailuasema, keittiössä, voin silloin tällöin vilkaista "luontostudioon", olisiko kuvattavaa. Harakka huomaa pienimmänkin liikkeen ja on siivillään ennenkuin kerkiän aata sanoa.

Muuttolintujakin on saapunut studioon kuvausta varten ihan kiitettävästi, joten se on ihan päivittäin ollut käytössä. 

Yllä joitakin saapuneista, kuten ylinnä oleva järripeippo ja alinna on järri-rouva, hieman vaatimattomassa puvussaan. Niin ja tuo punarinta, jota niin kovin odottelin tulevaksi :)

Hömötiainen on tiaisten joukosta se suloisin, joka tuolla päivittäin piipahtelee.

Oravat ovat kestosuosikkeja, niitä käy ainakin kolme. Yksi uros, imettävä naaras sekä tämä, jonka sukupuolta en tiedä.

Kevättä odotellessa

Kyllä se kevät on sieltä tulossa, lintusetkin laulaa.

Lumisade saattaa yllättää ja silloin voi hieman sinirinnan näköäkin haitata, mutta mitäs pienistä, kun pikkurinta täytyy huumaavan kevään odotuksista.

Kevään odotus on jo saapunut itsellekin.
Laiska puutarhuri on jättänyt kukat kuihtumaan ruukkuihin.
Onneksi tuo emali ei pakkasessa hirveästi kärsi ja aina parempi, jos hieman on reikiä pohjassa.
Tuossa astiassa on suikeroalpia, mutta tuskin keväällä henkiin herää, ihme olisi.

Lunta on pihassa, mutta ei ylenpalttisesti, jos sitten ei tule ja kyllähän sitä vielä jonkin verran tuleekin.
Kiirettä ei siis vielä, kun en niitä kesäkukkasiakaan laita itämään, en oikein saa kasvamaan.  Eivät saa riittävästi valoa ja kuivuuskin on riesana silloin tällöin.

Onneksi on noita puutarhoja, joista voi saada topakoita alkuja.

Pakkaspäivän kukka kuvauksia

Sainpa itsestäni sen verran irti, että joitakin kukkakuvia näppäilin.
Kukkivia on muutama kuten kukkiaan kuihduttava amaryllis, kukka-ananas sekä eilen ostetut saintpauliat.

Aluksi muutama kuva amarylliksestä. Siitä tuli otettua vain lähikuvaa kuihtuvista kukista, vaikka  kaikessa loistossaankin olevia on. Kolmas vana raottelee jo nuppupakettiaan.

Tämä joulunalus ostos oli tosi onnistunut, kolme vanaa ja maksoikin vain kolme euro. Euro ja vana, ei laihduttanut kukkaroa ja vieläkin on odotettavissa väri-iloa :)

Tämä näyttää ihan joltain kärsivältä eläimen päältä. Kukkinut kukka suree kohtaloaan, nyyh :(

Saintapauliat ovat kyllä niin suloisen herttaisia. Ostaa täräytin kolme, kun oli hyviä värejä tarjolla, eikähän nuo kalliita ole.

Jaahas, koko kuvia muista kukista ei olekaan, kuin tuosta vaaleanpunaisesta. 

Kaksi muuta on sellaisia kaksivärisiä, toisessa valkoista ja violettia ja toisessa valkoista ja vaaleanpunaista, rimpsureunaisia molemmat.

Vuosi lähestyy loppuaan

Taas yksi vuosi hurahti loppumetreille, mitäpä siitä sanoisi.
Oikeastaan olin aika vireä kesäpihassa, mutta mitään uusia projekteja en saanut aikaiseksi. Suunnitelmissa oli laittaa uusi perennamaa, mutta kesä meni vesimyyriä ajaessa pois siltä tulevalta kukkamaalta. Lopulta täytyi turvautua loukkupyyntiin, kun alkoivat tekemään tuhojaan pienellä mansikkamaalla, ryökäleet pukkivat mansikat juurineen muovin päälle. Nyt sitten odottelen toivekkaana tulevaa kesää ja myyrätöntä perennamaata, peukut ylös :)

Onhan noita muitakin suunnitelmia kesän varalle, mutta on ehkä parempi kun ei puhu mitään, tahtoo jäädä sitten toteuttamatta, kun julki tuo ajatukset.
Nyt kun sais itsensä kamettua tekemään pieniä alkuvalmisteluja. Tuntuu, että aikaa on vaikka kuin, mutta kyllä se kevät ja kesä kuitenkin aina tulevat niin pian, mistähän johtunee :)

Noiden myyrien vuoksi olen päättänyt, etten ruoki lintuja, sen vuoksi pihan elämä on tosi hiljaista. Olen järkeillyt niin, että säästyy sitä rahaa muihin ostoksiin ja sitten myös aikaa, kun ei tarvi kameran kanssa vahtia lintujen puuhia. Kyllä täytyy sanoa, että ikävä noita siivekkäitä on, mutta olen lujana, päätös pitää!

Hyvää loppu vuotta ja vuodelle 2016 onnea, iloa ja mielenrauhaa!

Kohti valoa!

Ukonkello kilkattaa

Ukonkellossa on todella suuret kukat ja tänä kesänä se on ylittänyt itsensä.
Luulin keväällä, että noista aluista kasvaisi Maariankelloja, kun olin niitä kylvänyt ja oli paljon alkuja ryppäässä.
Monena kesänä olen yrittänyt kasvattaa ukonkelloja, mutta kun penkeissä kasvaa myös vuohenkelloja, niin olen varmaankin nyppinyt ne pois jo pienenä.

Vieläkö saisi sinisen tälle valkoiselle kaveriksi, niin johan niiden kelpaisi kurotelle yhdessä korkeuksiin.

Mehiläiselläkin on ihan tilaa kääntyillä kellon sisällä, ei ota seinät vastaan.

Kukasta kukkaan

Vaikka on satanut melkeinpä koko ajan, niin kyllä niitä mehiläisiäkin on silti ollut liikkeellä.

Maija saapuu tankkaamaan.

Tulikellukka on kuin pieni aurinko, kuin hunajainen aurinko. Onkohan näin myös mehiläisen mielestä.

Seurailin näiden pörisijöiden touhuja hieman pitempään ja ihmettelin, kun ne eivät menneet kukkaan, vaan hyörivät tuossa kannusten luona.

Kaverit olivat huomanneet helpomman reitin meden luo. Ne tekivät reiän kannukseen ja imaisivat pillillään medet masuunsa.

Kannukset olivat reijitetyt ja siihenkin nyt löytyi syy. Akileijan kukkien mesi on niin syvällä ja helpoiten mehiläinen saa sen sieltä, tekemällä reiän kannukseen.

Kyllähän tämä kaveri oli vieraillut kukassakin, pussihousut ainakin oli pulleat, kukka ei välttämättä ole ollut akileija.

 

Lupiinin kukassa möyritään ja möngitään

Lopuksi vilautetaan kieltä, joka on kuin pilli ja sillä nämä meden kerääjät hörppivät kukkien tarjoomukset masuunsa, josta sitten syljen avulla tekevät sen makoisan hunajan,
Yhteen pieneen hunajapurkkiin tarvitaan melkoinen määrä näitä ahkeria työläisiä, sillä yksi mehiläinen tuottaa kesän mittaan vain yhden teelusikallisen hunajaa. Tosi yllättävä tieto.

Heinäkuun lopun mietteitä

Pionit ovat todella kauniita, sen huomata sain, mutta ne nimet.
Tällä hetkellä omistan kolme erilaista, mutta varmuudella tiedän vain yhden lajikkeen nimen ja se on kerrottu Sarah Bernhardt.
Onko nimillä niin väliä, on, sillä haluaisin kutsua näitä omilla nimillään. Nippon of moon ei vaikuta nimensä mukaiselta, mutta voisiko tämä punainen kaunotar olla Nippon Beaty.

Heinäkuu kääntyy kohta elokuuksi ja keltainen sävy valloittaa loistollaan.
Vaikka on ollut sateinen kesä, niin kukat ovat kukoistaneet ja kasvu on ollut runsasta.
Rikkaruohotkin ovat puskeneet tehokkaasti ja niiden kurissa pitämiseen ei tahdo aika riittää. Heinäkuussa on ollut hyvä muokata ja uudistaa perennapenkkejä, siirrot ovat onnistuneet ilman suurempia haittoja. Siitä kiitos sateille ja pois jääneille hellepäiville.

Sammakko suikeroalpimeressä

Oli sammakko ja sammakolla ruosteinen allas, jossa se kesän alussa kurnutteli vilpoisessa säässä.

Samakkon "allas" oli ruosteisen kehikon päällä, joka olisi vielä vedenkin kestänyt.Mutta koska tuo ns. allas ei enään vettä pitänyt, niin nyt sitten oli hyvät neuvot tervetulleita.
Niitä kyselin facebook-ryhmästä ja sain neuvon, pistä sammakon ympärille suikeroalpia.

Nostin penkistä alpia ja vaikka siinä ei paljon multaa juurille ollutkaan, niin hyvin näytti viihtyvän. Vedestä on saanut kyllä nauttia, niin sammakko kuin suikeroalpi, onneksi ne reiät on tuossa "altaassa" olemassa.

Sammakko näyttää ihan tyytyväiseltä suikeroalpimeressä, joka peittyy pian keltaiseen kukkamereen.

Kenpä kertois...

Oisaisiko kukaan kertoa mikä pionini on nimeltään. Kukka ei ole vielä täysin auki, keskustan terälehdet ovat hieman keltaiset, laidat hennon vaaleanpunaiset ja keskustassa on punerrusta.
Olen selaillut pionien kuvia, en kuitenkaan osaa päätellä, jospa joku pionien harrastaja pystyy kertomaan.
Voisiko olla " Laura Dessert " ?

Peittokurjenpolvea ja kyläkurjenpolvea. Kurjenpolvet ovat heikouteni, niitä löytyy useampaa sorttia ja joitakin pitää vielä saada.
Nyppykurjenpolvi on hankintalistalla ensimmäisenä, sillä sellainen oli, mutta se menehtyi yhtenä talvena täysin.

Tarha-alpi on kelpuuttanaut vierelleen luonnovaraisen rantatädykkeen.

Arovuokon kukinta on jo ohi ja siitä on muistona monta kuvaa. Nyt se kypsyttelee siemeniään kylvääkseen niitä sinnetänne.

Sadepäivän heijastuksia mooseksenpalavanpensaan kukinnosta.

Lämmin sää jouduttaa kukintaa

Tänään sain ihastella pionin nopeaa kehitystä, nupusta kukkaan, tai melkein.

Tästä pitäisi kehittyä Nippon Moon, mutta kyllä pikkaisen epäilen. Viime kesänä tämän ostin ja ruukussa oli mielikuviani vastaava kuva pionista, jonka halusin. Kukka kyllä näyttää erilaiselta, mutta katsoon, kun se on täysin auki.

Marhanliljassa on kyllä ihana väri, mutta on kyllä hidas tekemään sivusipuleja. Nytkin kukkii vain yhdellä varrella kolmatta kesää. Aikoinaan ostin sipulin kokeeksi, vain yhden, sillä ei ollut kovin tilaa, nyt sitäkin alkaa löytymään.
Kaunis lilja, jota voisi hankkia enemmänkin.

Varjolilja on edellistä huimempi leviäjä. Sitä putkahtelee aivan ihmeellisistä paikoista, mutta säilyttämisen arvoinen tämäkin.

Tällä hetkellä iiriksistä kukkii kaksi lajiketta, mutta keväällä istutin kolmea muuta, ehkäpä ensi kesänä saan ihastella iiristä muissakin väreissä. Niin, meinas unohtua keltakurjenmiekka, mutta sen kukat ovat jo lakastumaan päin.

Aina välillä iskee ruostehimo päälle. Tuon uuninpesän päälle on tarkoitus laittaa muuripata, mutta kun sitä ei nyt ollut lähettyvillä, niin ruosteisen risa tynnyri saa hoitaa sen padan virkaa.

Akileijat odottavat sekaryhmässä omaa penkkiään. Täytyy varmaan jotenkin merkitä ne erikoisemmat sävyt, jotta voi sitten syksyllä tai ensi keväänä istuttaa lajikkeittain.
Tänä kesänä akileijat ovatkin kasvaneet tosi pitkiksi ja kukinta on ollut runsasta.