lauantai 16. kesäkuuta 2012

Poimintoja aamusella




Tulikellukka kylpee aamuauringossa. Oikoo rypyläisiä terälehtiään ja nauttii viileän yön jälkeen suloisesta lämmöstä.





Tiarellakin aloittelee kukintaansa. Siinä on pienet tähtimäiset kukat, hennot. Vaikka kukavanassa on useita tähtikukkia, niin ei se kovin näyttävä ole ja kun se on vielä aika matalakin. Tästä kukasta ei ole kokemuksia, mutta mielikuvissa näen tämän tiarellan reunustavan penkkiä ja kukkivan koko kesän. Täytyykin tarkistaa, että kuinka pitkä sen kukinta aika oli.






Perennapenkistä löytyy myös tällainen karvainen kukka tuttavuus, nyppykurjenpolvi. Tämäkin on viime syksyinen hankinta, samoin kuin tuo edellinenkin. Kukkanuput pulskistuvat ja odotan mielenkiinnolla, mitä sieltä putkahtaa ulos.






Myös toinenkin kurjenpolvi paisuttelee nuppujaan, tuoksukurjenpolvi. Tämä kasvaa sellaisena mattona pienellä alueella, pidän noista lehdistä ja siitä, että sen kasvu on matalaa, lamoavaa. Kukkinut se ei yleensä ole minulla runsaasti, mutta aina muutaman tekee. Kasvupaikka ei ehkä ole oikea, mutta en tahdo sitä poiskaan siirtää. Se on ihan kaunis noinkin, vaikkei kukilla komeilisikaan.






Voimakkaassa auringossa syntyy voimakkaita kontrasteja, jotka luovat pihaan tunnelmaa sekä kolmiulotteisuutta.
Kuten kuvasta näkyy, suosin kaaosmaisia ryhmiä, joissa lehtien muodot ja värit muodostavat silmille erilaisia tarttumapintoja sekä myös yllätyksellisyyttä.





Hyvää viikonloppua ja nauttikaa lämmöstä!



5 kommenttia:

  1. Olisikos se sun kurjenpolvi kuitenkin Tuoksukurjenpolvi? Haisukurjenpolvi ihan todella haisee pahalle ja on paljon hennompi ja pienikukkainen. Pihallani on molemmat ja tuo kuvauksesi sopisi Tuoksukurjenpolveen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, eihän se haisuli olekkaan. On nuo nimet mielessä menneet sekaisin, kun siinä on se tuoksu, olen aina puhutellut sitä haisukurjenpolveksi.
      Kiitos Tuija, täytyy nyt korjata tuota postausta.

      Poista
  2. Nice flowers! The second one (Tiarellaki 's) we have here in Québec, Canada. It looks the same...

    I love the first flower and the last picture!
    Greetings,
    Louise

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...