Käytiin hiukan pohjoisemmassa retkeilemässä muutaman päivän ajan akselilla Kemi/Kolari. Rymyttiin pitkin metsäteitä ja aikaa jäi myös maisemille.
Menomatkalla pysähdyttiin tuuliselle Torniojoelle. Toisella puolen siintää Ruotsin tunturit, rajahan kulkee keskellä jokea. Tuo raja on aika olematon, kirjaimellisesti kuin veteen piirretty viiva. Elämä on molemmin puolin rajaa samankaltaista ja kylät ovat ryhmittyneet vastakkaisille rannoille.
Kiivettiin Aavasaksan kallioille ihailemaan maisemia. Kovin lähelle reunaa en uskaltanut mennä, sillä poden jonkin asteista korkeanpaikankammoa. Tämä fobia ilmenee outona tunteena vatsassa ja jalkojen heikotuksena. Heikotus alkaa polvista ja leviää sitten koko raajojen tutinaksi.
Nuotiolla kypsyivät kulinaristiset herkut, uudet perunat ja sipulit tomaattien kera. Telttaan kömmittiin illalla, luonnon helmassa se unikin maistui.
Aamulla herättiin yhtaikaa auringon kanssa. Järven päällä leijaileva savu laajeni hiljalleen. Savu tuli nuotiosta, nyt on aamukahvien aika.
Olihan meillä matkaseuraakin ja tässä toinen karvaturri. Konna makoili mielellään nuotion lähettyvillä, ainakin silloin, kun oli ruokaa tiedossa. Pitkäkarvaiselle koiralle helteiset päivät olivat koittelemus, mutta matka meni hyvin, kun raikasta vettä ja vilvoittavaa suojaa löytyi.
Tämä Konna on muuten puoleksi Lapinkoira, mutta eipä paljon jaksanut noita poroja huomioida.
Poroja oli jo täällä Lapin porteilla. Etupäässä emä vasoineen käyskenteli teiden pientareilla, mutta joitakin komea sarvisia hirvaitakin näkyi.
Täytyihän se poro kuvata ja tämä nimenomaan sarviensa vuoksi, joita peitti samettimainen nukka. Karva oli vaihtumassa, joten turkki ei ole kovin kaunis.
