Syksy luo väriä ja iloa

Mökille lähdettiin aamusella varhain ja sumua oli paikoitellen melko runsaasti. Väliin meni niin sakeaksi, ettei tietä nähnyt kovin pitkälle ja sitten, ykskaks, kaikki häipyi.

Hevosetkin oli puettu ruutukuosiin kosteuden karkottamiseksi.

Talven lähestyminen saa lehdetkin putoamaan maahan, jotkut ovat onnekkaita ja päätyvät pehmeään, nukkaiseen sammalikkoon.

Imukärhivilliviini saa ylleen korean värityksen. Syksy on ollut lämmin ja villiviinikin kasvaa ihan viimeiseen asti.

Syyshortensian valkoiset kukkaröyhelöt ovat pukeneet vaaleanpunaisen asun  ja ylpeilevät kukinnollaan vielä jonkin aikaa, ennen kuin pakkaset vievät kauneuden mukanaan.

Puissa odottaa vielä joitakin punaposkisia makupaloja nälkäisiä suita. Kai linnut syövät myös koiranheiden marjoja.

Pörhösuomuhelokka oli löytänyt hyvän kasvualustan lepästä ja aika korkealta. Elokuun alussa kuvasin näitä puussa olevia koloja ja silloin kuvaus kohteena oli suruvaipat. Ihmettelin, että mikä vetää suruvaippoja tuohon vijoittuneeseen leppään, kai siellä jotain makeaa oli. Niitä suruvaippoja oli yhtaikaa useampi ja pääsin kuvaamaan kamera melkein siivissä kiinni ja ne eivät olleet moksiskaan.

Lapio saa nyt nojailla rauhassa tonkan kylkeen, ainakin mökillä, kotona kaivuu hommat vielä jonkin aikaa jatkuvat.

Ne saapuvat...

Elokuiset mustesienet, ne valloittavat pihamaani. Mustesieni on oikeastaan aika veistoksellinen ja sillä on mielenkiintoiset vaiheet. 

Nuoren sienen hattu on kauniisti vekeillä. Siinä on pieniä kauneusvirheitä, mutta se antaa lisä kiinnostavuutta.

Hatun reunan aukoista voi kurkistella vihreää valoa, se on kuin reikäommelta.

Tämähän voisi olla vaikka riisinviljelijän aurinkosuoja. Keskellä on kohouma, kuin nappi iin päällä.

Mustesienet hakeutuvat toistensa seuraan. Ne muodostavat pieniä ryhmiä, kuin perheitä. Kauniin valkoiset hoikat varret kannattelevat harmahtavia hattuja.

Perheistä muodostuu suurempia ryhmiä, kylliä. Kylät ovat lähellä toisiaan ja niistä muodostuu mustesienien joukkovoima, joka etenee ja valloittaa uusia alueita.

Viime syksynä huomasin, että linnut viihtyivät mustesienien läheisyydessä. Olisikohan hyönteiset vetäneet niitä puoleensa, sillä vanhenevissa sienissä viihtyivät erilaiset ötökät.

Metsän siimeksessä, sammal vuoteella

Pidän sienistä, mutta en käytä ravinnoksi. Tahdon poimia niiden kauniit muodot, värit kameraani.
Sienet ovat aina viehättäneet, niiden ilmestymisessä on jotain taianomaista ja satumaista.
Kuinka hellyttävän näköinen on pieni sienen alku, kun se taistelee itsensä ylös maan uumenista.
Kasvupaikka voi olla karu ja ankea.

Hyllyssäni on useampi sienikirja ja muutama ruokakirjakin tästä aihepiiristä. Selailen ja nautin kauniista kuvista, kirjat istuvat hyvin käteen.
Huono sienten tuntemukseni johtunee siitä, kun en syö niitä, muutenhan pitäisi opetella tunnistamaan syötävät ja herkulliset. Minulle riittää näiden ainutkertaisuus ja mielikuvat sienten salatuista maailmoista.