tiistai 17. elokuuta 2010

Metsän siimeksessä, sammal vuoteella


Pidän sienistä, mutta en käytä ravinnoksi. Tahdon poimia niiden kauniit muodot, värit kameraani.
Sienet ovat aina viehättäneet, niiden ilmestymisessä on jotain taianomaista ja satumaista.
Kuinka hellyttävän näköinen on pieni sienen alku, kun se taistelee itsensä ylös maan uumenista.
Kasvupaikka voi olla karu ja ankea.


Hyllyssäni on useampi sienikirja ja muutama ruokakirjakin tästä aihepiiristä. Selailen ja nautin kauniista kuvista, kirjat istuvat hyvin käteen.
Huono sienten tuntemukseni johtunee siitä, kun en syö niitä, muutenhan pitäisi opetella tunnistamaan syötävät ja herkulliset. Minulle riittää näiden ainutkertaisuus ja mielikuvat sienten salatuista maailmoista.



3 kommenttia:

  1. Sient ovat kauniita ja kiinnostavia.
    Niitä kuvataa ja niistä kirjoitetaan satuja.
    Säilöntä resepti ja ruokareseptiä on niistä myös paljon.
    Paljon on myös tutkimuksia tehty.
    ovat terveellisiä.
    Niitä täytyy tuntea ettei ota myrkkysieniä ruokaan.
    Minä pidän niistä.

    VastaaPoista
  2. Osa sienistä on tosi herkullisia, mutta monet sopivat paremmin valokuvaamiseen. Kiva kuva sienen synnystä.

    "Ensin pitää opetella tuntemaan myrkkysienet. Pitää muistaa kerätä vain niitä jotka tuntee" ;D

    VastaaPoista
  3. Sienet ovat erittäin herkullisia, pitää vain kyllä tietää mitä poimii. Varmistan aina "mammalta" vielä, olenko poiminut varmasti oikeita. Semmoisia ei kannata poimia lainkaan, joissa on erehtymisen mahdollisuus suuri. Kuvat kivoja:)

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...