tiistai 17. toukokuuta 2011

Kasvitieteellinen puutarha Turussa

Viikonloppuna kävin Turussa ja tokihan kasvitieteelliseen puutarhaan täytyi tutustua, se olikin ensimmäinen vierailu tähän keväiseen Ruissaloon.
Paljon nähtävää ja ihasteltavaa löytyikin, kukkaloistoakin ja väriä.

Kukkiva kirsikkapuu, hieman on jo karistellut terälehtiään. Pilvinen ja hieman kolea päivä vei jotain pois kukkien loistosta sekä koko puutarhalta.



Ruusukvittenin kukat loistavat kauas, niiden väritys on voimakas. Voisi peräti menestyä tälläkin korkeudella, eräässä pihassa tiedän sellaisen olleen ainakin. Mitenkähän kvitteni voi, pitäisi ottaa selvää.



Käytävät kaareutuvat kauniisti, voi vain kuvitella keskikesän yltäkylläisyyden.



Mangolioita oli sekä punaisena että valkoisena. Nämäkin loistaisivat ihan erilailla aurinkoisella ilmalla. Valkoistakin kuvasin, mutta sävyt eikä kukan muoto oikein toistuneet kuvassa hyvin. Mangoliassa on tosi suuret kukat.



Hurmevaahtera antaa puutarhaan ruskan sävyjä. Pidän vaahteroista ja tämä hurmasi kyllä täysin.





Lammikko, silta, pallomaiset muodot sekä kukkiva atsalea, kuljettavat ajatuksen kirsikankukkien maahan, Japaniin.

Toisessa postauksessa lisää Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.

3 kommenttia:

  1. kauniita kuvia kauniista paikasta!

    VastaaPoista
  2. Hihania kuvia.
    Tuolla olisi hauska minunkin kävellä.
    Kiitos kun sain näin kuviesikautta käydä täällä.
    Odotan lisäää.

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis paikka! Meiltä on niin paljon matkaa näihin kasvitieteellisiin puutarhoihin ettei niissä pääse koskaan käymään. Oulu nyt olis lähin, mut ei sinnekään asti saa aikaseksi lähteä. Pitää yrittää tehä omasta puutarhasta ns. korvike..ei tarvi lähteä "merta edemmäs kalaan" ;)

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...