sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Vuosi lähestyy loppuaan

Taas yksi vuosi hurahti loppumetreille, mitäpä siitä sanoisi.
Oikeastaan olin aika vireä kesäpihassa, mutta mitään uusia projekteja en saanut aikaiseksi. Suunnitelmissa oli laittaa uusi perennamaa, mutta kesä meni vesimyyriä ajaessa pois siltä tulevalta kukkamaalta. Lopulta täytyi turvautua loukkupyyntiin, kun alkoivat tekemään tuhojaan pienellä mansikkamaalla, ryökäleet pukkivat mansikat juurineen muovin päälle. Nyt sitten odottelen toivekkaana tulevaa kesää ja myyrätöntä perennamaata, peukut ylös :)

Onhan noita muitakin suunnitelmia kesän varalle, mutta on ehkä parempi kun ei puhu mitään, tahtoo jäädä sitten toteuttamatta, kun julki tuo ajatukset.
Nyt kun sais itsensä kamettua tekemään pieniä alkuvalmisteluja. Tuntuu, että aikaa on vaikka kuin, mutta kyllä se kevät ja kesä kuitenkin aina tulevat niin pian, mistähän johtunee :)

Noiden myyrien vuoksi olen päättänyt, etten ruoki lintuja, sen vuoksi pihan elämä on tosi hiljaista. Olen järkeillyt niin, että säästyy sitä rahaa muihin ostoksiin ja sitten myös aikaa, kun ei tarvi kameran kanssa vahtia lintujen puuhia. Kyllä täytyy sanoa, että ikävä noita siivekkäitä on, mutta olen lujana, päätös pitää!

Hyvää loppu vuotta ja vuodelle 2016 onnea, iloa ja mielenrauhaa!



Kohti valoa!

8 kommenttia:

  1. Harmi, että myyrät olivat noin kovin riesana. Toivon sinulle myyrätöntä vuotta 2016!

    VastaaPoista
  2. Minun pitäisi myös jättää suuret suunnitelmani salaisiksi, sillä niin liian usein ne jäävät vain hetken haaveiksi. Harmittaa itseäkin lukea omia vanhoja postauksia, kun totuus tarkentuu itsellekin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta jos ei ole niitä suuria,ei taida pienetkään toteutua. Kyllä nyt olen jo ensikesään sunnitellut jos vaikka mitä, ei kyllä haittaa jos vaikka osa toteutuu.Eihän se piha kuitenkaan mikään suoritus paikka ole, vaan siellähän rentoutua :)

      Poista
  3. Olipa mukavaa löytää blogisi. Hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusunmekko :) Blogini ovat eläneet jo jonkin aikaahiljaiseloa, mutta jos nyt olisi näkyvissä elpymisen merkkejä.

      Poista
  4. Eka kertaa blogissasi. Kiva blogi sinulla. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa Anneli A ja hyvää tätä vuotta myös sinulle :)

      Poista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...