maanantai 20. heinäkuuta 2015

Siirtolapuutarhan avoimet ovet

Eilen pistäydyin Äimäraution siirtolapuutarhassa. Sateiden keskellä oli juuri sopivasti aurinkoista ja pilvipoutaa, että ehdin pistäytyä monella pihalla.

Vain pieni osa piti porttejaan auki, mutta ne olikin sitten tosi viehättiviä ja pihalta löytyi monia mielenkiintoisia ratkaisuja.



















Porttien takaa avautui kauniita kesäparatiiseja, kukkaloistoa ja myös hyvin hoidettuja kasvimaita.








Pihoille oli rakennettu myös huvimajoja ja jotkut pihat oli katettettu mökin ympäriltä niin, että oli muodostunut laajoja terasseja.





Itseä kylläkin viehättää nämä perinteiset siirtolapuutarha mökit. 

 







 Puutarhoista löytyy monia mielenkiintoisa yksityiskohtia, jotka täydentävät kesäeloa.





Kukkien keskeltä löytyy aarteita, joita on vaalittu vuosikymmeniä.




Vuosikymmenet saavat näkyä, se luo tunnelmaa ja antaa arvokkuutta. Ei kaiken tarvitse olla siistiä ja steriiliä, täytyy elää ja elämisen jäljet saa näkyä. Tällaisilla pihoilla on monta tarinaa kerrottavana.









Astun portista ulos ja jätän siirtolapuutarhalle tällä kertaa hyvästit. Ehkä palaan vielä syksyisissä merkeissä kiertelemään kujille.





4 kommenttia:

  1. Siirtola puutarhoissa on viehkoa kesäloman tunnelmaa. Ihmiset saavat samanlaisista palstoistaan niin erilaisia puutarhoja aikaiseksi. Hienoja ideoita.

    VastaaPoista
  2. Samaisella siirtolapuutarhalla käväisin minäkin eilen. Kerta oli ensimmäinen ja paljon oli mielenkiintoista nähtävää. Taimia lähti myös mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Hurmaavia! Siirtolapuutarhoissa on aivan oma tunnelmansa, pidän :)

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...