keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Uusia tuoksuja

 
Olisikohan jo ne kevään tuoksuja, ainakin äänimaailma on mukavan keväinen.
Monenlaisia linnun ääniä korva tavoittaa, kunhan vain pihamaalle "uskaltaa"
Eilen satoi aamupäivän räntää. Sateen jälkeen paistaa aurinko, no, eipä se eilen paistanut. Sää oli kuitenkin aika houkutteleva.

Kameran kanssa hipparoin pihalle, kun huomasin hauskat jäljet puhtaassa, kosteassa lumessa.
Harakan varpaita ja muutama puusta pudonnut vesipisara, olivat jättäneet graafiset jäljet valkealle pinnalle.




Mustarastaat olivat vilkkaalla päällä. Kaksi niitä on pihassa, kummatkin urospuolisia. Hypähtelivät puissa, etsivät ruokaa maasta, mutta samaan kuvaan en niitä saanut.




Pieni kuusitiainenkin kävi härnäilemässä. Vaikka olin niin lähellä, en onnistunut kovin kummoisesti kuvan otossa. Aina, kun kamera räpsähti, hyppäsi talipötkön orrelta. Lopulta kyllästyi jatkuvaan ruokarauhan häirintään, käänsi selkänsä ja lensi pois.







Hennoissa oksissa loistivat vesipisarat, maailma heijastui niissä ylösalaisin.
Tuo pienoismaailma kuiski lupauksia keväästä.


Tulipa niin pääsiäismäinen olotila ja suuhun herahti maku mämmin.

2 kommenttia:

  1. Ihanat jalanjäljet lumessa!
    Linnut tuovat kevään!
    Lähetän tuulen mukana lisää lupausta keväästä täältä mimosapuun varjosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna:)
      Jospa se mimosan tuoksu kohta tänne pohjan perukoille saapuu! Odotellaan:)

      Poista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...