tiistai 24. helmikuuta 2015

Aahhh, teekaappi !

Aloitin vuosia sitten vitriinikaapin ehostuksen teekaapiksi.
Sain kaapin alaosan ovet valmiiksi ja toisen sivun. Siihen se sitten tyssäs moneksi vuodeksi ja se on harmittanut niin paljon, että viimein otin haasteen vastaan ja olen sitä nyt työstänyt.




Tältä tämä teekaappi näytti jokin aika sitten. Tuossa asussa se on keittiössä jömöttänyt ainakin 10v. Kymmenen vuotta on pitkä aika, mutta tuntuu kuin olisin vasta sitä tuunaillut.



Yksityiskohta alaosasta, jossa on pariovet ja pinta tämän näköistä.
Pohjassa on servettiä, jossa rypäle koristelu, jota akryyliväreillä maalailin ja taisi rypäleiden värikin muuttua. Pohjaa väritin myös vesiväreillä, puukynillä ja kaikella mahdollisella. Pinnan suojasin huonekalulakalla.

Ovien pinnat ja koristelut halusin jättää. Pinta ei tosiaankaan ole sileä, vaan rosoinen ja karhean oloinen.

Tässä sitten muutos, mutta täytynee sanoa, että ei ole vielä täysin valmis.



Kaapin korkea sivu on muuttanut väritystään, sillä se toinen sivu oli jäänyt alkuperäiseen asuun. Eihän siinä auttanut, kuin työstää sivut samanlaisiksi.
Kaapin ovet poikkeavat nyt noista sivuista, mutta ei se minua kiusaa laisinkaan.


 

Olihan minulla kaverikin, joka hyvin tiiviistii seurasi siveltimen vetoja, kun liimaa levittelin.
Tana on puoli vuotias dreeveri-poika, iloinen ja reipas kaveri, joka on aina siellä missä ei pitäisi. Ei vaitenkaan, iloinen ja reipas kylläkin, mutta melko rauhallinen ja viihtyy sylissä tai sohvalla :)

Käytin koko kaapin koristelussa servettejä, joita revin ja liimasin vetisellä Erikeepperillä.




Lasiovien takana on kaksi lasihyllyä, joille sitten asettelin teepurkit.
En ymmärrä, miksi olen hankkinut aina kaksi samanlaista. Ehkäpä oli ajatuksena, että saisin pian hyllyt täyteen.
Kunhan uusia purkkeja tulee vastaan, niin voin luopua toisesta parista.

Laitoin uutta pintaa myös kaapin sisäpuolelle.
Sisäpuoli ei ole täysin valmis, mutta piti illalla kuitenkin tavarat pistää kaappiin.
Työ jatkuu, kunhan saan sitä lakkaa ja päätän, minkäväriseksi laitan ovien reunat, punainen ja musta ovat vaihtoehdot.




Alaosan jätän sisäpuolelta ennalleen ja säilytän siellä muuta teehen liittyvää materiaali ja välineitä.

2 kommenttia:

  1. Upea kaappi ja ihana idea. =) Teet kyllä ansaitsisivat meilläkin ihan oman paikan. Jopa kaapin. En vaan ole noin kätevä käsistäni että noin upeaa jälkeä saisin aikaan. =)

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...