No nyt on saatu maalia seinään, mutta teipit ovat vielä paikoillaan. Odottavat kuivumista, jotten maalitahraisten teippien kanssa sotke maalattuja pintoja enempää.
Eihän se maalaaminen ihan ilman roiskeita mennyt, tahto suti heilua välistä liian suuria kaaria.
Katto ja ovet sisäpuolelta tulevat valkoisiksi, jos en ehdi nyt maalata, niin sitten ensi kesänä. Jonkin verran pitää vielä maaleilla paikkailla, muuten on seinät ja lattia sudittu.
Ovien välissä on tuollainen kello, jota pitää kolme kertaa kilkauttaa sisälle mentäessä ja kerran pois tultaessa.
Siitä on nyt kieli pois, mutta tallella kuitenkin. Pikkainen Jerre (4v.), kilkutti niin voimallisesti, että naru katkesi. Laitan vahvemman narun, kunhan saan aikaiseksi.
Tämä huussi on hyvää tekoa, onhan se tehty vankilassa. Tuo Köyliön varavankila ei taida enään olla käytössä.
Tässä olisi kaksi vesisäiliötä, joita voisi ajatella tuonne huussiin käsienpesu paikkaan.
Tonkka olisi siinä mielessä oivallinen, kun siinä on tuo kraana, mutta on aika kookas ja painavakin. Vanhaa paloruiskua on taas huono käyttää, kun sitä pitää käsin pumpata. Toisaalta, siinä on tuo letku, niin vois jotenkin kehitellä hmmm...
Tällainen pikantti yksityiskohta löytyy myös, jonka tarjoaa luonto.
Huussin katossa oli hylätty, pieni ampiaisenpesä, jonka yritän säilyttää.
Isäntä oli jo ottamassa sitä pois, mutta ehdin hätiin. Siihen kyllä painautui lommot molemmin puolin.
Tikulla sitten tuosta suuaukosta pullistin sen verran seinämiä, että ne palautui takaisin.
Eihän tuo varmaankaan hyvänä kestä, pitäisi käsitellä jollain, ennen kuin maalaa katon.
Ihana huussi, sininen väri kuulemma karkottaa kärpäsiä.
VastaaPoistaNäin mekin uskotaan. Ainakin maalatessa tuonne tukki seuraksi kärpäsiä ja ampiaisia. Jospa se maalin tuoksu houkutteli ja jatkossa pysyvät sitten pois:)
PoistaKylläpä on hieno laitos. En ole ennen nähnyt pesupaikallista huussia. Kaikenlaisia pesujuttuja olen yrittänyt viritellä meilläkin, mutta tulee sitten vain mentyä saunaan käsienpesulle.
VastaaPoistaEihän pesä vain vedä uusia asukkeja puoleensa : )