Tunnelmia Raijan ja Tuomaksen pihalta.
Viherhuone johdattelee kävijän puutarhaan. Täällä on hyvä nauttia kesästä, ei tarvitse huiskia kiusallisia inisiöitä, joita on tänä kesänä riittänyt.
Viherhuoneen edessä on Tuomaksen rakentama puutarhakeinu, joka on saanut koristeekseen kiviriipukset, taitavien kätten töitä.
Kellarin sisäänmeno on rakennettu pienen mökin näköiseksi, täällä asuu varmaankin puutarha tontut, joita ei päiväsaikaan näy. Kellarikumpu on saanut rehevän vihreän katteen, oikealla sivustalla on portaat, jotka nousevat kummulle. Kukkivat ruukut ovat löytäneet portaikosta paikkansa, lisäten eksoottista tunnelmaa puutarhaan.
Humalasalko kaikessa komeudessaan odottaa päällysvieraitaan.
Puutarhamajan ovi kutsuvasti raollaan, maja nimettiin aikoinaan Sikkuratiksi, jos muistan oikein. Polulta, joka johdattaa viherhuoneesta puutarhamajaan, voi löytää olympiarenkaat ja kisamaiden tunnuksia.
Palaamme pihalle loppukesän runsauden aikaan. Siihen asti, vietä lokoisia kissanpäiviä, nauttien aurinkosta ja lämmöstä.
Onpa kaunista. Varsinki tuo kellarin sisäänkäynti on tosi mukvan näköinen.
VastaaPoistaTaitava suunittelija
Kylläpä on kaunista, paljon on aherrettu ja vaivaa nähty. Kellarin sisäänkäynti kiva idea.
VastaaPoista