sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Taimet vaihtoon

Oulunsalon Varjakka

Taimet pantiin kierrätykseen Ijäksen pihalla, tapahtuma oli ensimmäisen kerran 2007.
Paikalle mentiin omien taimien kanssa ja toiveena oli saada jotain uutta kasvavaa ja kukkivaa omalle pihalle. Tapahtuma alkoi hieman epävakaassa säässä klo 13. Menin paikalle hyvissä ajoin, mutta ihmisiä oli taimilaatikoiden kanssa levittäytyneenä ympäri piha-aluetta jo mukavasti. Uusia vaihdokkeita tuotiin koko ajan ja puheen sorina oli ilosta. Puutarha ihmiset ovat asiasta innostunutta väkeä ja keskustelun aiheita varmasti riittää.
Lähdinpä minäkin kotimatkalle muutaman taimen kanssa. Mukaani tarttui kalliokieloa, lehtoängelmää ja keltaista päivänliljaa. Nyt syttyi kipuna ja ensi kerran varustaudun myös taimien kanssa, nuo edellä mainitut ostin sopuhintaan.

Taphtumaan oli varustauduttu sääskisuojin, sillä näitä luonnon ihmeitä oli runsaasti.









Tämä joukko kerääntyi juuri tulleiden uusien taimien ympärille. Taimet olivat suuri kokoisia , täältä myös  omani löysin. Aika naisvoittaista näyttää taimenvaihtajat olevan, näiden taimien tuoja oli nuorehko mies, joten kyllä harrastus on varmasti kumpaakin sukupuolta kiinnostavaa.




1 kommentti:

  1. Hauskoja tuollaiset tapahtumat. Ihanat kasvit valitsit. Täällä kalliokielo juuri lopettelee kukintaa, lehtoängelmä on kauneimmillaan ja tänään avautui ensimmäinen päivänliljan kukka.

    Apua tuo sääskien määrä! Tänä vuonna niitä taitaa tosiaan olla ennätyksellisesti.

    VastaaPoista

Kesä 2023 ehti jo syksyyn

 Kesältä laittelen kuvia, kunhan ehdin käydä niitä läpi. Tässäpä muutama nyt ens alkuun. Nämä vain sen vuoksi, että kokeilen avata uudestaan...