Päivitystä 6.6.-12
Kasa pikkulaattoja ja puisia käytävä katetta odottamassa Yrttimaan reunalla.
Betonikivistä tulee laatotustus istuinryhmälle ja puulaatat sahaan puoliksi, jotta saan sellaisen kapoisen käytävän kasvien väliin.
Jos olis mattoa käytettävissä voisin laittaa käytävä laattojen alle, mutta nyt taitaa jäädä väliin, mutta senhän voi laittaa myöhemminkin, luulisin.
Laatotuksen alla laitan hiekkaa, jottei routa kovin runtele ja vääntele laatotusta.
Yrttimaan teko ei eilen edennyt, sillä laittelin etupihalla perennapenkkejä, kaivoin ylös, jaoin osiksi ja jotku jouti hukkatyömaalle.
***
Kesäkuun -12 alkupuolella tilanne näytti tältä.
Alueelta on poistettu lapion ja talikon avulla suurimmat heinä-ja rikkakasvit. Alue näyttää pieneltä, mutta todellisuudessa se on leveydeltään n. 5m ja pituutta n.8m.
Nyt on kypsynyt ajatuskin tästä Yrttimaasta, johon tulisi ainakin jonkin sortin oleskelutila, kasvualueet niin yrteille kuin kesäkukille.
Tämän kesän tavoite on, että saisin alueen jäsenneltyä ja ehkä jotain vihreääkin kasvamaan, kukkasista voinen vai haaveilla. Tavoite on, että vuoden päästä viimeistään voin "sisustaa" Yrttimaani täysin käyttöönsä.
***
Sain kesällä päähäni , että pitää saada Yrttitarha ja sille löytyi paikkakin. Vanha umpeen kasvanut kasvimaa, joka pukkasi kaiken maailman rikkaruohoa.
Kesällä eikä syksylläkään tullut sen eteen paljon tehtyä, mutta tulevana keväänä pistän tuulemaan.
Innoituksen lähteenä oli Varjoyrtin upea Yrttiympyrä.
Tässä se lähtötilanne heinäkuussa 2011
Alue ei ole kovin suuri, mutta kyllä siihen pitäisi saada mahtumaan monenlaista sopan maustetta. Haaveilen laittavani sinne myös pöydän ja tuolin tai kaks, voisi hyvän ystävän kanssa viettää tuoksuvaa iltapäivää silmänruokaa ahmien.





