Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Olisko tästä uudeksi harrastukseksi

Aloittaisinko nukkekoti harrastuksen, miksei, sainhan tällaisen rakennuksen viime kesänä.
Tämä on tuolta ruotsinmaalta ja ihan sellaisen kotinikkarin jäämistöstä, vanha ja kulunut.

Kesän ja syksyn pyöri ulkona ja ajattelin jo roskiin kuskata, mutta sitten tuli ajatus, että jospa siitä olisi lapsenlapsille iloa, kun piipahtavat mummolassa.







Nyt on sitten hiukan maalattu ja tapeitoitu ja asukkat on valittuna. Mummo ja pappa tuonne nyt muuttivat, jos ois sellainen mummola. Lapset oli sitä mieltä, että pappa muistuttaa Rölliä. Taitaa tulla Röllin ja Millin vanhuudenkoti, sellainen sekoitus peikkolaa ja menninkäisen tai haltian majaa.




Hiukan isohkoja asukit ovat, mutta lasten leikkeihin sopivia ja näitä tämän kokoisia nukkeja on kirppiksellä hyvin myynnissä.
Asetonilla pyyhin kasvoista silmät ja huulten värit, maalasin sitten hieman erilaiset ilmeet. Vaatteet on kyllä hankala tehdä, mutta kun näille asukeille voi oikeastaan tehdä oikeastaan minkälaiset vaan ja miten vaan, ei tarvitse pukea jatkuvasti. Nyt ei ollut oikein kangas valikoimaa kovin runsaasti.

Nyt pitäisi sitä kalustusta alkaa suunnitteleen, mistähän ne peikot ja menninkäiset pitävät, hmmm.


4 kommenttia:

  1. Tässäpä sinulle mukava harrastus, josta on sitten iso ilo lapsenlapsille. - Mukavia nukkekotihetkiä!

    VastaaPoista
  2. No ilman muuta!Tuosta tulee hyvä nukkekoti leikkejä varen, juuri siihenhän se on suunniteltu. Kivalta näyttää, kun olet maalannut ja tapetoinut :)
    Olen nähnyt ihan mahdottoman upeita nukkekoteja, mutta niiden laitto meneekin jo melkein hifistelyn puolelle, eikä sellaisilla voi leikkiä. Ovat pelkkää näyttelykamaa, harrastuksena varmasti mielenkiintoinen kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon olen katsellut erilaisia nukkekoteja ja samaa mieltä, että niin upeita luomuksia, ettei kaikkia ole leikkeihin tarkoitettu. Lapsenlapset ovat sen ikäisiä, että vielä leikkivät useamman vuoden vaikkapa nukkekodilla ja sen asukeilla.

      Poista