Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

torstai 28. elokuuta 2014

Huussin uusi tuleminen osa 2


No nyt on saatu maalia seinään, mutta teipit ovat vielä paikoillaan. Odottavat kuivumista, jotten maalitahraisten teippien kanssa sotke maalattuja pintoja enempää.
Eihän se maalaaminen ihan ilman roiskeita mennyt, tahto suti heilua välistä liian suuria kaaria.



Katto ja ovet sisäpuolelta tulevat valkoisiksi, jos en ehdi nyt maalata, niin sitten ensi kesänä. Jonkin verran pitää vielä maaleilla paikkailla, muuten on seinät ja lattia sudittu.



Ovien välissä on tuollainen kello, jota pitää kolme kertaa kilkauttaa sisälle mentäessä ja kerran pois tultaessa.
Siitä on nyt kieli pois, mutta tallella kuitenkin. Pikkainen Jerre (4v.), kilkutti niin voimallisesti, että naru katkesi. Laitan vahvemman narun, kunhan saan aikaiseksi.



Tämä huussi on hyvää tekoa, onhan se tehty vankilassa. Tuo Köyliön varavankila ei taida enään olla käytössä.


 
Tässä olisi kaksi vesisäiliötä, joita voisi ajatella tuonne huussiin käsienpesu paikkaan.
Tonkka olisi siinä mielessä oivallinen, kun siinä on tuo kraana, mutta on aika kookas ja painavakin. Vanhaa paloruiskua on taas huono käyttää, kun sitä pitää käsin pumpata. Toisaalta, siinä on tuo letku, niin vois jotenkin kehitellä hmmm...



 
Tällainen pikantti yksityiskohta löytyy myös, jonka tarjoaa luonto.
Huussin katossa oli hylätty, pieni ampiaisenpesä, jonka yritän säilyttää.
Isäntä oli jo ottamassa sitä pois, mutta ehdin hätiin. Siihen kyllä painautui lommot molemmin puolin.
Tikulla sitten tuosta suuaukosta pullistin sen verran seinämiä, että ne palautui takaisin.

Eihän tuo varmaankaan hyvänä kestä, pitäisi käsitellä jollain, ennen kuin maalaa katon.


tiistai 26. elokuuta 2014

Huussin uusi tuleminen

Tässä on nyt loppu loman työmaa, huussi kuntoon maalaten ja sitten ensi kesänä muut somisteet :)




Huussi on nököttänyt metsikön laidassa jo useamman vuoden ja nyt sen on aika saada uusi ilme.
Ylimääräiset romppeet on nostettu portaile, ikkunat teipattu,lattiat ja seinät.

Huussi on kaksi ovinen, mutta yksi pyttyinen, ihan perinteinen, jonka hajuista pitää huolen metsänpohjan karike, jota tällä tontilla riittää.




 Vasemmalla käsienpesu ja oikealla se pytty ja siinä istuessa voi ihailla sitten järvinäkymää.




Nyt teippaukset vievät osan näkymästä ja jos suljettu ovi ahdistaa sen voi avata auki. Maali oli vielä sen verran kosteaa, etten tohtinut istua kuvaamaan, mutta ovessa on kaksi ikkunaa ja alin on silmien korkeudella.

  

Seinätkin vaihtavat väriä ja niistä tulee vaaleansiniset, se kuulema pitää kärpäset loitolla.
Huomenissa revin nämä teipit ja laitan uudet.

Tuohon altaan päälle on tarkoitus laittaa vesipiste, josta voi laskea pesuveden ja huuhtoa kädet.

Hirveästi on suunnitelmia huussin somistukseen, ensi vuonna sitten näkee mitä sinne tulee.



Kattohan tuossa vuotaa yhdestä kohtaan, mutta sen saa isäntä korjata.
Että tuollainen pytinki :)

lauantai 2. elokuuta 2014

Punaista elokuun alkupäiviin

Puutarhassa kypsyy mansikat, ne ensimmäiset, niistä ensimmäisistä taimista, jotka keväällä istutettiin.
Sato ei ole suuren suuri ja taimi määräkin vähäinen.

Mansikka, yksi sellainen, kuuluu aamuun:)



Punaherukat myös kypsyttelevät satoaan, vähäistä sellaista ja syynä on raju leikkaus, jonka pensaat saivat keväällä kokea.
Joskus täytyy puuttua raskaalla kädellä ja uudistaa kasvustoa. Tämän kesän marjat on menetetty, mutta jos ensi kesänä sitäkin enemmän.

Joka vuosi olen punaherukoita pakastanut ja sitten keittänyt keväällä mehuksi, muiden marjojen kanssa. Joka vuosi marjoja pakkaseen laittaessa päätän, että talven mittaan paistelen niistä ihania, meheviä piirakoita.

Nyt ei tarvi tehdä katteettomia "lupauksia", mutta kyllä minä vielä joskus... :)