Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pihalla, aivan pihalla



Mooseksenpalavatpensaat ovat nyt kukkineetkin runsaasti ja aika pitkään, kiitos siitä hieman viileimmille ilmoille, jota saatiin ennen juhannusta.
Kylvin viime vuonna lupiinia, mutta eipä tullut niitä tummanpunaisia, joita siemenpussissa luvattiin. Täytynee ostaa lisää ja kylvää paremmalla menestyksellä, sillä vuosi sitten kylvös ei onnistunut, sain vain muutaman taimenen. Tiedän, että tämä on maantievarsi kasvi ja joidenkin mielestä hävitettävä laji, mutta minä pidän ja se riittää syyksi pistää penkkiin muiden joukkoon.

Vasemmalla alakuvassa on varjoliljaa ja yksi nupullaan oleva marhanlilja, näin oletan. Kasvaa lipukkeen vieressä ja samalla paikalla kuin viime vuonna. Tämän varren vieressä on pari itutainta, jospa nämä kauniit marhat pikku hiljaa leviäisivät, kuten serkkunsa varjolilja.

Keramiikkasammakko on uusi hankinta, se on hyvältä ystävältäni Sirpalta, jonka pihasta olen muutaman kerran postaillutkin.




Iiriksiä olisi tarkoitus lisätä penkkeihin, ei määrällisesti, vaan lajeittain. Tällä hetkellä on neljää sorttia, jos keltakurjenmiekka lasketaan mukaan. 
Iirikset antavat ryhtiä perennapenkkiin, luovat myös kauniita varjon ja valon leikkejä.




Verikurjenpolvi, valkoinen ja punainen. Viime kesänä kasvatin noiden kurjenpolvien valikoimaa myös näillä. Pieniähän nämä minun alut ovat, mutta vähitellen niiden mättäät kasvavat ja pääsen jakamaan näitäkin kaunokaisia. 

Nautin, kun näen kukka runsauden lisääntyvän vuosi vuodelta, se on parhainta.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Minne se aika katoaa

Tämä kesä lähti, kuin varkain tai tuli kuin varkain, niin kiireellä, että putosin vauhdista, enkä ole saanut vielä otetta.
Kukat pihassa aloittivat kukintansa, en tehnyt tarvittavia kevättöitä.
Uusi alue antaa odotuttaa itseään, en ole montaa kertaa käynyt sitä vielä katsomassakaan, vaikka ei ole kuin talon sivussa. Kai ne unelmat ja suuret odotukset ahdistavat, mutta kun ei muka ehdi, laiskuutta taitaa vain olla.

Perennat eivät laiskuudesta tiedä mitään, vaan pukkaavat kukkaa vauhdilla.
Alla olevat on kuvattu 5.6., sainpa ainakin muutaman kuvan koneelle.




Tämän valkokukkaisen alppikärhön hankin viime kesänä. On kyllä kukkinut runsaasti pienuudestaan huolimatta. Eilen istutin kaveriksi sinikukkaisen, toivotaan, että viihtyisivät kaksistaan.


 

Kylläkellukan olin jo ehtinyt hävittää perennavalikoimastani, mutta vuosi sitten sain uusia alkuja ja nyt ne kiittää runsaalla ja loistokkaalla kukinnallaan.




Punainen akileija kukki aikaisempana kesänä pitkään ja nyt se aloitteli tämän kesän kukintaansa,jospa se ilahduttaisi vielä kauan.




Tiarellan kukinta oli viime kesänä vaisu ja vaatimaton. Vaihdoin syyskesällä kasvupaikkaa ja nyt se on kukkinut runsaasti. Samalla, kun vaihdoin sen toiseen paikkaan, niin jaoin kasvit ja nyt niitä on jo mukavasti iiristen lomassa. Tiarellan lehdistö on kauniin vihreä ja kukinta herttainen, ihan hyvä hankinta sanoisin.

Joitakin pettymyksiä sain kokea, kun lumet suli.
Nyppykurjenpolvet oli talvi vienyt, mutta onneksi yhdestä alkoi versoamaan uutta kasvua, nyt täytyy yrittää helliä sitä.
Nepalinhanhikki ei enään nouse, uskosin, että syksyn runsas kukinta ja raju kasvu heikensi talvehtimista. Pidin tuosta punakukkaisesta hanhikista ja hankin uuden taimen, lannoitan niukemmin, jotta kasvu pysyy kohtuullisuuden rajoissa.
Japaninhanhikki sitä vastoin pääsi yllättämään, nyt se kukkii kauniisti. Viime vuona oli vain yksi kukka ja olin valmis jo siitä luopumaan.

Joitain muitakin pettymyksiä kevään tulo paljasti, mutta tuotti tasapainon vuoksi myös ilon aiheita.

Sitä se puutarhailu on;)