Hoitelen puutarhaani vyöhykkeellä viisi

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kurkistus Raijan ja Tuomaksen pihaan



 Ensimmäinen kurkistus

Kurkistetaan pihaan, jossa näkyy kädentaitajien jälki sekä kesäihmisten kauneuden kaipuu.
Tahtoisin palata tähän pihaan uudemman kerran, sateen jälkeen.
Pihassa on niin paljon mielenkiintoisia elementtejä, ettei sitä yhdellä katsomiselle hahmota.  Toinenkin syyni uusinta käyntiin olisi, kuvat tulivat auringoisella ilmalla liian kirkkaita.



Kauniisti kaariportiksi leikattu orapihlaja-aita jatkuu polun oikealla puolen, estäen suoran näkyvyyden etuovelle. Samalla etupihalle on saatu aurinkoinen oleskelutila.



Orapihlaja-aidan takana on kaunis vesiaihe istutuksineen. Pihassa on useampia vesiaiheita, myös lintujen hyvinvointia edistämään matalia astioita, tottakai, isännän tekemiä. Lintuja pihassa lenteli, huolimatta pihalla astelevasta kesävieraasta.



Tuomaksen tekemä ja kauniisti kohokuvioin koristeltu, betoninen istutusastia, on sijoitettu myös etuoven läheisyyteen.



Takapihalla kulkua johdattelee betoniin valetetut raparperinlehdet.



Hauskasti ideoitu vesiaihe etualalla. Takana nousee korkeuksiinsa humalasalko, jonka tulevaisuudessa peittää humalakasvusto.





            




sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Erikoisuuksien piha





Erikoisuudet ovat kasvimaailmasta täällä Maija Ijäksen puutarhassa. Pihasta löytyy 800 lajia, hän harrastaa eksoottisia rikkaruohoja. Niinhän se on, että joillekin kiusallinen, toisille oikea löytö. Pihaa kierellessäni ihastuin kasvien värikkäisiin lehtiin ja muotoihin, tokihan kukat ovat aina upeita.
Siemeniä voi vaihtaa kuten myös taimia ja näin menetellen voi kasvattaa pihan lajikkeistoa.
En mene arvuuttelemaan nimiä, sillä näissä kuvatut ovat suurimmaksi osaksi uusia tuttavuuksia. Mielessäni aloin jo muokkaamaan uusia kukkapenkkejä ja istutuksia.
































Jos nyt joku tunnistaa näistä kuvista jonkun lajin, niin mielelläni laittaisin nimen kuvan alle.



Taimet vaihtoon

Oulunsalon Varjakka

Taimet pantiin kierrätykseen Ijäksen pihalla, tapahtuma oli ensimmäisen kerran 2007.
Paikalle mentiin omien taimien kanssa ja toiveena oli saada jotain uutta kasvavaa ja kukkivaa omalle pihalle. Tapahtuma alkoi hieman epävakaassa säässä klo 13. Menin paikalle hyvissä ajoin, mutta ihmisiä oli taimilaatikoiden kanssa levittäytyneenä ympäri piha-aluetta jo mukavasti. Uusia vaihdokkeita tuotiin koko ajan ja puheen sorina oli ilosta. Puutarha ihmiset ovat asiasta innostunutta väkeä ja keskustelun aiheita varmasti riittää.
Lähdinpä minäkin kotimatkalle muutaman taimen kanssa. Mukaani tarttui kalliokieloa, lehtoängelmää ja keltaista päivänliljaa. Nyt syttyi kipuna ja ensi kerran varustaudun myös taimien kanssa, nuo edellä mainitut ostin sopuhintaan.

Taphtumaan oli varustauduttu sääskisuojin, sillä näitä luonnon ihmeitä oli runsaasti.









Tämä joukko kerääntyi juuri tulleiden uusien taimien ympärille. Taimet olivat suuri kokoisia , täältä myös  omani löysin. Aika naisvoittaista näyttää taimenvaihtajat olevan, näiden taimien tuoja oli nuorehko mies, joten kyllä harrastus on varmasti kumpaakin sukupuolta kiinnostavaa.




lauantai 19. kesäkuuta 2010

Mitä löytyy virpiangervosta




Mitä löytyy tuulisena päivänä virpiangervosta, mitäpä sieltä. Paljon pieniä öttiäisiä, siivekkäitä ja vikkeliä. Voit yrittää kuvata, mutta juuri kun on öttiäinen juuri sopivasti haarukassa, niin silloin tulee puuska, joka heittää kaikki näkyvistä.

Tällä oli pitkät jalat ja vielä pitemmät tuntosarvet. Virpiangervossa riittää  kukkia ja jotain nautittavaa myös, kaikille pienille nälkäisille.


Pieni siivellinen pitkäsääri, jolla oli punertavat isot silmät.


Pikku mönkijäinen omisti tosi pitkät tuntoelimet ja hauskan raidan keskivartalollaan. Virpiangervon heteet muodostivat näille pienimmäisille melkein viidakon.


maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sirpan pihassa


Ystävälläni Sirpalla on kaunis kivikkoryhmä ja ennakkoluuloton asenne pihaan ja sen elementteihin.
Kivikkoryhmä on nyt kauniissa kukassa, mutta jotkut mielenkiintoiset kohdat pihassa antavat odottaa loppukesän rehevyyttä.

Kivikkoryhmän kukka runsautta. Pieni suihkulähde ryhmän keskellä ei ollut kuvaus hetkellä toiminnassa. Sirpa on keraamiikan opettaja ja hänen puutarhastaan löytyy myös sitä ominta, keramiikkaa.


Mätäsrikko hehkuu kauniin korallinpunaisena kivien ja vihreyden keskellä.


Pihasta löytyy myös kierrätystä. Nämä siltarummut seisovat jykevinä laatoitetulla alueella. Petonirenkaissa kasvaa krassia ja voi kuvitella kuinka upean kontrastin tekevät elokuulla, valuen kivetykselle. Kaariportti tulee peittymään kärhöön. Piha elää koko ajan ja uutta syntyy elävöittämään jo olevaa.


Pikkusydänten takaa häämöttää Erkki, makaava patsas, joka on viihtynyt altaan reunalla jo useamman kesän.


Puiset kärrynpyörät viettävät pihlajan alla uutta elämää.


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Heteiden kauneutta





Koristeomenapuun kukan sisäistä kauneutta.


 Virpiangervon sisäinen kauneus pisaroiden ryydittämänä.



Tämä myös antaa näkökulmaa virpiangervon kukkivaan kauneuteen lähietäisyydeltä.



tiistai 8. kesäkuuta 2010

Punaruusujuuri




Ruusujuuri on pohjoisen Ginseng, lääkekasvi, jota jo viikingit käyttivät. Lääketarkoitukseen on käytetty lähinnä keltakukkaista, luonnossa kasvavaa kasvia. Tämä punainen on puutarhassa viljelty. Voisiko tätä käyttää samaan tarkoitukseen, toisaalta, miksei.
On saatavana ruusunjuuri teetä ja sitä olen aamuisin siemaillut, täytyypä hankkia lisää, alkaa pussi tyhjenemään.
Kaunis alkukesän kukkia ja terveellinen, jos raskii kasvustoa tuhota.